JUDITIN KIRJA
2603
kas, ja hänellä oli paljon palkol-
lisia, ja tarhat täynnä härkiä ja
lampaita.
8. Ja hänestä puhui jokainen
hyvin, että hän pelkäsi Jumalaa;
ja ei yksikään tiennyt hänestä
mitään pahuutta sanoa.
9. Kuin tämä Judit kuuli, että
Otsia oli luvannut antaa kau-
pungin viiden päivän perästä As-
syrialaisille, lähetti hän vanhinten
Kambrin ja Kamrin perään.
10. Ja kuin he tulivat hänen ty-
könsä, sanoi hän heille: mikä se
pitää oleman, että Otsia on lu-
vannut antaa kaupungin Assyria-
laisille, jos ei meitä viidessä päi-
vässä auteta?
11. Mitkä te olette, että kiusaat-
te Jumalaa?
12. Ei niin sovi armoa kerjätä,
mutta pikemmin vihaa ja vainoa.
13. Tahdotteko te asettaa Her-
ralle ajan ja päivän tiedän mie-
lenne jälkeen, kuin hänen pitäisi
auttaa?
14. Kuitenkin on Herra kärsivälli-
nen; sentähden pitää meidän ka-
tuman, ja etsiä armoa kyynelillä.
15. Sillä ei Jumala vihastu niin-
kuin joku ihminen, ettei hän it-
siänsä anna lepyttää.
16. Sentähden pitää meidän
nöyryyttämän itsiämme sydämes-
tä ja nöyryydessä häntä palve-
leman.
17. Ja meidän pitää itkien häntä
rukoileman, että hän suosionsa
perästä tahtois osoitta meille
laupiuden: ja niinkuin meidän nyt
täytyy murehtia heidän ylpeyten-
sä tähden, että me tämän surun
jälkeen taas iloitsisimme.
18. Ettemme meidän isiäimme
syntiä ole seuranneet, joka Ju-
malansa hylkäsivät, ja palvelivat
vieraita jumalia.
19. Jonka tähden he vihollisillen-
sa annettiin, lyötiin, vangittiin ja
häväistiin; mutta emme tunne
muuta jumalaa, kuin hänen ai-
noan.
20. Ja tahdomme nöyryydellä
toivoa häneltä apua ja lohdutus-
ta; niin Herra meidän Jumalam-
me vapahtaa meidän veremme
meidän vihollisiltamme, ja sortaa
ja häpiään saattaa kaikki paka-
nat, jotka meitä vainoovat.
21. Ja te, rakkaat veljet, jotka
vanhimmat Jumalan kansan se-
assa olette, lohduttakaat kansaa
puheillanne ajattelemaan, kuinka
meidän isämme myös kiusattiin,
