33_38_jakeeton_luvuton - page 1007

1006 
Jesajan kirja
ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kai-
ken lyijyn. Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun
neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsu-
taan vanhurskauden linnaksi, uskolliseksi kaupungiksi. Siion lunaste-
taan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. Mutta luopiot ja
syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukku-
vat. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja
pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä teidän käy kuin
tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla
vettä. Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja
molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.
Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemis-
ta. Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana,
ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakan-
sat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa,
nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että
hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa;
sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Ja hän tuo-
mitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille.
Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa
ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele soti-
maan. Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.
Sillä sinä olet hyljännyt kansasi, Jaakobin heimon, koska he ovat
täynnä Idän menoa, täynnä ennustelijoita niinkuin filistealaiset, ja
lyövät kättä muukalaisten kanssa. Heidän maansa tuli täyteen ho-
peata ja kultaa, eikä heidän aarteillaan ole määrää; heidän maansa
tuli täyteen hevosia, eikä heidän vaunuillaan ole määrää. Heidän
maansa tuli täyteen epäjumalia, he kumartavat kättensä tekoa, sitä,
minkä heidän sormensa ovat tehneet. Silloin ihminen masentuu ja
mies painuu maahan, mutta älä anna heille anteeksi. Mene kallion
kätköön, piiloudu maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa
kirkkautta pakoon. Ihmisten ylpeät silmät painuvat maahan, miesten
korskeus masentuu, ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. Sil-
lä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja
1...,997,998,999,1000,1001,1002,1003,1004,1005,1006 1008,1009,1010,1011,1012,1013,1014,1015,1016,1017,...2070
Powered by FlippingBook