33_38_jakeeton_luvuton - page 1017

1016 
Jesajan kirja
nä tein Samarialle ja sen epäjumalille? Mutta kun Herra on päättä-
nyt kaiken työnsä Siionin vuorella ja Jerusalemissa, niin minä kos-
tan Assurin kuninkaalle hänen sydämensä ylpeyden hedelmän ja
hänen kopeitten silmiensä korskan. Sillä hän sanoo: Oman käteni
voimalla minä sen tein ja viisaudellani, sillä minä olen ymmärtäväi-
nen. Minä siirsin kansojen rajat ja ryöstin heidän aarteensa ja pus-
kin kumoon kuin härkä valtaistuimella-istujat. Minun käteni tavoitti
kansojen rikkaudet niinkuin linnun pesän; ja niinkuin hyljätyt munat
kootaan, niin minä olen koonnut kaikki maat, eikä ketään ollut, jo-
ka olisi siipeä räpyttänyt tai nokkaa avannut ja piipittänyt. Korskei-
leeko kirves hakkaajaansa vastaan, tai suurenteleeko saha heilutta-
jaansa vastaan? Ikäänkuin vitsa heiluttaisi kohottajaansa ja sauva
saisi koholle sen, joka ei ole puuta! Sentähden Herra, Herra Seba-
ot, lähettää hänen lihavuuteensa näivetystaudin, ja hänen kunnian-
sa alle syttyy tuli niinkuin tulipalo. Israelin valkeus on tuleva tuleksi
ja hänen Pyhänsä liekiksi, joka polttaa ja kuluttaa hänen ohdak-
keensa ja orjantappuransa yhtenä päivänä ja hänen metsänsä ja
puutarhansa ihanuuden, hamaan luihin ja ytimiin, ja hän tulee riu-
tuvan sairaan kaltaiseksi. On helppo lukea ne puut, jotka jäävät
hänen metsästänsä jäljelle; poikanen voi ne kirjoittaa muistiin. Sinä
päivänä ei Israelin jäännös eivätkä Jaakobin heimon pelastuneet
enää turvaudu lyöjäänsä, vaan totuudessa he turvautuvat Herraan,
Israelin Pyhään. Jäännös palajaa, Jaakobin jäännös, väkevän Juma-
lan tykö. Sillä vaikka sinun kansasi, Israel, olisi kuin meren hiekka,
on siitä palajava ainoastaan jäännös. Päätetty on hävitys, joka tu-
lee, vanhurskautta tulvillaan. Sillä hävityksen ja tuomiopäätöksen
panee Herra, Herra Sebaot, toimeen kaikessa maassa. Sentähden
sanoo Herra, Herra Sebaot, näin: Älä pelkää, minun kansani, joka
Siionissa asut, Assuria, kun hän sinua vitsalla lyö ja kohottaa sau-
vansa sinua vastaan Egyptin tavalla. Sillä lyhyt hetki vielä, niin
suuttumus täyttyy, ja minun vihani kääntyy hävittämään heidät. Ja
Herra Sebaot heiluttaa ruoskaa häntä vastaan, niinkuin silloin, kun
Midian lyötiin Oorebin kalliolla, ja hänen sauvansa on ojennettuna
meren yli, ja hän kohottaa sen niinkuin muinoin Egyptiä vastaan.
1...,1007,1008,1009,1010,1011,1012,1013,1014,1015,1016 1018,1019,1020,1021,1022,1023,1024,1025,1026,1027,...2070
Powered by FlippingBook