33_38_jakeeton_luvuton - page 1016

1015 
Jesajan kirja
valhetta opettaa, on häntä. Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyt-
täjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin. Sentähden Herra ei iloit-
se sen nuorista miehistä eikä armahda sen orpoja ja leskiä, sillä
he ovat kaikki jumalattomia ja pahantekijöitä, ja jokainen suu pu-
huu hulluutta. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vie-
lä on hänen kätensä ojennettu. Sillä jumalattomuus palaa tulena,
kuluttaa orjantappurat ja ohdakkeet ja sytyttää sankan metsän, niin
että se savuna tupruaa ilmaan. Herran Sebaotin vihasta maa syttyy
palamaan, ja kansa on kuin tulen syötävänä; toinen ei sääli tois-
tansa. Ahmivat oikealta, mutta on yhä nälkä, syövät vasemmalta,
mutta eivät saa kylläänsä; jokainen syö oman käsivartensa lihaa:
Manasse Efraimia ja Efraim Manassea, molemmat yhdessä käyvät
Juudan kimppuun. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja
vielä on hänen kätensä ojennettu.
Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka turmiollisia tuomioi-
ta kirjoittelevat, vääntääksensä vaivaisten asian ja riistääksensä mi-
nun kansani kurjilta oikeuden, että lesket joutuisivat heidän saaliik-
sensa ja orvot heidän ryöstettäviksensä! Mutta mitä te teette kos-
ton päivänä, rajumyrskyssä, joka tulee kaukaa? Kenen turviin pa-
kenette apua saamaan ja minne talletatte tavaranne? Ei muuta kuin
vaipua vangittujen joukkoon tai kaatua surmattujen sekaan. Kaikes-
ta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä
ojennettu. Voi Assuria, joka on minun vihani vitsa ja jolla on kä-
dessään minun suuttumukseni sauva! Minä lähetän hänet jumalat-
toman kansakunnan kimppuun, käsken hänet vihastukseni kansaa
vastaan saalista saamaan ja ryöstöä ryöstämään ja tallaamaan sitä
kuin katujen lokaa. Mutta hän ei ajattele niin, se ei ole hänen sy-
dämensä aivoitus, vaan hänen sydämensä halu on hävittää ja tu-
hota kansoja paljon. Sillä hän sanoo: Eivätkö minun päämieheni ole
kaikki kuninkaita? Eikö käynyt Kalnon niinkuin Karkemiin, eikö Ha-
matin niinkuin Arpadin ja Samarian niinkuin Damaskon? Niinkuin
minun käteni on saavuttanut epäjumalien valtakunnat, joiden juma-
lankuvat olivat paremmat kuin Jerusalemin ja Samarian - niin enkö
minä tekisi Jerusalemille ja sen epäjumalankuville, samoin kuin mi-
1...,1006,1007,1008,1009,1010,1011,1012,1013,1014,1015 1017,1018,1019,1020,1021,1022,1023,1024,1025,1026,...2070
Powered by FlippingBook