SALOMON SAARNAAJA
2. Luku.
I. Tämän elämän onnellisuus ei seiso lihallisessa ja ulkonaisessa huvituksessa. II. Ei myös maallisessa viisaudessa, eikä työn menestyksessä; vaan III. Jumalan lahjain kohtuullisessa nautitsemisessa Herran pelvon kanssa.
I. Minä sanoin sydämessäni: käykäämme hyvin elämään, ja pitämään hyviä päiviä! vaan katso, se on myös turhuus.
2. Minä sanoin naurulle: sinä olet hullu, ja ilolle: mitäs teet?
3. Minä ajattelin sydämessäni totuttaa ruumiini viinaan, kuitenkin niin, että minä sydämeni harjoitin myös viisaudessa, käsittääkseni, mitä tyhmyys on*, siihenasti että minä näkisin, mikä ihmisten lapsille olis tarpeellinen tehdä, niinkauvan kuin taivaan alla elävät.
4. Minä tein suuria kappaleita, minä rakensin huoneita*, istutin viinapuita.
5. Minä tein itselleni kryytimaita, ja iloisia puutarhoja, ja istutin niihin kaikkinaisia hedelmällisiä puita.
6. Minä tein itselleni vesilammikoita, kastaakseni viheriäisten puiden metsää.
7. Minulla oli palvelioita ja piikoja ja perhettä: minulla oli suuremmat tavarat karjasta ja lampaista kuin kaikilla, jotka olivat minun edelläni Jerusalemissa.
8. Minä kokosin myös itselleni hopiaa ja kultaa, ja tavaraa* kuninkailta ja maakunnista: minä toimitin itselleni veisaajia+ miehiä ja vaimoja, ja ihmisten lasten ilon, kaikkinaiset kanteleet,
9. Ja tulin suureksi ja menestyin enempi kuin kaikki, jotka minun edelläni olivat Jerusalemissa: minun viisauteni pysyi myös minun tykönäni.
10. Ja kaikkia, mitä minun silmäni toivoivat, olen minä heille antanut, ja en estänyt sydämeltäni yhtään iloa, niin että minun sydämeni iloitsi kaikesta työstäni: ja se oli minun osani kaikista minun töistäni.
11. II. Mutta kuin minä katsoin kaikkia töitäni, jotka käteni tehneet olivat, ja vaivaa, jolla minä itseni vaivannut olin: ja katso, se oli kaikki turhuus ja hengen vaiva, ja auringon alla ei ole mitään muuta.
12. Kuin minä käänsin itseni katsomaan viisautta ja hulluutta ja tyhmyttä; sillä kuka on se ihminen, joka on tuleva kuninkaan jälkeen, jonka he tehneet ovat?
13. Silloin minä näin viisauden voittavan hulluuden, niinkuin valkeus voittaa pimeyden,
14. Niin että viisaalla on silmät päässä, vaan tyhmä vaeltaa pimeydessä*: ja ymmärsin, että heille kaikille yhtäläisesti tapahtuu.
15. Silloin minä ajattelin sydämessäni, että hulluin käy niinkuin minunkin*; miksi minä olen viisautta etsinyt? Silloin minä ajattelin sydämessäni, että se on myös turhuus+.
16. Sillä ei viisas ole ijankaikkisessa muistossa, enempi kuin tyhmäkään*, ja tulevaiset päivät unhottavat kaikki: ja niinkuin viisas kuolee, niin hullu myös kuolee+.
17. Sentähden minä suutuin elämään*; sillä kaikki olivat minun mielestäni pahat, jotka ovat auringon alla; sillä kaikki ovat turhuus ja hengen vaara.
18. Ja minä suutuin kaikkiin minun töihini, joita minä tein auringon alla, että minun sen jälkeentulevaisille ihmisille jättämän pitää.
19. Sillä kuka tietää, jos hän viisas eli tyhmä on, ja pitää kuitenkin hallitseman kaikkia minun töitäni, jotka minä auringon alla viisaasti tehnyt olen: joka myös on turhuus.
20. Jonkatähden minä käänsin sydämeni kaikista töistäni, jotka minä auringon alla tein.
21. Sillä ihmisen (joka työnsä viisaudella, ymmärryksellä ja toimella tehnyt on) täytyy työnsä toiselle jättää*, joka siihen ei mitään tehnyt ole: se on myös turhuus ja suuri onnettomuus.
22. Sillä mitä ihminen saa kaikesta työstänsä* ja sydämellisestä surustansa, joka hänellä on ollut auringon alla?
23. Vaan kivun, mielikarvauden ja murheen kaikkena elinaikanansa*, niin ettei hänen sydämensä saa yölläkään lepoa: se myös on turhuus.
24. III. Eikö ihmisen ole parempi syödä ja juoda, ja tehdä sielullensa hyvää hänen töistänsä*? Minä näin sen myös olevan Jumalan kädestä.
25. Sillä kenenkä pitäis syömän ja kenen pitäis sitä nautitseman paremmin kuin minun?
26. Sillä sille ihmiselle, joka hänelle on otollinen, antaa hän viisauden, ymmärryksen ja ilon*; vaan syntiselle antaa hän kovan onnen+ koota ja hakea: ja se kuitenkin annetaan hänelle, joka on Jumalalle otollinen: Se on myös turhuus ja hengen vaiva.