VIISAUDEN KIRJA

11 luku

Israel menestyy, mutta sen vihollisia rangaistaan. Herran armo kaikkia luotuja kohtaan.

1. Se antoi heidän tekojensa menestyä pyhän profeetan käden kautta.
2. He kulkivat halki aution erämaan ja pystyttivät telttoja tiettömiin seutuihin.
3. He tekivät vastarintaa vihollisille ja löivät vihamiehensä pakoon.
4. He kärsivät janoa ja huusivat sinua avuksensa, ja heille annettiin vettä kovasta kalliosta ja janoon lääkitystä kovasta kivestä.
5. Sillä se, millä kuritettiin heidän vihamiehiänsä, koitui heille hyväksi, kun he olivat hädässä.
6. Noilta toisilta samensi murhaveri ehtymättömästä lähteestä tulevan virran
7. rangaistukseksi käskystä murhata lapset, näille sinä annoit odottamatta runsaasti vettä,
8. osoitettuasi sillä janolla, jota he silloin tunsivat, kuinka sinä olit rangaissut heidän vastustajiansa.
9. Sillä kun heitä näin koeteltiin, vaikka vain lempeästi kurittamalla, käsittivät he, kuinka kidutettiin jumalattomia, vihassa tuomittuja.
10. Sillä heitä itseänsä sinä koettelit neuvoen kuin isä, mutta noita toisia sinä rankaisit tuomiten kuin ankara kuningas.
11. Ja olivatpa he poissa tai läsnä, heitä vaivattiin yhtäläisesti.
12. Sillä kaksinkertainen murhe valtasi heidät, ja tuska heidän muistellessaan menneitä.
13. Sillä kun he kuulivat, että heidän kärsimänsä kuritukset koituivat noille toisille hyväksi, niin he havaitsivat siinä Herran.
14. Sillä häntä, jonka he kerran olivat panneet heitteille ja viskanneet pois, jonka he pilkaten olivat hyljänneet, häntä he ihmettelivät, nähdessään miten lopulta kävi, kun saivat kärsiä janoa aivan toisella tapaa kuin vanhurskaat.
15. Rangaistukseksi heidän vääryytensä mielettömistä ajatuksista, joiden eksyttäminä he palvelivat järjettömiä matelijoita ja ilkeitä kuoriaisia, sinä lähetit heidän kimppuunsa suuren joukon järjettömiä eläimiä,
16. että he oppisivat huomaamaan, että jokaista rangaistaan juuri sillä, millä hän syntiä tekee.
17. Sillä sinun kaikkivoivalle kädellesi, joka loi maailman muodottomasta aineesta, olisi ollut helppo lähettää heidän päällensä suuri joukko karhuja tai rohkeita leijonia,
18. taikka vartavasten luotuja raivoisia, ennen tuntemattomia petoja, jotka olisivat joko syösseet tulta puuskuvaa hengitystä, tai levittäneet sähisevää savua taikka salamoineet silmistänsä hirmuisia kipinöitä,
19. petoja, jotka eivät ainoastaan raatelemalla olisi voineet perinjuurin murskata heitä, vaan jotka jo peljättävällä näöllänsä olisivat voineet heidät tuhota.
20. Ja ilman näitäkin he olisivat voineet kaatua yhdestä ainoasta tuulenhenkäyksestä vanhurskaan koston takaa-ajamina ja sinun voimasi hengen hajottamina. Mutta sinä olet järjestänyt kaikki mitan ja luvun ja painon mukaan.
21. Sillä suuri väkevyys on aina sinun tykönäsi; ja kuka voi vastustaa sinun käsivartesi voimaa?
22. Sillä niinkuin tomuhiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, ja niinkuin kastepisara, joka aamulla lankeaa maan päälle.
23. Mutta sinä olet armollinen kaikille, koska sinä voit kaiken; ja sinä katsot ihmisten syntien ohitse, että he tekisivät parannuksen.
24. Sillä sinä rakastat kaikkia olevaisia, etkä inhoa ainoatakaan niistä, jotka olet tehnyt: et sinä myöskään ole luonut mitään, mitä vihaisit.
25. Ja kuinka voisi mikään pysyä ilman sinun tahtoasi, taikka kuinka voisi säilyä se, jota et sinä ole kutsunut eloon?
26. Mutta sinä säälit kaikkia, koska ne ovat sinun, oi Herra, joka rakastat eläviä.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19