ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

1 luku

Aleksander Suuren valtakunta ja seuraajat. Antiokus Epifaneen hyökkäys juutalaisten uskontoa vastaan.

1. Sittenkuin makedonialainen Aleksander, Filippuksen poika, joka oli lähtenyt liikkeelle kittiläisten maasta, oli voittanut persialaisten ja meedialaisten kuninkaan Dariuksen, tuli hän kuninkaaksi tämän sijaan - ennen hän oli ollut Kreikan kuninkaana.
2. Hän kävi monta sotaa, valloitti linnoitukset ja surmautti kuninkaat.
3. Hän tunkeutui maan ääriin asti ja sai saalista lukuisilta kansoilta. Kun nyt maa oli kukistettuna hänen edessään, kävi hän ylpeäksi, ja hänen sydämensä paisui.
4. Hän kokosi ylen vahvan sotajoukon ja vallitsi maita, kansoja ja valtakuntia, ja ne tulivat hänelle veronalaisiksi.
5. Mutta sen jälkeen hän joutui tautivuoteelle, ja kun hän tunsi kuolevansa,
6. kutsui hän luoksensa kaikki ylhäisimmät palvelijansa, jotka nuoruudesta asti olivat yhdessä kasvatetut hänen kanssaan, ja jakoi vielä eläessään heille valtakuntansa.
7. Aleksander kuoli hallittuaan kaksitoista vuotta,
8. ja hänen palvelijansa saivat vallan, kukin alueellansa.
9. Ja he ottivat kaikki hänen kuolemansa jälkeen kuninkaanarvon, ja samoin heidän poikansa heidän jälkeensä, monet vuodet. Ja he tekivät paljon pahaa maassa.
10. Heistä polveutui syntinen vesa, Antiokus Epifanes, kuningas Antiokuksen poika; hän oli ollut panttivankina Roomassa, ja hän tuli kuninkaaksi sadantena kolmantenakymmenentenä seitsemäntenä vuotena kreikkalaisten hallituskautta.
11. Siihen aikaan nousi Israelista jumalattomia miehiä, ja he saivat monet puolelleen puhuen: "Lähtekäämme ja tehkäämme liitto pakanain kanssa, jotka ovat ympärillämme. Sillä siitä asti kuin me heistä erosimme ovat meitä kohdanneet monet onnettomuudet."
12. Tämä puhe oli heille mieleen.
13. Ja eräät kansasta olivat valmiit lähtemään kuninkaan tykö; hän antoi heille vallan ottaa käytäntöön pakanain menot.
14. Niin he rakensivat Jerusalemiin rakennuksen ruumiinharjoituksia varten pakanain tavan mukaan.
15. Ja he toimituttivat itselleen esinahan ja luopuivat pyhästä liitosta, yhtyen pakanoihin ja myyden itsensä pahaa tekemään.
16. Kun Antiokus näki valtansa lujittuneen, mieli hän päästä myös Egyptin kuninkaaksi, tullakseen siten kahden valtakunnan kuninkaaksi.
17. Hän hyökkäsi Egyptiin vahvalla sotajoukolla, vaunuilla, norsuilla ja ratsumiehillä sekä suurella laivastolla
18. ja kävi sotaa Ptolemaiosta, Egyprin kuningasta, vastaan. Mutta Ptolemaios kääntyi hänen edestään pakoon, ja moni kaatui lävistettynä.
19. He valloittivat Egyptin linnoitetut kaupungit, ja hän sai Egyptistä saalista.
20. Kun Antiokus oli voittanut Egyptin, niin hän kääntyi takaisin vuonna 143 ja lähti Israelia ja Jerusalemia vastaan, johdossaan vahva sotajoukko.
21. Hän röyhkeydessään pyhäkköön, otti kultaisen alttarin ja lampunjalan sekä kaikki siihen kuuluvat kalut,
22. näkyleipäpöydän, kannut ja maljat ja kultaiset suitsutusastiat, esiripun, seppeleet ja kultaisen koristuksen temppelin etuseinältä ja kuori pois kaiken metallipäällyksen.
23. Hän otti kullan ja hopean ja kallisarvoiset astiat; hän otti myös kätketyt aarteet, mitä vain löysi.
24. Ja otettuaan kaiken hän läksi omaan maahansa. Vielä hän pani toimeen verilöylyn ja lausui suuria herjauksia.
25. Silloin tuli suuri suru Israeliin, kaikkiin sen paikkakuntiin,
26. ja päämiehet ja vanhimmat huokailivat, neitsyet ja nuorukaiset olivat voimattomat, ja naisten kauneus katosi.
27. Jokainen ylkä viritti valituslaulun, ja morsian kammiossaan murehti.
28. Maa vapisi asukastensa tähden, ja koko Jaakobin huone peittyi häpeään.
29. Kaksi vuotta sen jälkeen kuningas lähetti ylimmäisen veronkantajan Juudan kaupunkeihin; hän tuli Jerusalemiin vahva sotajoukko mukanansa.
30. Ja hän puhui heille kavalasti rauhallisia sanoja, niin että he uskoivat häntä. Mutta äkkiarvaamatta hän hyökkäsi kaupungin kimppuun, tuotti sille suuren tappion ja surmautti paljon väkeä Israelissa.
31. Ja ryöstettyään kaupungin hän poltti sen tulella ja repi maahan sen talot ja muurit sen ympäriltä.
32. He veivät vangeiksi naiset ja lapset ja anastivat karjan.
33. Daavidin kaupungin he varustivat suurella ja vahvalla muurilla ja vahvoilla torneilla, niin että siitä tuli heille linnoitus.
34. Sitten he sijoittivat sinne syntistä väkeä, jumalattomia miehiä, jotka sinne linnoittautuivat.
35. Ja he varasivat sinne aseita ja ruokatarpeita ja panivat sinne Jerusalemista keräämänsä saaliin. Siitä linnasta tuli suuri paula.
36. Ja siitä tuli paikka, josta pyhäkköä väijyttiin, ja Israelin paha vastustaja kaikeksi ajaksi.
37. Ja he vuodattivat viatonta verta pyhäkön ympärillä ja he saastuttivat pyhäkön.
38. Silloin pakenivat heidän tähtensä Jerusalemin asukkaat ja siitä tuli muukalaisten asuinsija. Se tuli vieraaksi omille vesoillensa, ja sen lapset jättivät sen.
39. Sen pyhäkkö tuli autioksi kuin erämaa, sen juhlat muuttuivat murheeksi, sen sapatit pilkaksi, sen kunnia halveksumiseksi.
40. Niin suuri kuin oli ollut sen kunnia, oli nyt sen häpeä, ja sen ylevyys muuttui murheeksi.
41. Ja kuningas antoi käskyn koko valtakunnallensa, että kaikkien oli oltava yksi kansa,
42. ja että jokaisen oli luovuttava omista tavoistansa; ja kaikki pakanakansat alistuivat kuninkaan käskyyn.
43. Myös moni israelilainen mielistyi hänen jumalanpalvelukseensa ja uhrasi epäjumalille ja saastutti sapatin.
44. Sitten kuningas lähetti sanansaattajia viemään käskykirjeet Jerusalemiin ja Juudan kaupunkeihin, että heidän tuli noudattaa tapoja, jotka olivat maalle vieraita,
45. tauota uhraamasta polttouhreja, teurasuhreja ja juomauhria pyhäkössä ja saastuttaa sapatit ja juhlat,
46. ja tahrata pyhäkkö ja pyhät,
47. rakentaa uhrikukkuloita, pyhiä lehtoja ja epäjumalanhuoneita ja uhrata sikoja ja muita saastaisia eläimiä,
48. ja jättää poikalapsensa ympärileikkaamattomiksi, tahrata sielunsa kaikella, mikä oli saastaista ja iljettävää, ja niin
49. unhottaa laki ja muuttaa kaikki sen säädökset.
50. Ja ken ei tehnyt kuninkaan käskyn mukaan, se oli rangaistava kuolemalla.
51. Kaikki nämä hän julistutti valtakunnalleen. Ja hän asetti tarkastusmiehet koko kansalle ja käski Juudan kaupunkien uhrata, kunkin kohdaltansa.
52. Ja useat kansasta liittyivät heihin, kaikki ne, jotka olivat valmiit hylkäämään lain. He saivat aikaan pahaa maassa
53. ja pakottivat israelilaiset lymyämään piilopaikkoihin, mihin ikinä pääsivät.
54. Viidentenätoista päivänä kislev-kuuta vuonna 145 he pystyttivät "hävityksen kauhistuksen" alttarille, ja kaikkialle Juudan kaupunkeihin he rakensivat uhrikukkuloita,
55. ja he uhrasivat talojen ovilla ja kaduilla.
56. Ja lainkirjat, jotka he löysivät, he repivät rikki ja polttivat tulessa.
57. Ja jos joltakin löydettiin liiton kirja, tai jos joku pitäytyi lakiin, hänet tuomitsi kuninkaan julistus kuolemaan.
58. Niin he valtaansa käyttäen menettelivät kaupungeissa Israelia vastaan, kuukausi kuukaudelta niitä vastaan, jotka tavattiin.
59. Ja kuukauden kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä he uhrasivat epäjumalanalttarilla, joka oli pystytetty polttouhrialttarille.
60. Ja vaimot, jotka olivat ympärileikkauttaneet lapsensa, he tappoivat, niinkuin oli käsketty,
61. hirttäen tällöin pienet lapset äitiensä kaulaan; heidän kotiväkensä sekä miehet, jotka olivat toimittaneet ympärileikkauksen, he niinikään tappoivat.
62. Mutta monet Israelista pysyivät vahvoina ja päättivät lujasti olla syömättä mitään saastaista.
63. He tahtoivat mieluummin kuolla kuin sastuttaa itsensä ruuilla ja häväistä pyhää liittoa. Ja niin he menettivät henkensä.
64. Ja ylen suuri viha painoi Israelia.

2 luku

Pappi Mattatias ja hänen poikansa nousevat vastustamaan sortajia. Suuri laille uskollisten tappio pakottaa puolustautumaan sapattinakin. Sotaista menestystä. Mattatiaan jäähyväispuhe ja kuolema.

1. Niinä päivinä nousi Mattatias, Simeonin pojan Johanneksen poika, pappi, joka kuului jerusalemilaisen Jooaribin pappisosastoon; hän asui Moodeinissa.
2. Hänellä oli viisi poikaa: Johannes, lisänimeltä Gaddis,
3. Simon,lisänimeltä Tassis,
4. Juudas, lisänimeltä Makkabialainen,
5. Eleasar, lisänimeltä Avaran, ja Joonatan, lisänimeltä Apfus.
6. Kun hän näki sen jumalanpilkan, mikä tapahtui Juudassa ja Jerusalemissa,
7. niin hän sanoi: "Voi minua! Miksi olen syntynyt näkemään kansani tuhon ja pyhän kaupungin tuhon ja istumaan täällä toimetonna, kun se on annettu vihollisten valtaan ja pyhäkkö muukalaisten valtaan?
8. Sen temppelistä on tullut ikäänkuin häväisty mies.
9. Sen ihanat astiat on viety saaliiksi, sen pienet lapset on tapettu sen kaduilla, sen nuorukaiset vihollisen miekalla.
10. Mikä kansa ei olisi ollut valtaamassa sen linnoja, anastamassa siltä saalista?
11. Kaikki sen kaunistus on otettu pois, vapaasta on tullut orjatar.
12. Ja katso, mikä meillä on pyhää, mikä meillä oli kaunista ja ihanaa, se on hävitetty, ja pakanat ovat sen saastuttaneet.
13. Mitä varten me vielä eläisimme?"
14. Ja Mattatias ja hänen poikansa repäisivät vaatteensa ja pukeutuivat surupukuun ja murehtivat katkerasti.
15. Mutta kuninkaan lähettiläät, joiden tuli pakottaa luopumukseen, tulivat Moodeinin kaupunkiin, saattaaksensa sen uhraamaan.
16. Ja monet Israelista tulivat heidän luoksensa, mutta Mattatias ja hänen poikansa myös kokoontuivat sinne.
17. Silloin kuninkaan lähettiläät alkoivat puhua ja sanoivat Mattatiaalle näin: "Sinä olet päämies, arvossapidetty ja vaikutusvaltainen tässä kaupungissa, ja sinulla on tukea pojissasi ja veljissäsi.
18. Astu nyt siis esiin ensimmäisenä ja tee niinkuin kuningas on käskenyt, niinkuin ovat tehneet kaikki kansat ja Juudan miehet ja Jerusalemiin jäljelle jääneet. Silloin sinut ja sinun huoneesi luetaan kuninkaan ystäviin, ja sinua ja sinun poikiasi kunnioitetaan hopealla ja kullalla ja monilla lahjoilla."
19. Mutta Mattatias vastasi ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Vaikka kaikki kansat, jotka ovat kuninkaan valtakunnan alueella, tottelevat häntä, luopuen kukin isiensä jumalanpalveluksesta ja alistuen hänen käskyihinsä,
20. niin minä, minun poikani ja minun veljeni, me tahdomme vaeltaa isiemme liitossa.
21. Pois se, että luopuisimme laista ja sen säädöksistä!
22. Kuninkaan lakia me emme tottele emmekä poikkea jumalanpalveluksestamme, emme oikealle emmekä vasemmalle."
23. Kun hän juuri oli lopettanut puheensa, astui esiin muuan juutalainen mies kaikkien nähden ruvetakseen uhraamaan Moodeinin alttarilla kuninkaan käskyn mukaan.
24. Kun Mattatias näki tämän, täytti hänet kiivaus, ja hänen sisimpänsä vapisi; hän päästi vihansa valloilleen, niinkuin pitikin, ja juostuaan paikalle hän tappoi hänet alttarille.
25. Ja kuninkaan miehen, joka aikoi pakottaa uhraamaan, hän surmasi samalla kertaa ja hävitti alttarin.
26. Hän kiivaili lain puolesta, tehden niinkuin Piinehas oli tehnyt Simrille, Saalun pojalle.
27. Ja Mattatias huusi kaupungissa suurella äänellä sanoen: "Jokainen, joka kiivailee lain puolesta ja tahtoo pitää liiton voimassa, lähteköön ja seuratkoon minua."
28. Sitten hän ja hänen poikansa pakenivat vuorille ja jättivät kaupunkiin kaiken omaisuutensa.
29. Silloin monet, jotka etsivät vanhurskautta ja oikeutta, lähtivät erämaahan oleskelemaan siellä,
30. he ja heidän poikansa ja vaimonsa ja heidän karjansa, koska vaino heitä vastaan oli ylen ankara.
31. Silloin ilmoitettiin kuninkaan miehille ja sotajoukoille, jotka olivat Jerusalemissa, Daavidin kaupungissa, että eräät niistä, jotka olivat rikkoneet kuninkaan käskyn, olivat menneet erämaahan piilopaikkoihin.
32. Ja monet kiiruhtivat silloin heidän peräänsä ja tavattuaan heidät leiriytyivät heitä vastaan ja varustautuivat sotimaan heitä vastaan sapatinpäivänä.
33. Ja he sanoivat heille: "Tämä jo riittää! Jos tulette ulos ja teette kuninkaan käskyn mukaan, niin saatte elää."
34. Mutta he vastasivat: "Emme tule ulos emmekä noudata kuninkaan käskyä, saastuttaaksemme siten sapatinpäivän".
35. Silloin toiset ryhtyivät heti taistelemaan heitä vastaan.
36. Mutta he eivät puolustautuneet heitä vastaan, eivät heittäneet kiveäkään heitä kohti eivätkä sulkeneet piilopaikkojen sisäänkäytäviä,
37. vaan sanoivat: "Me tahdomme kuolla kaikki viattomuudessamme. Taivas ja maa todistavat puolestamme, että te tuhoatte meidät vastoin oikeutta."
38. Mutta toiset kävivät hyökkäämään heitä vastaan sapatinpäivänä; ja niin he kuolivat, he ja heidän vaimonsa, lapsensa ja karjansa, noin tuhat henkeä.
39. Kun Mattatias ja hänen ystävänsä saivat siitä tiedon, niin he surivat heitä suuresti,
40. ja he sanoivat toinen toisillensa: "Jos me kaikki teemme, niinkuin meidän veljemme tekivät, emmekä taistele pakanoita vastaan henkemme ja oikeuksiemme puolesta, niin he pian hävittävät meidät maan päältä".
41. Sentähden he tekivät sinä päivänä tämän päätöksen: "Jos joku käy kimppuumme sapatinpäivänä, niin taistelkaamme häntä vastaan, ettemme kaikki kuolisi, niinkuin veljemme kuolivat piilopaikoissa".
42. Sitten kokoontui heidän luoksensa joukko hasidilaisia, urhoollisia miehiä Israelista, kaikki, jotka olivat valmiit taistelemaan lain puolesta.
43. Ja kaikki, jotka pakenivat vainoja, liittyivät heihin ja vahvistivat heidän voimansa.
44. Ja niin he kokosivat sotajoukon, ja he löivät syntiset vihassansa ja jumalattomat miehet kiukussansa, ja jäljellejääneet pakenivat pakanain tykö, pelastautuaksensa.
45. Mutta Mattatias ja hänen poikansa kulkivat ympäri ja hävittivät alttarit
46. ja ympärileikkasivat väkisin kaikki vielä ympärileikkaamattomat poikalapset, keitä vain tapasivat sraelin alueella,
47. ja ajoivat takaa röyhkeitä. Niin yritys menestyi heidän johdollaan.
48. Ja he puolustivat lakia pakanain välivaltaa vastaan ja kuningasten väkivaltaa vastaan eivätkä sallineet syntisten voiman lisääntyä.
49. Kun aika läheni, että Mattatiaan piti kuoleman, sanoi hän pojillensa: "Nyt vallitsee röyhkeys ja kuritus, mullistuksen aika ja kiukkuinen viha.
50. Kiivailkaa siis nyt, lapseni, lain puolesta, ja antakaa henkenne isiemme liiton puolesta.
51. Muistakaa isiemme tekoja, joita he ovat tehneet aikoinansa, ja niin te saatte suuren kunnian ja ikuisen nimen.
52. Eikö Abrahamia havaittu uskolliseksi koettelemuksessa ja sitä luettu hänelle vanhurskaudeksi?
53. Joosef otti ahdistuksensa aikana vaarin käskystä, ja hänestä tuli Egyptin herra.
54. Esi-isämme Piinehas sai kiivailemisensa tähden arpaosaksensa ikuisen pappeuden liiton.
55. Joosuasta tuli Israelin tuomari, koska hän täytti käskyn.
56. Kaaleb sai maan perinnöksi, koska hän todisti seurakunnan edessä.
57. Daavid sai hurskautensa tähden perinnöksi kuninkaallisen valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.
58. Elias otettiin taivaaseen, koska hän kiivaili lain puolesta.
59. Ananias, Asarias ja Miisael pelastuivat liekeistä uskonsa tähden.
60. Daniel pelastui leijonain kidasta viattomuutensa tähden.
61. Huomatkaa siis, että näin käy suvusta sukuun: ei kukaan, joka panee toivonsa häneen, joudu häviöön.
62. Älkää siis peljätkö syntisen miehen käskyjä, sillä hänen kunniansa tulee loaksi ja matojen ruuaksi.
63. Tänään hän on korkealle korotettu, mutta huomenna ei häntä enää ole, sillä hän on palannut maan tomuun, ja hänen hankkeensa ovat rauenneet tyhjiin.
64. Mutta te, lapseni, olkaa lujat ja miehuulliset lain puolesta, sillä siitä te saatte kunnian.
65. Ja katso, minä tiedän, että Simeon, teidän veljenne, on neuvokas mies; kuulkaa häntä aina, hän on oleva teille isänä.
66. Mutta Juudas Makkabialainen, joka on ollut urhoollinen sankari nuoruudestaan asti, hän on oleva teidän sotapäällikkönne ja käyvä sukukuntiemme sotaa.
67. Ja te, kootkaa luoksenne kaikki, jotka noudattavat lakia, ja hankkikaa kosto kansanne puolesta.
68. Kostakaa pakanoille ja pitäkää kiinni lainsäädöksistä."
69. Sitten hän siunasi heidät, ja hänet otettiin isiensä tykö.
70. Hän kuoli vuonna 146 Ja hänen poikansa hautasivat hänet hänen isiensä hautaan Moodeiniin. Ja koko Israel pani toimeen suuret valittajaiset hänen muistoksensa.

3 luku

Juudas atuu laille uskollisten johtajaksi ja voittaa Apolloniuksen ja Seeronin. Ennen Persian-retkeään Antiokus käskke ryhtyä uuteen sotaan juutalaisia vastaan. Juudas varustautuu taisteluun.

1. Hänen sijaansa astui nyt hänen poikansa Juudas, lisänimeltä Makkabialainen.
2. Ja kaikki hänen veljensä ja kaikki, jotka olivat liittyneet hänen isäänsä, auttoivat häntä; ja he taistelivat ilomielin Israelin puolesta.
3. Hän hankki kansallensa laajalti kunniaa ja pukeutui haarniskaan niinkuin sankari ja vyötti ylleen sotaasunsa; hän taisteli taistelut ja suojasi sotajoukon miekallansa.
4. Hän oli teoissansa niinkuin leijona, niinkuin nuori leijona, joka ärjyy saalista.
5. Hän etsi esiin jumalattomat ja ajoi heitä takaa, hän poltti ne, jotka häiritsivät hänen kansaansa.
6. Jumalattomat vaipuivat maahan hänen pelostaan, ja kaikki laittomuuden tekijät vapisivat, ja vapautus menestyi hänen kätensä johtaessa.
7. Hän katkeroitti monet kuninkaat, mutta ilahdutti Jaakobin teoillansa, hänen muistonsa on iäti siunattu.
8. Hän kulki läpi Juudan kaupunkien ja hävitti sieltä jumalattomat ja käänsi vihan pois Israelista.
9. Hänen maineensa levisi maanääriin, ja hän kokosi tuhon omiksi tuomitut.
10. Mutta Apollonius keräsi pakanaväkeä ja suuren sotajoukon Samariasta taistellakseen Israelia vastaan.
11. Kun Juudas sai sen tietää, niin hän läksi häntä vastaan, voitti ja surmasi hänet. Ja moni kaatui lävistettynä, ja jäljellejääneet pakenivat.
12. Ja he ottivat saaliiksi heidän asevarustuksensa, ja Juudas otti Apolloniuksen miekan ja käytti sitä sitten aina taistellessaan.
13. Kun Seeron, syyrialainen sotajoukon päällikkö, sai kuulla, että Juudas oli koonnut ympärilleen parven, joukon uskollisia, jotka olivat valmiit lähtemään sotaan,
14. niin hän sanoi:"Minä tahdon tehdä itselleni kuuluisan nimen ja saada kunniaa valtakunnassa; minä tahdon taistella Juudasta vastaan ja hänen väkeänsä vastaan, niitä vastaan, jotka pitävät halpana kuninkaan käskyn".
15. Niin hän taas lähti, johdossaan vahva sotajoukko jumalattomia, joiden tuli auttaa häntä, kostamaan israelilaisille.
16. Kun hän lähestyi Beethooronin solatietä, lähti Juudas häntä vastaan sangen pienellä joukolla.
17. Nähdessään sotajoukon tulevan häntä vastaan Juudan miehet sanoivat hänelle: "Kuinka me, joita on niin perin vähän, voimme taistella niin suurta joukkoa vastaan? Olemme sitäpaitsi ylen väsyneitä, kun emme ole tänään syöneet."
18. Mutta Juudas sanoi: "Voi käydä niin, että suuri joukko annetaan pienen joukon käsiin, eikä taivas tee siinä eroa, pelastaako se useiden vai harvojen kautta.
19. Sillä ei voitto taistelussa riipu sotajoukon paljoudesta, vaan voima tulee taivaasta.
20. He tulevat meitä vastaan täyttä röyhkeyttä ja jumalattomuutta, hävittääksensä meidät, meidän vaimomme ja lapsemme, ryöstääksensä meiltä kaikki tyynni.
21. Mutta me taistelemme henkemme ja säädöstemme puolesta.
22. Hän itse murskaa heidät meidän silmiemme edessä. Älkää te siis peljätkö heitä."
23. Ja kun hän oli lopettanut puheensa, karkasi hän äkkiarvaamatta heidän kimppuunsa, ja hän voitti perinpohjin Seeronin ja hänen sotajoukkonsa.
24. Sitten he ajoivat heitä takaa Beethooronin solatietä, aina lakeudelle asti; heitä kaatui noin kahdeksansataa miestä, ja jäljellejääneet pakenivat filistealaisten maahan.
25. Nyt alettiin peljätä Juudasta ja hänen veljiään, ja kauhu valtasi pakanat kaikkialla.
26. Ja hänen maineensa tunkeutui kuninkaan korviin saakka, ja Juudaan taisteluista kertoi kaikki kansa.
27. Kun kuningas Antiokus sai kuulla näistä tapauksista, vihastui hän ankarasti; ja hän lähetti kokoamaan kaikki valtakuntansa sotavoimat, ylen vahvan sotajoukon.
28. Ja hän avasi rahastonsa ja antoi vuoden palkan sotaväellensä, käskien sen olla valmiina kaiken tarpeen varalta.
29. Mutta kun hän näki, että raha loppui rahastoista ja että veroja valtakunnasta kertyi vähän sen hajaannuksen ja vahingon tähden, minkä hän oli aikaansaanut maassa koettaessaan hävittää tavat, jotka olivat vallinneet ammoisista ajoista,
30. niin hän pelkäsi, ettei hänellä, niinkuin ei joskus aikaisemminkaan, olisi varoja menoihinsa ja lahjoihin, joita hän ennen oli antanut auliilla kädellä.
31. Ja hänen mielensä oli aivan ymmällä. Silloin hän päätti lähteä Persiaan ottamaan veroja niistä maakunnista ja keräämään paljon rahaa.
32. Ja hän jätti Lysiaan, joka oli arvossapidetty mies ja kuninkaallista sukua, hoitamaan kuninkaan hallitusasioita, Eufrat- virrasta hamaan Egyptin rajoihin asti,
33. sekä kasvattamaan poikaansa Antiokusta, siksi kunnes hän itse palaisi.
34. Ja hän antoi hänelle puolet sotaväestä sekä norsut, ja hän antoi hänelle käskyn kaikesta, mitä hän halusi, ja niinikään kaikista Jerusalemin ja Juudean asukkaista:
35. heitä vastaan tuli Lysiaan lähettää sotajoukko musertamaan ja tuhoamaan Israelin sotavoima, ja mitä Jerusalemista oli jäljellä, ja hävittämään heidän muistonsa siitä paikasta;
36. ja hänen tuli sijoittaa vieraita kansoja koko heidän alueellensa ja jakaa heidän maansa arvalla.
37. Mutta kuningas itse otti toisen puolen jäljellejäävää sotaväkeä ja lähti liikkeelle pääkaupungistaan Antiokiasta vuonna 147, kulki Eufrat- virran ylitse ja tunkeutui ylä-maakuntiin.
38. Lysias taas valitsi Ptolemaioksen, Dorymeneen pojan, Nikanorin ja Gorgiaan, jotka olivat mahtavia miehiä ja kuuluivat kuninkaan ystäviin,
39. ja lähetti heidän mukanaan neljäkymmentä tuhatta jalkasoturia ja seitsemäntuhatta ratsumiestä hyökkäämään Juudan maahan ja hävittämään sitä, niinkuin kuningas oli käskenyt.
40. He lähtivät liikkeelle kaikkine sotavoimineen, ja tultuaan perille he asettuivat leiriin Emmauksen läheisyyteen tasangolle.
41. Kun maan kauppiaat saivat kuulla heistä sanoman, ottivat he ylen paljon hopeaa ja kultaa ynnä jalkakahleita ja tulivat leiriin ostamaan israelilaisia orjiksi. Ja heihin liittyi lisäksi sotajoukkoja Syyriasta ja muiden vierasheimoisten maasta.
42. Kun nyt Juudas ja hänen veljensä näkivät, että tuhon uhka yhä suureni ja että sotajoukot olivat leiriytyneet heidän alueellensa, ja kun he saivat tietää, mitä kuningas oli käskenyt tehdä heidän kansalleen, sen tuhoksi ja häviöksi,
43. niin he sanoivat toinen toisillensa: "Nostakaamme jälleen kansamme sen alennuksesta ja taistelkaamme kansamme ja pyhäkön puolesta".
44. Ja kansanjoukko kokoontui ollakseen valmiina taisteluun ja rukoillakseen ja pyytääkseen armoa ja laupeutta.
45. Mutta Jerusalem oli asumaton kuin erämaa, eikä kukaan sen lapsista mennyt sinne eikä sieltä ulos; pyhäkkö oli maahan tallattu, ja muukalaiset olivat sen linnassa; se oli pakanain majapaikkana. Ilo oli hävinnyt Jaakobista, vaiennut oli huilu ja kannel.
46. Niin he kokoontuivat ja tulivat Mispaan, joka on vastapäätä Jerusalemia, sillä Mispa oli entisistä ajoista ollut Israelissa rukouspaikka.
47. Ja he paastosivat sinä päivänä, pukeutuivat surupukuun ja sirottivat tuhkaa päähänsä ja repäisivät vaatteensa.
48. Sitten he levittivät lakikirjan, yhden niistä kirjoista, joita pakanat etsivät piirtääksensä niihin epäjumalainsa kuvia.
49. Ja he toivat esiin pappispuvut, uutisuhrit ja kymmenykset ja antoivat niiden nasiirien astua esiin, joiden määräaika oli mennyt umpeen.
50. Ja he huusivat suurella äänellä taivaan puoleen sanoen: "Mitä meidän on näille tehtävä, ja mihin meidän on ne vietävä?
51. Onhan sinun pyhäkkösi maahan poljettu ja häväisty, ja sinun pappisi ovat murheen ja nöyryytyksen alaiset.
52. Ja katso, pakanat ovat keräytyneet meitä vastaan tuhotakseen meidät. Sinä tiedät, mitä he hankitsevat meitä vastaan.
53. Miten me voimme kestää heidän edessään, ellet sinä meitä auta?"
54. Ja he puhalsivat pasuunoihin ja huusivat suurella äänellä.
55. Sen jälkeen Juudas asetti kansalle johtajat, tuhannen-, sadan-, viidenkymmenen- ja kymmenenpäämiehet.
56. Ja hän käski niiden, jotka olivat rakentaneet talon tai kihlanneet vaimon tai istuttaneet viinitarhan tai jotka olivat arkoja, palata kunkin kotiinsa, niinkuin laissa sanotaan.
57. Sitten sotajoukko lähti liikkeelle ja leiriytyi Emmauksesta etelään.
58. Ja Juudas sanoi: "Vyöttäytykää ja osoittautukaa urhoollisiksi miehiksi ja olkaa valmiit huomenna taistelemaan noita pakanoita vastaan, jotka ovat kokoontuneet meitä vastaan tuhotakseen meidät ja meidän pyhäkkömme.
59. Sillä meidän on parempi kuolla sodassa kuin nähdä kansamme ja pyhäkön tuho.
60. Mutta niinkuin on hänen tahtonsa, joka on taivaassa, niin hän tehköön."

4 luku

Juudas voittaa kahdessa taistelussa Gorgiaan ja vuotta myöhemmin myös Lysiaan. Temppeli puhdistetaan ja vihitään, temppelivuori linnoitetaan.

1. Mutta Gorgias otti viisituhatta jalkasoturia ja tuhat valioratsumiestä, ja sotajoukko lähti liikkeelle yöllä
2. hyökätäkseen juutalaisten sotajoukon kimppuun ja tuhotakseen heidät äkkiarvaamatta; tällöin oli linnanväkeä hänellä oppaina.
3. Muutta kun Juudas sai siitä tiedon, niin hänkin lähti liikkeelle sankareineen tuhotaksensa Emmauksen lähellä olevan sotajoukon,
4. sillä aikaa kuin sotavoimat vielä olivat hajallaan leirin ulkopuolella.
5. Kun nyt Gorgias yöllä tuli Juudaan leiriin eikä tavannut sieltä ketään, etsi hän heitä vuorilta, arvellen, että he olivat heitä paenneet.
6. Mutta päivän koittaessa Juudas ilmestyi tasangolle, johdossaan kolmetuhatta miestä; kuitenkaan heillä ei ollut suojavarustuksia eikä miekkoja, siinä määrin kuin he olivat toivoneet.
7. Kun he näkivät pakanain lujasti varustetun leirin ja lisäksi sitä ympäröivän, sotaan tottuneen ratsuväen,
8. niin Juudas sanoi miehille, jotka olivat hänen seurassaan: "Älkää peljätkö heidän suurta joukkoansa, älkääkä säikähtäkö heidän hyökkäystään.
9. Muistakaa, kuinka meidän isämme pelastuivat Punaisessa meressä, kun farao sotajoukollaan ajoi heitä takaa.
10. Huutakaamme nytkin apua taivaasta, ehkä hän mielistyy meihin ja muistaa isiemme liiton ja murskaa tämän sotajoukon tänään silmiemme edessä,
11. että kaikki pakanat huomaisivat, että on olemassa se, joka lunastaa ja pelastaa Israelin."
12. Kun nyt muukalaiset nostivat silmänsä ja näkivät heidän tulevan vastaansa,
13. niin he lähtivät leiristä taisteluun, ja Juudaan miehet puhalsivat pasuunoihin.
14. Sitten he iskivät yhteen, ja pakanat voitettiin perinpohjin, ja he pakenivat tasangolle;
15. ja ne, jotka jäivät viimeisiksi, kaatuivat kaikki miekkaan. Ja heitä ajettiin takaa Gaseraan ja Juudean tasangoille ja Asdodiin ja Jamniaan asti. Ja heitä kaatui noin kolmetuhatta miestä.
16. Kun Juudas sotajoukkoineen palasi heitä takaa-ajamasta,
17. niin hän sanoi kansalle: "Älkää himoitko saalista, sillä vielä on taistelu edessämme,
18. Gorgias joukkoineen on näet vuoristossa meitä lähellä, vaan seisokaa nyt lujina vihollistemme edessä ja taistelkaa heitä vastaan; sitten voitte vapaasti ottaa saalista".
19. Ennenkuin Juudas oli lopettanut puheensa, näkyi muuan osasto tulevan esiin vuorilta.
20. Se näki nyt, että toinen joukko oli ajettu pakoon ja että leiriä juuri sytytettiin tuleen; sillä savu, joka sieltä näkyi, ilmaisi, mitä oli tapahtunut.
21. Havaittuaan tämän he joutuivat ylen suuren pelon valtaan. Ja kun he samalla näkivät myös Juudaan sotajoukon seivovan kentällä valmiina taisteluun,
22. niin he kaikki pakenivat vierasheimoisten maahan.
23. Silloin Juudas kääntyi takaisin ryöstämään leiriä. Ja he saivat paljon kultaa ja hopeaa sekä tummansinisiä ja meripurppuraisia kankaita ja suuria rikkauksia.
24. Ja palatessaan he kohottivat ylistys- ja kiitosvirsiä kohti taivasta, "sillä hyvä, iankaikkisesti pysyvä on hänen armonsa".
25. Ja suuri voitto oli suotu Israelille sinä päivänä.
26. Mutta kaikki ne vierasheimoiset, jotka olivat päässeet pakoon, menivät ja ilmoittivat Lysiaalle kaiken, mitä oli tapahtunut.
27. Kuultuaan kaiken hän hämmästyi ja tuli alakuloiseksi, koska Israelille ei ollut käynyt niinkuin hän oli tahtonut, eikä asia ollut niin päättynyt, kuin kuningas oli hänelle antanut toimeksi.
28. Seuraavana vuonna hän kokosi kuusikymmentä tuhatta jalkamiestä valioväkeä ja viisituhatta ratsumiestä sotiaksensa heitä vastaan.
29. Ja he kulkivat Idumeaan ja leiriytyivät Beetsuuriin, mutta Juudas lähti heitä vastaan johdossansa kymmenentuhatta miestä.
30. Kun hän näki tuon vahvan sotajoukon, niin hän rukoili ja sanoi: "Ole kiitetty, sinä Israelin pelastaja, joka olet tehnyt tyhjäksi jättiläisen hyökkäyksen palvelijasi Daavidin käden kautta ja antanut filistealaisten sotajoukon Joonatanin, Saulin pojan, ja hänen aseenkantajansa käsiin.
31. Jätä tämä sotajoukko kansasi Israelin käsiin, ja joutukoot ne häpeään, jotka luottavat sotaväkeensä ja ratsumiehiinsä.
32. Herätä heissä pelko ja masenna heidän rohkeutensa ja voimansa, niin että he horjuvat ja tulevat murskatuiksi.
33. Lyö heidät niiden miekalla, jotka sinua rakastavat, ja niin ylistäkööt sinua kiitosvirsillä kaikki, jotka tuntevat sinun nimesi."
34. Sitten joukot iskivät yhteen, ja Lysiaan sotajoukosta kaatui noin viisituhatta miestä, jotka kaatuivat taistellessaan heitä vastaan.
35. Kun Lysias näki, kuinka hänen oma sotajoukkonsa oli lyöty pakoon, mutta kuinka Juudan miehet olivat pelottomat, ja kuinka he olivat valmiit uljaasti taistelemaan henkensä edestä, niin hän lähti Antiokiaan. Sitten hän pestasi vierasta sotaväkeä, lähteäksensä jälleen, joukon tultua täysilukuiseksi, Juudeaan.
36. Silloin Juudas ja hänen veljensä sanoivat: "Katso, meidän vihollisemme ovat muserretut; lähtekäämme siis puhdistamaan pyhäkkö ja vihkimään se uudelleen".
37. Ja koko sotajoukko kerääntyi yhteen, ja he lähtivät Siionin vuorelle.
38. Kun he näkivät, että pyhäkkö oli autiona ja alttari häväistynä ja portit poltetut ja että esipihoissa kasvoi pensaikkoa niinkuin metsässä tai niinkuin jollakin vuorella ja että kammiot olivat hävitetyt,
39. niin he repäisivät vaatteensa, valittivat suurella äänellä, sirottivat tuhkaa päähänsä
40. ja lankesivat maahan kasvoillensa. Ja he puhalsivat merkinantotorviin ja huusivat apua taivaasta.
41. Sitten Juudas käski miehiänsä käymään taistelua linnassa-olijoita vastaan, kunnes hän olisi puhdistanut pyhäkön.
42. Hän valitsi nyt papeiksi sellaisia, jotka olivat nuhteettomia ja rakastivat lakia.
43. Ja he puhdistivat pyhäkön ja veivät saastutuksen kivet saastaiseen paikkaan.
44. Sitten he neuvottelivat, mitä heidän olisi tehtävä saastutetulle polttouhrialttarille.
45. Ja heidän mieleensä johtui hyvä neuvo, että se oli hävitettävä, ettei se koituisi heille häpeäksi, sillä pakanat olivat sen saastuttaneet; ja niin he hävittivät alttarin.
46. Mutta kivet he panivat säilöön temppelivuorelle, soveliaaseen paikkaan, kunnes tulisi profeetta, joka ilmoittaisi, mitä niille oli tehtävä.
47. Sitten he ottivat hakkaamattomia kiviä, niinkuin laki sääti, ja rakensivat uuden alttarin, entisen kaltaisen.
48. Samoin he korjasivat pyhäkön ja temppelin sisustan ja vihkivät esipihat.
49. Ja he valmistivat uudet pyhät astiat ja veivät lampunjalan ja polttouhri- ja suitsutusalttarin ja pöydän temppeliin.
50. Ja he suitsuttivat alttarilla ja sytyttivät lamput, jotka olivat lampunjalassa, niin että ne loistivat temppelissä.
51. Ja he panivat pöydälle leipiä ja ripustivat paikoilleen esiriput; ja niin he tekivät valmiiksi kaiken työn, mihin olivat ryhtyneet.
52. Mutta yhdeksännen kuukauden kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä, se on kislev-kuussa, vuonna 148, he nousivat varhain aamulla
53. ja uhrasivat, niinkuin laki sääti, uhrin uudella polttouhrialttarilla, jonka he olivat tehneet.
54. Samaan vuodenaikaan, samana päivänä, jona pakanat sen olivat saastuttaneet, se nyt uudelleen vihittiin kiitosvirsillä, kitarain, kannelten ja kymbaalien soitolla.
55. Ja kaikki kansa lankesi kasvoilleen, ja he kumartaen rukoilivat kohottaen kiitoksensa taivaan puoleen, joka oli antanut heidän niin hyvin onnistua.
56. Ja he viettivät alttarin vihkimisjuhlaa kahdeksan päivää ja toivat polttouhreja riemuiten ja uhrasivat kiitos- ja ylistysuhreja.
57. Ja he kaunistivat temppelin etusivun kultaisilla seppeleillä ja pienillä kivillä ja uusivat portit ja kammiot ja tekivät niihin ovet.
58. Silloin oli kansalla ylen suuri ilo, sillä pakanain tuottama häväistys oli poistettu.
59. Sitten Juudas ja hänen veljensä ja koko Israelin seurakunta säätivät, että alttarin vihkimisjuhlan päiviä oli vietettävä aikanansa vuodesta vuoteen kahdeksan päivän aika, aina alkaen kislev-kuun kahdennestakymmenennestä viidennestä päivästä, iloiten ja riemuiten.
60. Siihen aikaan he myös varustivat Siionin vuoren yltympäri korkeilla muureilla ja vahvoilla torneilla, etteivät pakanat voisi tulla ja päästä sitä tallaamaan, niinkuin he ennen olivat tehneet.
61. Ja he panivat sinne sen suojaksi varusväkeä, ja samoin he, sitä suojellakseen, varustivat Beetsuurin, että kansalla olisi suojavarustus Idumeaa vastaan.

5 luku

Juudas voittaa idumealaiset ja ammonilaiset. Simon saa voiton Galileassa, Juudas Gileadissa. Kaksi Juudan sotapäällikköä kärsii tappion, mutta Juudas voittaa uudelleen idumealaiset ja filistealaiset.

1. Kun ympärillä asuvat pakanat kuulivat, että alttari oli rakennettu ja pyhäkkö uusittu entiselleen, niin he suuresti vihastuivat.
2. Ja he pitivät neuvoa hävittääkseen Jaakobin heimosta ne, jotka asuivat heidän keskellään, ja he alkoivat levittää murhaa ja hävitystä kansan keskuuteen.
3. Ja Juudas taisteli Eesaun jälkeläisiä vastaan Idumeassa Akrabattenen maakunnassa, sillä he olivat väijyksissä Israelin rajoilla. Heille hän tuotti suuren tappion, nöyryytti heidät ja otti saaliiksi heidän tavaransa.
4. Hän ajatteli myös Baianin asukasten pahuutta: he olivat kansalle paulaksi ja ansaksi väijyen heitä teiden varsilla.
5. Hän sulki heidät heidän torneihinsa, piiritti heidät ja vihki heidät tuhon omiksi ja poltti tulella kaupungin tornit kaikkine miehistöineen.
6. Sitten hän meni virran ylitse ammonilaisia vastaan ja kohtasi siellä vahvan sotajoukon ja paljon väkeä, joiden johtajana oli Timoteus.
7. Heidän kanssaan hän antautui useihin taisteluihin; hän musersi heidät perinpohjin ja voitti heidät.
8. Ja valloitettuaan Jaeserin ja sen tytärkaupungit hän palasi takaisin Juudeaan.
9. Sitten pakanat kokoontuivat Gileadiin niitä israelilaisia vastaan, jotka asuivat heidän alueellansa, hävittääkseen heidät. Mutta nämä pakenivat Dateman linnoitukseen.
10. Ja he lähettivät Juudaalle ja hänen veljilleen näin kuuluvan kirjeen: "Ympärillämme olevat pakanat ovat kokoontuneet meitä vastaan, hävittääkseen meidät;
11. ja he olivat valmiit tulemaan ja valloittamaan linnoituksen, johon me olemme paenneet, ja Timoteus johtaa heidän sotajoukkoaan.
12. Tule siis nyt ja pelasta meidät heidän käsistään, sillä suuri joukko meikäläisiä on jo kaatunut,
13. ja kaikki meidän veljemme, jotka ovat Tuubiaan alueella, ovat tapetut; heidän vaimonsa ja lapsensa ja tavaransa on viety pois, ja siellä on surmattu noin tuhat miestä."
14. Kun kirjettä parhaillaan vielä luettiin, niin katso, saapui toisia lähettiläitä Galileasta, vaatteet reväistyinä, tuoden samanlaisen sanoman:
15. heitä vastaan oli kokoontunut väkeä Ptolemaiksesta, Tyyrosta ja Siidonista ja koko vierasheimoisten Galilea, tuhotakseen heidät kokonansa.
16. Kun Juudas ja kansa sen kuulivat, kerääntyi koolle suuri kansankokous neuvottelemaan, mitä olisi tehtävä heidän veljilleen, jotka olivat ahdingossa ja pakanain ahdistamina.
17. Ja Juudas sanoi veljelleen Simonille: "Valitse itsellesi miehiä, mene ja pelasta Galileassa olevat veljesi; minä ja veljeni Joonatan lähdemme Gileadiin".
18. Mutta hän jätti Joosefin, Sakariaan pojan, ja Asariaan kansan johtajiksi muun sotajoukon kanssa Juudeaan tämän suojaksi.
19. Ja hän käski heitä sanoen: "Johtakaa tätä kansaa, mutta älkää antautuko taisteluun pakanoita vastaan, ennenkuin me palaamme takaisin".
20. Ja Simonin osalle annettiin kolmetuhatta miestä retkeä varten Galileaan ja Juudaan osalle kahdeksantuhatta miestä retkeä varten Gileadiin.
21. Sitten Simon lähti Galileaan ja antautui moneen taisteluun pakanoita vastaan; ja hän voitti heidät perinpohjin.
22. Ja hän ajoi heitä takaa Ptolemaiksen porteille asti, ja pakanoita kaatui noin kolmetuhatta miestä, ja hän otti saaliiksi heidän tavaransa.
23. Sitten hän otti mukaansa juutalaiset Galileasta ja Arbattasta ynnä heidän vaimonsa ja lapsensa ja kaiken, mitä heillä oli, ja heidät vietiin Juudeaan suurella riemulla.
24. Mutta Juudas Makkabialainen ja hänen veljensä Joonatan menivät Jordanin ylitse ja kulkivat kolmen päivän matkan halki erämaan.
25. Siellä he kohtasivat nabatilaiset, ja nämä ottivat heidät ystävällisesti vastaan ja kertoivat heille kaiken, mitä oli tapahtunut heidän veljilleen Gileadissa,
26. ja että monet heistä olivat suljettuina Bosraan, Beseriin, Alamaan, Kasforiin, Makediin ja Karnainiin - kaikki nämä lujia ja suuria kaupunkeja.
27. Ja muissakin Gileadin kaupungeissa oli niihin suljettuja; viholliset varustautuivat jo huomenna piirittämään linnoituksia, valloittamaan ne ja tuhoamaan heidät kaikki samana päivänä.
28. Silloin kääntyi Juudas ja hänen sotajoukkonsa yhtäkkiä erämaahan Beseriin vievälle tielle. Ja hän valloitti kaupungin ja tappoi kaikki miehenpuolet miekan terällä ja otti saaliiksi kaikki heidän tavaransa ja poltti kaupungin tulella.
29. Sitten hän lähti yöllä sieltä liikkeelle ja kulki linnoituksen juurelle asti.
30. Mutta kun aamu sarasti, nostivat he silmänsä ja katso, oli suunnaton joukko väkeä, jotka kuljettivat tikapuita ja piirityskoneita, valloittaakseen linnoituksen, ja olivat juuri käymässä siellä-olijain kimppuun.
31. Kun Juudas näki, että taistelu oli alkanut ja melu kaupungista kohosi taivasta kohti sotatorvien ja huudon pauhatessa,
32. niin hän sanoi sotamiehillensä: "Sotikaa tänään velijenne puolesta".
33. Sitten hän hyökkäsi heidän kimppuunsa kolmena joukkona selästäpäin; he puhalsivat pasunoihin ja huusivat ääneen rukoillen.
34. Mutta kun Timoteuksen sotajoukko huomasi, että hyökkääjä oli Makkabilainen, pakenivat he hänen edestään. Ja hän tuotti heille suuren tappion, ja heitä kaatui sinä päivänä noin kahdeksantuhatta miestä.
35. Sitten hän kääntyi Maafaa kohti, kävi sen kimppuun, valloitti sen ja surmasi kaikki miehenpuolet, otti saaliiksi sen tavarat ja poltti sen tulella.
36. Sieltä hän lähti liikkeelle ja valloitti Kasforin, Makedin, Bosran ja muut Gileadin kaupungit.
37. Tämän jälkeen Timoteus kokosi toisen sotajoukon ja leiriytyi Rafonin edustalle talvipuron toiselle puolelle.
38. Mutta Juudas lähetti miehiä vakoilemaan leiriä. He ilmoittivat hänelle sanoen: "Kaikki meidän ympärillämme asuvat pakanat ovat kokoontuneet heidän luoksensa, ylen suuri sotajoukko.
39. Arabialaisiakin he ovat palkanneet avuksensa, ja he ovat leiriytyneet talvipuron toiselle puolelle, ollen valmiita käymään sinua vastaan taisteluun." Silloin Juudas samosi heitä vastaan.
40. Kun Juudas ja hänen sotajoukkonsa lähenivät puroa, sanoi Timoteus sotajoukkonsa päälliköille: "Jos hän ennen meitä menee yli käydäkseen meidän kimppuumme, niin emme voi häntä vastustaa, sillä hän on silloin meitä väkevämpi.
41. Mutta jos hän arkailee ja leiriytyy joen toiselle puolelle, niin me menemme sen yli, käymme hänen kimppuunsa ja voitamme hänet."
42. Kun Juudas oli tullut talvipuron läheisyyteen, asetti hän väen päällysmiehet purolle ja käski heitä sanoen: "Älkää salliko kenenkään leiriytyä, vaan menkööt he kaikki taisteluun".
43. Sitten hän meni ensimmäisenä puron yli, käyden heidän kimppuunsa, ja kaikki hänen väkensä seurasi häntä. Hän voitti perinpohjin kaikki pakanat; nämä heittivät pois aseensa ja pakenivat Karnainin pyhäkköön.
44. Sitten he valloittivat kaupungin ja polttivat pyhäkön tulella kaikkine sisällä-olevineen. Niin kukistettiin Karnain, eivätkä he enää voineet tehdä Juudaalle vastarintaa.
45. Nyt Juudas kokosi kaikki Gileadissa olevat israelilaiset, pienet ja suuret, naiset ja lapset ja tavarat, ylen suuren joukon, lähteäkseen Juudan maahan.
46. Ja he tulivat Efroniin. Tämä oli suuri, lujasti linnoitettu kaupunki ja sijaitsi vuorisolan suulla, niin ettei siitä voinut poiketa oikealle eikä vasemmalle, vaan oli kuljettava aivan sen lävitse.
47. Mutta kaupungin asukkaat sulkivat heiltä tien ja tukkivat portit kivillä.
48. Silloin Juudas lähetti heille tämän rauhallisen sanan: "Salli minun kulkea maasi kautta, mennäksemme omaan maahamme. Kukaan ei tee teille pahaa; me tahdomme vain kulkea lävitse." Mutta he eivät tahtoneet avata pääsyä hänelle.
49. Silloin Juudas käski kuuluttaa sotajoukkossa, että jokaisen oli pysyttävä sillä paikalla, jossa hän juuri oli.
50. Ja sotamiehet pysähtyivät paikoilleen. Sitten he taistelivat kaupunkia vastaan koko päivän ja koko yön, ja kaupunki joutui hänen käsiinsä.
51. Ja hän tuhosi kaikki miehenpuolet miekan terällä, hävitti kaupungin ja otti saaliiksi sen tavarat. Sitten hän kulki kaupungin läpi tapettujen ylitse.
52. Senjälkeen he kulkivat Jordanin yli ja tulivat suurelle tasangolle, joka on vastapäätä Beetsania.
53. Mutta Juudas piti lakkaamatta koossa niitä, jotka jäivät toisista jälkeen, ja rohkaisi väkeä koko ajan matkalla, kunnes hän saapui Juudan maahan.
54. Ja he nousivat Siionin vuorelle iloiten ja riemuiten ja uhrasivat polttouhreja, sillä ketään heistä ei ollut kaatunut koko matkalla onnelliseen palaamiseen asti.
55. Sillä aikaa kuin Juudas Joonatanin kanssa oli Gileadissa ja hänen veljensä Simon oli Galileassa Ptolemaiksen edustalla,
56. saivat Joosef, Sakariaan poika, ja Asarias, sotajoukkojen päällikkö, kuulla sotaisista urotöistä, joita makkabilaiset olivat suorittaneet.
57. Silloin he sanoivat: "Tehkäämme mekin itsellemme nimi ja lähtekäämme teistelemaan pakanoita vastaan, jotka ovat ympärillämme".
58. Ja niin he kutsuivat koolle heidän johdossaan olevat sotaväen osastot ja lähtivät Jamniaa vastaan.
59. Silloin Gorgias ja hänen miehensä lähtivät ulos kaupungista asettuakseen heitä vastaan taisteluun.
60. Ja Joosef ja Asarias lyötiin pakoon, ja heitä ajettiin takaa Juudean rajoille asti; ja sinä päivänä kaatui Israelin kansaa noin kaksituhatta miestä.
61. Niin kansa kärsi suuren tappion, koska he, arvellen voivansa suorittaa urotöitä, eivät olleet totelleet Juudasta ja hänen veljeään.
62. Mutta he eivät olleet noiden miesten sukua, joiden käden kautta Israelille oli suotu pelastus.
63. Mutta Juudas sankari ja hänen veljensä saivat osakseen ylen suurta kunnioitusta kaiken Israelin ja kaikkien pakanain keskuudessa, missä ikinä heidän nimensä mainittiin.
64. Ja heidän luoksensa kokoonnuttiin onnittelemaan.
65. Sitten Juudas ja hänen veljensä lähtivät taistelemaan Eesaun jälkeläisiä vastaan eteläpuoliseen maahan; ja hän voitti Hebronin ja sen tytärkaupungit, hävitti sen linnoituksen ja poltti sen tornit yltympäri.
66. Sitten hän lähti liikkeelle mennäkseen filistealaisten maahan, ja hän kulki Marisan kautta.
67. Siihen aikaan kaatui eräitä pappeja taistelussa, kun hekin tahtoivat tehdä urotöitä ja varomattomasti lähtivät taisteluun.
68. Juudas poikkesi nyt Asdodiin, joka on filistealaisen maassa, ja hän hävitti heidän alttarinsa, poltti heidän jumaliensa kuvat, otti saaliiksi tavarat heidän kaupungistaan ja palasi sitten Juudeaan.

6 luku

Antiokus Epifanes kuolee Persiassa asetettuaan valtionhoitajaksi Filippuksen. Juudas piirittää Jerusalemin linnaa. Antiokus Eupator voittaa hänet, mutta tekee vihdoin juutalaisten kanssa rauhan.

1. Kulkiessaan ylämaakuntain läpi kuningas Antiokus sai kuulla, että Persiassa oli Elymais niminen kaupunki, joka oli kuuluisa rikkaudesta, hopeasta ja kullasta.
2. ja että sen pyhäkkö oli ylen rikas ja että siellä oli kultaisia asuja, haarniskoja ja aseita, jotka Makedonian kuningas Aleksander, Filippuksen poika, joka oli helleenien ensimmäinen kuningas, oli sinne jättänyt.
3. Hän meni ja koetti valloittaa kaupungin ryöstääksensä sen, mutta hän ei voinut, sillä asia oli tullut kaupungin asukkaiden tietoon.
4. He nousivat häntä vastaan taisteluun, ja hänen täytyi paeta, ja hän lähti sieltä perin masentuneena ja kääntyi takaisin mennäkseen Babyloniin.
5. Silloin tuli sanansaattaja hänen tykönsä Persiaan ilmottaen, että ne sotajoukot, jotka olivat lähteneet Juudan maahan, oli lyöty pakoon;
6. että Lysias oli lähtenyt sinne vahvan sotajoukon etunenässä, mutta että juutalaiset olivat lyöneet hänet pakoon ja tulleet entistä voimakkaammiksi saatuaan voittamiltaan sotajoukoilta aseita.
7. He olivat myös hävittäneet kauhistuksen, jonka hän oli pystyttänyt Jerusalemin alttarille ja ympäröineet pyhäkön korkeilla muureilla entisensä kaltaiseksi; samoin he olivat tehneet hänen kaupungilleen Beetsuurille.
8. Kun kuningas oli kuullut tämän kertomuksen, niin hän hämmästyi ja tuli kovin järkytetyksi; hän joutui vuoteenomaksi ja sairastui mielikarvaudesta, koska ei ollut käynyt, niinkuin hän oli tahtonut.
9. Ja hänen oli oltava vuoteessa kauan aikaa, sillä suuri mielikarvaus valtasi hänet yhä uudelleen. Kun hän arveli pian kuolevansa,
10. niin hän kutsui tykönsä kaikki ystävänsä ja sanoi heille: "Uni pakenee silmistäni, ja mieleni on murheen masentama.
11. Minä olen ajatellut itsekseni: Mihin ahdinkoon olenkaan joutunut, ja kuinka suuri onkaan kurimus, jonka kuilussa nyt olen, minä, joka kuitenkin olin lempeä ja rakastettu käyttäessäni valtaani!
12. Mutta nyt minä muistan sen pahan, mitä tein Jerusalemissa, kuinka minä otin kaikki siellä olevat hopeaiset ja kultaiset astiat ja lähetin sotaväkeä ilman syytä tuhoamaan Juudan asukkaat.
13. Minä ymmärrän, että sentähden minua on kohdannut tämä onnettomuus, ja katso, minä kuolen suureen suruun vieraassa maassa."
14. Sitten hän kutsui Filippuksen, yhden ystävistään, ja asetti hänet koko valtakuntansa hoitajaksi.
15. Ja hän antoi hänelle kruununsa, vaippansa ja sormuksensa, että hän ohjaisi hänen poikaansa Antiokusta ja kasvattaisi hänet hallitsijaksi.
16. Ja kuningas Antiokus kuoli siellä vuonna 149.
17. Kun Lysias sai tietää, että kuningas oli kuollut, asetti hän kuninkaaksi hänen sijaansa hänen poikansa Antiokuksen, jota hän oli kasvattanut hänen nuoruudessaan, ja antoi hänelle nimen Eupator.
18. Mutta linnassa-olijat estivät israelilaisia pääsemästä miltään puolelta pyhäkköön ja koettivat yhä aikaansaada vahinkoa ja tukea pakanoilta.
19. Juudas ajatteli silloin heidän tuhoamistaan ja kutsui koko kansan piirittämään heitä.
20. Ja he kokoontuivat kaikki ja piirittivät heitä vuonna 150; ja hän teetti heitä vastaan heitto- ja piirityskoneita.
21. Mutta muutamat heistä pääsivät pois piirityksestä, ja heihin liittyi eräitä jumalattomia israelilaisia.
22. He lähtivät kuninkaan tykö ja sanoivat: "Kuinka kauan olet käymättä tuomiolle etkä kosta veljiemme puolesta?
23. Me olimme auliit palvelemaan sinun isääsi ja vaeltamaan hänen käskyjensä mukaan ja noudattamaan hänen säädöksiään.
24. Sentähden meidän kansalaisemme kävivät meille vihamielisiksi; kuka ikinä meistä tavattiin, se tapettiin, ja meidän omaisuutemme ryöstettiin.
25. Eivätkä he nostaneet kättään vain meitä vastaan, vaan myös kaikkia naapureitansa vastaan.
26. Ja katso, nyt he ovat leiriytyneet Jerusalemin linnaa vastaan, valloittaaksensa sen; ja he ovat linnoittaneet pyhäkön ja Beetsuurin.
27. Jollet nyt kiiruusti ennätä ennen heitä, niin he tekevät vielä pahempaa, etkä sinä enää kykene heitä hillitsemään."
28. Sen kuullessaan kuningas vihastui. Ja hän kokosi kaikki ystävänsä, jalkaväkensä päälliköt ja ne, jotka johtivat ratsuväkeä.
29. Myöskin muista valtakunnista ja meren saarilta tuli hänen tykönsä palkkasotureita.
30. Hänen sotaväkensä lukumäärä oli satatuhatta miestä jalkaväkeä ja kaksikymmentä tuhatta ratsumiestä sekä kolmekymmentä kaksi sotaan opetettua norsua.
31. He samosivat Idumean läpi ja leiriytyivät vastapäätä Beetsuuria; he taistelivat pitkän aikaa ja valmistivat piirityskoneita. Mutta piiritetyt hyökkäsivät ulos ja polttivat ne tulella sotien miehuullisesti.
32. Mutta Juudas lähti liikkeelle Jerusalemin linnasta ja leiriytyi Beetsakarian läheisyyteen, vastapäätä kuninkaan leiriä.
33. Ja varhain aamulla kuningas antoi sotajoukkonsa, joka oli täynnä hyökkäysintoa, lähteä liikkeelle Beetsakarian suuntaan. Ja joukot asetettiin valmiiksi taistelujärjestykseen ja puhallettiin pasunoihin.
34. Norsujen eteen pantiin punaista viinirypäle- ja metsäviikunamehua niiden kiihottamiseksi taisteluun.
35. Sitten eläimet jaettiin eri sotilasosastoille, ja jokaista norsua kohden tuli tuhat miestä jalkaväkeä, jotka olivat pukeutuneet rengaspanssariin ja joilla oli päässä vaskiset kypärit; vielä oli jokaista eläintä kohden jaettu viisisataaa valioratsumiestä.
36. Nämä olivat jo ennakolta aina siellä, missä eläinkin oli; ja minne se meni, menivät nekin mukana eivätkä eronneet siitä.
37. Ja jokaisen eläimen selässä oli vahva ja suojattu puutorni, joka oli sidottu sen selkään erityisillä laitteilla, ja joka tornissa oli kolmekymmentä kaksi miestä, jotka siitä käsin taistelivat, sekä eläimen ohjaaja.
38. Muu ratsuväki asetettiin kummallekin puolelle, sotajoukon molemmille sivustoille, häiritsemään vihollista ja suojaamaan taistelurivejä.
39. Kun aurinko paistoi kultaisiin ja vaskisiin kilpiin, niin loistivat niistä vuoret ja leimusivat niinkuin tulisoihdut.
40. Osa kuninkaan sotajoukkoa levittäytyi vuorenhuipulle, osa tasangolle; ja ne tulivat esiin varmasti ja hyvässä järjestyksessä.
41. Ja kaikki vapisivat kuullessaan heidän joukkojensa pauhinan ja heidän askeltensa töminän ja aseiden kalskeen, sillä sotajoukko oli ylen suuri ja vahva.
42. Mutta Juudas lähestyi sotajoukkoinensa ryhtyäkseen taisteluun, ja silloin kaatui kuninkaan sotajoukosta kuusisataa miestä.
43. Kun Eleasar Avaran huomasi erään norsun, joka oli panssaroitu kuninkaallisella panssarilla ja kaikkia muita suurempi, ja kun näytti siltä, että kuningas oli sen selässä,
44. niin hän antoi itsensä alttiiksi pelastaaksensa kansansa ja hankkiaksensa itsellensä ikuisen nimen:
45. hän kiiruhti rohkeasti sitä vastaan taistelurivistön keskelle ja löi kuoliaaksi oikealta ja vasemmalta, niin että vihollinen hajautui eläimen luota kummallekin puolelle.
46. Sitten hän ryömi norsun alle, iski sitä vatsaan ja tappoi sen, ja kun se kaatui maahan, jäi sen alle ja kuoli siihen.
47. Mutta kun Juudaan miehet näkivät miten vahva ja ripeäliikkeinen kuninkaan sotajoukko oli, niin he väistyivät sen edestä.
48. Kuninkaan sotajoukko lähti nyt ylös Jerusalemiin asettuakseen juutalaisia vastaan, ja kuningas leiriytyi Juudeaa ja Siionin vuorta vastaan.
49. Mutta Beetsuurissa olevien kanssa hän teki rauhan. Heidän täytyi lähteä kaupungista, sillä heillä ei ollut siellä elintarpeita voidakseen kestää piiritystä; maassa oli näet silloin sapattivuosi.
50. Ja kuningas valloitti Beetsuurin ja pani sinne varusväen sitä puolustamaan.
51. Sitten hän piiritti pyhäkköä kauan aikaa ja asetti sen edustalle heitto- ja piirityskoneita, tulenheittäjiä, kivenheittäjiä ja skorpioneja nuolien ampumista varten sekä linkoja.
52. Mutta piiritetytkin tekivät puolustuslaitteita vihollisen laitteita vastaan ja pitivät kauan puoliaan.
53. Mutta heillä ei ollut elintarpeita varastoissa, koska se oli seitsemäs vuosi, ja ne, jotka olivat pelastuneet Juudeaan pakanain käsistä, olivat syöneet loputkin varastoista.
54. Senvuoksi jäi pyhäkköön vain muutamia miehiä, sillä nälkä voitti heidät, niin että he hajautuivat kukin omalle paikkakunalleen.
55. Kun Lysias kuuli, että Filippus, jonka kuningas Antiokus vielä eläessään oli asettanut kasvattamaan poikaansa Antiokusta kuninkaaksi,
56. oli palannut Persiasta ja Meediasta niiden joukkojen etunenässä, jotka olivat menneet sinne kuninkaan kanssa, ja että hän koetti saada käsiinsä hallitusvallan,
57. niin hän hetikohta oli taipuvainen lähtemään pois, ja hän sanoi kuninkaalle ja sotaväen päälliköille ja miehistölle: "Me tulemme päivä päivältä heikommiksi, meidän ruokavaramme ovat vähäiset, ja paikka, jota piiritämme, on lujasti linnoitettu; sitäpaitsi on velvollisuutemme huolehtia valtakunnasta.
58. Tehkäämme siis noiden miesten kanssa sovinto ja solmikaamme heidän kanssaan rauha ja koko heidän kansansa kanssa.
59. Sallikaamme heidän vaeltaa omien säädöstensä mukaan niinkuin ennenkin; sillä juuri noiden säädöstensä tähden, jotka me olemme kumonneet, he ovat kiukustuneet ja tehneet kaiken tämän."
60. Tämä puhe miellytti kuningasta ja sotapäälliköitä, ja hän lähetti lähetystön heidän tykönsä tarjoamaan rauhaa, ja he suostuivat siihen.
61. Ja kun kuningas ja päälliköt olivat valalla vakuuttaneet heille ehdot, lähtivät he ulos linnoituksesta,
62. ja kuningas meni Siionin vuorelle; mutta kun hän näki, miten lujasti paikka oli linnoitettu, rikkoi hän vannomansa valan ja käski repiä muurin joka puolelta.
63. Sitten hän lähti kiiruusti liikkeelle ja palasi Antiokiaan. Ja kun hän huomasi Filippuksen olevan kaupungin herrana, ryhtyi hän taisteluun häntä vastaan ja valloitti kaupungin väkivoimalla.

7 luku

Demetrius tulee Syyrian kuninkaaksi, surmauttaa Antiokus Eupatorin, Lysiaan ja lähettää Bakkideen ja Alkimuksen kurittamaan juutalaisia. Juudas kostaa luopioille, pakottaa Alkimuksen lähtemään Jerusalemista ja voittaa Nikanorin. Nikanor kaatuu ja Jerusalemissa vietetään voitonjuhlaa.

1. Vuonna 151 pääsi Demetrius, Seleukoksen poika, pakenemaan Roomasta ja nousi muutamien seuralaistensa kanssa maihin erääseen rannikkokaupunkiin ja julistautui siellä kuninkaaksi.
2. Kun hän sitten muutti isiensä kuninkaalliseen palatsiin, otti sotaväki kiinni Antiokuksen ja Lysiaan viedäkseen heidät hänen eteensä.
3. Mutta saatuaan asiasta tiedon hän sanoi: "Älkää tuoko heitä minun silmieni eteen".
4. Silloin sotaväki tappoi heidät, ja Demetrius nousi kuninkaalliselle valtaistuimellensa.
5. Sitten tulivat hänen tylönsä kaikki luopiot ja jumalattomatk israelilaiset, johtajanaan Alkimus, joka pyrki ylimmäiseksi papiksi.
6. Ja he syyttivät kansaansa kuninkaan edessä, sanoen: "Juudas ja hänen veljensä ovat surmanneet kaikki sinun ystäväsi, ja meidät hän on karkoittanut maastamme.
7. Lähetä nyt siis mies, johon luotat, ja tulkoon hän katsomaan, minkä kaiken turmion Juudas on aikaansaanut meille ja kuninkaan maalle, ja rankaisemaan heitä ja kaikkia heidän apureitaan."
8. Silloin kuningas valitsi Bakkideen, joka oli kuninkaan ystäviä ja virran tuonpuolisen maan käskynhaltija; hän oli valtakunnan mahtavimpia miehiä ja uskollinen kuninkaalle.
9. Hänet hän lähetti sekä jumalattoman Alkimuksen, jolle hän vakuutti ylimmäisen papin arvon; ja hän käski hänen kostaa israelilaisille.
10. Nämä lähtivät matkalle ja tulivat suuren sotajoukon kanssa Juudan maahan. Bakkides lähetti nyt vilpillisessä mielessä lähettejä Juudaan ja hänen veljiensä luo tervehtien heitä ystävällisesti.
11. Nämä eivät kuitenkaan välittäneet heidän puheistaan, sillä he saivat tietää, että he olivat tulleet suuri sotajoukko mukanansa.
12. Mutta Alkimuksen ja Bakkideen luo kokoontui joukko kirjanoppineita koetaen saada oikeutta.
13. Ja hasidilaiset olivat ensimmäiset israelilaisten joukossa, jotka koettivat saada heiltä rauhan.
14. Sillä he ajattelivat: "Onhan sotaväen mukana tullut muuan pappi, joka on Aaronin sukua; hän ei tee meille mitään vääryyttä".
15. Ja hän puhui heidän kanssaan rauhan sanoja ja vannoi heille vakuuttaen: "Me emme tavoittele teidän emmekä teidän ystävienne turmiota".
16. Ja he luottivat häneen. Mutta hän otatti heistä kiinni kuusikymmentä miestä ja surmautti heidät samana päivänä, niinkuin kirjoitettu on;
17. Sinun hurskastesi ruumiit ja heidän verensä he ovat viskelleet ympäri Jerusalemia, eikä ollut heillä hautaajaa.
18. Silloin koko kansan valtasi pelko ja kauhu heitä kohtaan, ja he sanoivat: "Ei heissä ole totuutta eikä oikeutta, sillä he ovat rikkoneet sopimuksen ja vannomansa valan".
19. Mutta Bakkides lähti liikkeelle Jerusalemista ja leiriytyi Beetsetiin, ja hän lähetti ottamaan kiinni useat niistä puoluelaisistaan, jotka olivat karanneet vihollisen puolelle, sekä eräät kansasta, ja antoi tappaa ja heittää heidät suureen kaivoon.
20. Sitten hän antoi maan Alkimuksen haltuun ja jätti hänelle sotaväkeä häntä tukemaan, mutta Bakkides itse lähti kuninkaan tykö.
21. Alkimus taisteli nyt ylimmäisen papin arvosta.
22. Ja hänen tykönsä kokoontuivat kaikki, jotka saivat aikaan sekasortoa kansassaan, ja he valtasivat Juudan maan ja tuottivat Israelille suuren tappion.
23. Kun Juudas näki kaiken sen pahan, mitä Alkimus kannattajineen oli tehnyt israelilaisille vielä enemmän kuin pakanat,
24. niin hän meni kaikkialle Juudean seutuihin ja kosti niille, jotka olivat karanneet vihollisen puolelle, ja niin heidät estettiin liikkumasta maassa.
25. Mutta kun Alkimus näki, että Juudas ja hänen kannattajansa vahvistuivat, ja kun hän huomasi, ettei hän voinut pitää puoliaan heitä vastaan, niin hän palasi kuninkaan tykö ja esitti raskaita syytöksiä heitä vastaan.
26. Kuningas lähetti silloin Nikanorin, erään mainehikkaimmista sotapäälliköistään, joka katkerasti vihasi israelilaisia, ja käski häntä hävittämään kansan.
27. Kun sitten Nikanor, suuri sotajoukko johdossansa, tuli Jerusalemiin, lähetti hän petollisessa tarkoituksessa lähettejä Juudaan ja hänen veljensä luo ja tervehti heitä näillä rauhan sanoilla:
28. Älköön olko taistelua välillämme, minun ja teidän. Minä tulen muutamien miesten seurassa kohtaamaan teitä kaikessa rauhassa.
29. Ja hän tuli Juudaan tykö, ja he tervehtivät toisiaan ystävällisesti, muutta viholliset olivat valmiit viemään väkisin pois Juudaan.
30. Juudaan tietoon oli kuitenkin tullut, että hän oli petollisessa tarkoituksessa saapunut hänen tykönsä, ja hän pelkäsi häntä eikä tahtonut enää tavata häntä mieskohtaisesti.
31. Kun Nikanor huomasi, että hänen aikeensa oli tullut ilmi, lähti hän kohtaamaan Juudasta taistelussa lähellä Kafarsalamaa.
32. Silloin kaatui Nikanorin väestä noin viisisataa miestä, ja muut pakenivat Daavidin kaupunkiin.
33. Senjälkeen Nikanor nousi Siionin vuorelle. Silloin tuli muutamia pappeja pyhäköstä sekä kansan vanhimpia tervehtimään häntä ystävällisesti ja näyttämään hänelle polttouhria, jota juuri toimitettiin kuninkaan menestykseksi.
34. Mutta hän ivasi heitä ja pilkkasi heitä ja saastutti heidät ja puhui röyhkeästi.
35. Ja hän vannoi kiukuissansa näin: "Jos Juudasta ja hänen sotajoukkoaan ei nyt heti anneta minun käsiini, niin minä, jos terveenä palajan, poltan poroksi tämän huoneen". Ja hän lähti pois kiukuissansa.
36. Silloin papit menivät ja asettuivat alttarin ja temppelin eteen, itkivät ja sanoivat:
37. "Sinä olet valinnut tämän huoneen, ottaaksesi sen nimiisi, että se olisi sinun kansallesi rukous- ja anomishuoneena.
38. Kosta tälle miehelle ja hänen sotajoukolleen, niin että he kaatuvat miekkaan. Muista heidän herjauksiaan, äläkä salli heidän pysyä."
39. Ja Nikanor lähti Jerusalemista ja leiriytyi Beethooroniin; siellä yhtyi häneen syyrialainen sotajoukko.
40. Mutta Juudas leiriytyi Adasaan kolmentuhannen miehen kanssa. Ja Juudas rukoili ja sanoi:
41. "Kun muinoin kuninkaan lähettiläät herjasivat, lähti sinun enkelisi ja löi hänen väkeänsä sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä.
42. Murskaa samoin myös tänäpäivänä tämä sotajoukko meidän edessämme, että muut ymmärtäisivät, että hän on puhunut herjaavasti sinun pyhäkköäsi vastaan; ja tuomitse hänet hänen pahuutensa mukaan."
43. Ja sotajoukot joutuivat keskenänsä taisteluun kolmantenatoista päivänä adarkuuta. Ja Nikanorin sotajoukko voitettiin perinpohjin, ja hän itse kaatui ensimmäisenä taistelussa.
44. Mutta kun hänen sotajoukkonsa näki, että Nikanor oli kaatunut, viskasivat he pois aseensa ja pakenivat.
45. Ja Juudaan miehet ajoivat heitä takaa yhden päivän matkan Adasasta Gaseraan asti ja puhalsivat merkinantopasunoihin heidän jäljessään.
46. Silloin lähti kansa kaikkialta Juudean kylistä ja hyökkäsi heidän kimppuunsa sivustoilta, niin että he kääntyivät toinen toistansa vastaan. Ja he kaatuivat kaikki miekkaan, eikä heistä jäänyt jäljelle ainoatakaan.
47. Sitten he ottivat saaliin ja ryöstetyn tavaran; ja Nikanorin pään he hakkasivat poikki sekä hänen oikean kätensä, jonka hän oli kohottanut herjaukseen, ja veivät ne mukanaan ja kohottivat ne riippumaan Jerusalemin läheisyyteen.
48. Mutta kansa iloitsi suuresti, ja he viettivät sen päivänsuurena ilopäivänä.
49. Ja he säätivät, että tätä päivää oli vietettävä joka vuosi adar- kuun kolmantenatoista päivänä.
50. Ja Juudan maassa oli nyt jonkun aikaa rauha.

8 luku

Juudas kuulee kerrottavan roomalaisista ja tekee liiton heidän kanssaan.

1. Silloin Juudas sai kuulla mainittavan roomalaisista, että he olivat väkeviä sodassa ja suopeita kaikille, jotka liittyivät heihin, ja että he asettuivat ystävyyssuhteeseen kaikkiin, jotka liittyivät heihin ja tulivat heidän tykönsä,
2. ja että he olivat väkeviä sodassa. Hänelle kerrottiin heidän sodistaan ja urotöistään, joita he olivat tehneet galatalaisten keskuudessa, kuinka he olivat voittaneet heidät ja tehneet heidät veronalaisiksi,
3. ja kaikesta, mitä he olivat tehneet Hispaniassa vallatessaan sikäläiset kulta- ja hopeakaivokset,
4. ja kuinka he olivat neuvokkuudellaan ja sitkeydellään vallaneet koko maan, vaikka se maa oli ylen kaukana heidän omasta maastaan, ja kuinka he olivat voittaneet kuninkaat, jotka maan ääristä olivat tulleet heitä vastaan, kukistaneet heidät ja tuottaneet heille suuret tappiot, ja kuinka muiden oli maksettava heille vuotuista veroa;
5. kuinka he olivat sodassa perinpohjin kukistaneet ja voittaneet Filippuksen ja Perseuksen, kittiläisten kuninkaan, sekä muut, jotka olivat nousseet heitä vastaan kapinaan,
6. ja kuinka he olivat perinpohjin kukistaneet myös Antiokus Suuren, Aasian kuninkaan, joka oli lähtenyt sotimaan heitä vastaan sadalla kahdellakymmenellä norsulla, ratsumiehillä ja vaunuilla ja ylen paljolla jalkaväellä.
7. Hänet itsensä he olivat ottaneet kiinni elävänä ja panneet hänen ja hänen jälkeläistensä hallitsijain maksettavaksi suuren veron ja vaatineet annettavaksi panttivankeja ja luovutettavaksi maita,
8. nimittäin Indian maan, Meedian ja Lyydian sekä muita heidän kauneimpia maitansa; ja otettuaan nämä häneltä he olivat antaneet ne kuningas Eumeneelle.
9. Kreikan kansa - niin kerrottiin - oli päättänyt tulla ja tuhota heidät,
10. mutta kun se oli tullut heidän tietoonsa, niin he lähettivät heitä vastaan sotapäällikön ja taistelivat heitä vastaan, jolloin monta heistä kaatui lävistetyinä; heidän vaimonsa ja lapsensa he ottivat vangeiksi, ryöstivät heidän tavaransa ja valtasivat heidän maansa ja hävittivät heidän linnoituksensa. He ryöstivät heidän tavaransa ja tekivät heidät alamaisikseen, niinkuin he ovat tänäkin päivänä.
11. Ja kaikki muut valtakunnat ja saaret, jotka olivat asettuneet heitä vastustamaan, he olivat perinpohjin tuhonneet ja tehneet valtansa alaisiksi.
12. Ystäviensä kanssa taas ja niiden kanssa, jotka heihin luottivat, he ylläpitivät ystävyyttä, mutta voittivat sekä lähellä että kaukana olevat valtakunnat, niin että kaikki, jotka kuulivat heidän nimensä, pelkäsivät heitä.
13. Sillä kaikki, joita he tahtoivat auttaa ja pysyttää vallassa, ne pysyivät vallassa, mutta kenen he tahtoivat, sen he panivat viralta, ja niin he kohosivat ylen suureen valtaan.
14. Ja kaikesta tästä huolimatta ei kukaan heistä ollut pannut päähänsä kruunua eikä pukeutunut purppuraan, sillä ylvästelläkseen,
15. vaan he olivat asettaneet itselleen neuvoskunnan, jossa päivittäin kolmesataa kaksikymmentä miestä piti neuvoa, alinomaa neuvotellen, miten parhaiten edistää kansan menestystä.
16. Ja he uskoivat yhdelle ainoalle miehelle ylimmän vallan vuodeksi kerrallaan ja hallitusvallan koko heidän maassaan, ja kaikki tottelivat tätä yhtä, eikä heidän keskuudessaan ollut kateutta eikä kiistaa.
17. Juudas valitsi nyt Eupolemuksen, Johanneksen pojan, Akkoksen pojanpojan, ja Jaasonin, Eleasarin pojan, ja lähetti heidät Roomaan, tekemään heidän kanssaan ystävyys- ja sotaliittoa,
18. että roomalaiset ottaisivat pois ikeen juutalaisilta, kun he näkivät, kuinka kreikkalaisten valtakunta piti Israelia orjuudessa.
19. He lähtivät siis Roomaan - matka sinne oli ylen pitkä - tulivat neuvoskunnan kokoukseen ja alkoivat puhua näin:
20. Juudas, jolla myös on nimenä Makkabilainen, ja hänen veljensä ja Juudan kansa ovat lähettäneet meidät teidän tykönne tekemään kanssanne sodan ja rauhan liiton, ja että meidät merkittäisiin teidän liittolaistenne ja ystävienne joukkoon.
21. Tämä puhe oli heille mieleen.
22. Ja tämä on sen kirjoituksen jäljennös, jonka he piirrättivät vaskitauluihin ja lähettivät Jerusalemiin, siellä säilytettäväksi rauhan ja sodan liiton vakuutena:
23. "Käyköön roomalaisten ja Juudan kansan aina hyvin maalla ja merellä, ja olkoon miekka ja vihollinen heistä kaukana!
24. Mutta jos sota ensin uhkaa Roomaa tai jotakin sen liittolaista koko sen valta-alueella,
25. niin Juudan kansa tulkoon vilpittömällä sydämellä, niinkuin asiain tila kulloinkin heiltä vaatii, auttamaan taistelussa.
26. Mutta taisteleville ei roomalaisten tarvitse antaa eikä hankkia elintarpeita, aseita, rahaa eikä laivoja, elleivät he itse näe hyväksi niin tehdä. Ja Juudan kansa täyttäköön velvollisuutensa saamatta mitään korvausta.
27. Ja samoin roomalaiset, jos Juudan kansa ensin joutuu sotaan, tulevat mielellään avuksi, niinkuin asiain tila kulloinkin heiltä vaatii;
28. eikä näille liittolaisille tarvitse antaa elintarpeita, aseita eikä rahaa, elleivät roomalaiset itse sitä hyväksi näe. Ja he täyttäkööt nämä velvollisuutensa ilman vilppiä.
29. Näiden säädösten mukaan ovat siis roomalaiset tehneet sopimuksen Juudan kansan kanssa.
30. Mutta jos tämän jälkeen toinen tai toinen sopimuspuoli tahtoo jotakin niihin lisätä tai niistä ottaa pois, niin saakoot sen tehdä oman mielensä mukaan; ja mitä he näin lisäävät tai ottavat pois, se olkoon voimassa.
31. Ja mitä siihen pahaan tulee, mitä kuningas Demetrius tekee teille, niin olemme kirjoittaneet hänelle näin: 'Miksi olet pannut niin raskaan ikeen ystäviemme ja liittolaistemme juutalaisten kannettavaksi? Jos he vielä esittävät syytöksiä sinua vastaan, niin me hankimme heille oikeutta ja käymme sotaa sinua vastaan maalla ja merellä.'"

9 luku

Juudas kaatuu taistelussa Bakkidesta vastaan. Joonatan tulee päälliköksi hänen sijaansa. Johannes joutuu vangiksi ja kuolee. Bakkides tekee juutalaisten kanssa rauhan.

1. Kun Demetrius sai kuulla, että Nikanor ja hänen sotajoukkonsa oli kaatunut taistelussa, lähetti hän vielä toistamiseen Bakkideen ja Alkimuksen Juudan maahan ja heidän johdossaan sotajoukon oikean siiven.
2. He kulkivat Galgalaa kohti ja leiriytyivät Arbelaan, vastapäätä Messalotia, valloittivat sen ja surmasivat paljon ihmisiä.
3. Vuoden 152 ensimmäisessä kuussa he leiriytyivät Jerusalemin edustalle.
4. Sitten he lähtivät liikkeelle ja kulkivat Bereaan, johdossaan kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä ja kaksituhatta ratsumiestä.
5. Juudas oli nyt leiriytyneenä Elasassa, johdossaan kolmetuhatta miestä valioväkeä.
6. Mutta kun he näkivät, että vihollisen sotajoukko oli niin lukuisa, niin he peljästyivät suuresti, ja monet poistuivat leiristä, niin ettei heitä jäänyt jäljelle enempää kuin kahdeksansataa miestä.
7. Kun nyt Juudas näki, että hänen sotajoukkonsa oli lähtenyt pois, mutta että taistelu oli välttämätön, kävi hän mielessään perin murheelliseksi, sillä hänellä ei ollut aikaa koota joukkojaan.
8. Epätoivoissaan hän sanoi niille, jotka olivat jääneet paikoilleen: "Nouskaamme ja menkäämme vihollisiamme kohti, ehkä me voimme taistella heitä vastaan".
9. Mutta he torjuivat hänen pyyntönsä sanoen: "Siihen emme kykene, vaan pelastakaamme nyt henkemme ja palatkaamme sitten veljiemme kanssa ja taistelkaamme heitä vastaan; meitä on liian vähän".
10. Mutta Juudas sanoi: "Pois se, että minä niin tekisin ja pakenisin heitä. Jos hetkemme on tullut, niin kuolkaamme miehuullisesti veljiemme puolesta, älkäämme jättäkö kunniaamme tahraa."
11. Mutta vihollisjoukko lähti liikkeelle leiristä ja asettui heitä vastaan. Ja ratsastajat jakautuivat kahteen osastoon, ja linkomiehet ja jousimiehet kulkivat sotajoukon edessä sekä kaikki urhoollisimmat, joiden tuli taistella eturivissä.
12. Bakkides itse oli oikealla sivustalla. Ja taistelurivistö eteni nyt kummaltakin puolelta, he puhalsivat pasuunoihin, ja Juudaan miehet puhalsivat niinikään pasunoihin,
13. ja maa tärisi sotajoukkojen töminästä. Ja taistelu alkoi varhain aamulla ja kesti myöhäiseen iltaan.
14. Kun Juudas näki, että Bakkides ja vihollisen ydinjoukko oli oikealla siivellä, kääntyi hän sinne mukanaan kaikki rohkeimmat miehet.
15. He murskasivat oikean siiven perinpohjin ja ajoivat heitä takaa Asdodin vuorelle saakka.
16. Mutta kun vasemmalla siivellä seisovat näkivät, että oikea siipi oli murskattu, niin he kääntyivät ympäri ja seurasivat kintereillä Juudaan ja hänen joukkonsa jäljessä.
17. Nyt syttyi kiivas taistelu, ja kummallakin puolella kaatui monta lävistettyinä.
18. Myöskin Juudas kaatui, ja muut pakenivat.
19. Mutta Joonatan ja Simon ottivat veljensä Juudaan ja hautasivat hänet hänen isiensä hautaan Moodeiniin.
20. Ja he itkivät häntä siellä, ja koko Israel piti hänen muistokseen suuret valittajaiset, ja he murehtivat häntä monta päivää ja sanoivat:
21. Kuinka on kaatunut sankari, Israelin pelastaja!
22. Mitä muuta vielä on sanottavaa Juudaasta ja hänen taisteluistaan ja sankariteoistaan, joita hän suoritti, ja hänen suuruudestaan, sitä ei ole muistiin kirjoitettu, sillä sitä olisi ylen paljon.
23. Juudaan kuoleman jälkeen nostivat luopiot päätään koko Israelin alueella, ja kaikki väärintekijät menestyivät.
24. Siihen aikaan oli ylen suuri nälänhätä, niin että kansa meni heidän puolelleen.
25. Ja Bakkides valitsi jumalattomat miehet ja asetti heidät hallitsemaan maata.
26. Ja he etsivät ja vaanivat Juudaan ystäviä ja toivat heidä Bakkideen eteen; tämä rankaisi ja pilkkasi heitä.
27. Silloin oli Israelissa niin suuri ahdistus, ettei sellaista ole ollut siitä päivästä lähtien, jona viimeinen profeetta nähtiin heidän keskuudessaan.
28. Silloin kaikki Juudaan ystävät kokoontuivat ja sanoivat Joonatanille:
29. "Aina siitä asti kuin veljesi Juudas kuoli, ei ole ollut ketään hänen vertaistaan miestä, joka lähtisi sotimaan vihollisia ja Bakkidesta vastaan sekä niitä vastaan, jotka vihaavat meidän kansaamme.
72N9. 30. Sentähden me valitsemme nyt tänään sinut hänen sijaansa päälliköksemme ja johtajaksemme, käymään taisteluamme."
31. Ja Joonatan otti vastaan siinä tilaisuudessa päällikkyyden ja astui veljensä Juudaan sijalle.
32. Saatuansa siitä tiedon Bakkides etsi häntä tappaaksensa hänet.
33. Mutta kun Joonatan ja hänen veljensä Simon ja kaikki, jotka olivat hänen kanssansa, saivat siitä tiedon, pakenivat he Tekoan erämaahan ja leiriytyivät Asfarin vesilammikon tienoille.
34. Siitä Bakkides sai tiedon sapatinpäivänä, ja hän lähti koko sotajoukkonsa kanssa Jordanin toiselle puolelle.
35. Joonatan oli näet lähettänyt veljensä Johanneksen johdattamaan väkijoukkoa ja pyytänyt ystäviltään nabatialaisilta saada jättää paljot tavaransa talteen heidän tykönsä.
36. Silloin tulivat ambrilaiset Medabasta, ottivat valtoihinsa Johanneksen ja kaiken, mitä hänellä oli, ja menivät pois saaliinensa.
37. Mutta näiden tapausten jälkeen ilmoitettiin Joonatanille ja hänen veljelleen Simonille, että ambrilaiset viettivät suuria häitä ja olivat suuren saattueen kanssa noutamassa Nadabatista morsianta, joka oli erään mahtavan kanaanilaisen ylimyksen tytär. 
38. Silloin he ajattelivat veljeään Johannesta, menivät sinne ylös ja piiloutuivat vuoren kätköön.
39. Kun he nostivat silmänsä ja katsoivat, niin katso, mikä melu ja suuri komeus! Morsiussaattoa vastaan tuli sulhanen ja hänen ystävänsä ja veljensä käsirummuin, soitoin ja monin asein.
40. Silloin he hyökkäsivät väijytyspaikastaan heidän päällensä surmaten heitä: moni kaatui lävistettynä, ja jäljellejääneet pakenivat vuoristoon; ja he ottivat saaliikseen koko heidän varustuksensa.
41. Ja häät muuttuivat suruksi ja soiton sävelet valitusvirreksi.
42. Niin he kostivat veljensä veren ja palasivat takaisin Jordanin rämeikköön.
43. Kun Bakkides sen kuuli, niin hän, johdossaan suuri sotajoukko, tuli sapatinpäivänä Jordanin rannoille.
44. Silloin Joonatan sanoi aseveljillensä: "Nouskaamme nyt ja taistelkaamme henkemme edestä, sillä tänään ei ole laita niinkuin eilen ja toissapäivänä.
45. Sillä, katso, taistelu uhkaa meitä edestä ja takaa: Jordanin vedet ovat meidän kummallakin puolellamme, ja lisäksi räme ja tiheikkö, niin ettei ole paikkaa, mihin väistyä.
46. Huutakaa siis apua taivaasta, että pelastuisitte vihollistenne käsistä."
47. Kun taistelu oli syttynyt, ojensi Joonatan kätensä surmatakseen Bakkideen, mutta tämä väistyi hänen edestään syrjään.
48. Silloin Joonatan miehineen hyppäsi Jordaniin, ja he uivat vastaiselle rannalle, mutta viholliset eivät menneet Jordanin ylitse heitä ahdistamaan.
49. Ja Bakkideen puolelta kaatui sinä päivänä noin tuhat miestä.
50. Sitten Bakkides palasi Jerusalemiin ja rakensi Juudeaan monta linnoitettua kaupunkia: linnoituksen Jerikon läheisyyteen, Emmauksen, Beethooronin, Beetelin, Tamnata-Faratonin ja Tefonin, varustaen ne korkeilla muureilla, porteilla ja salvoilla.
51. Niihin sijoitettiin varusväkeä hätyyttämään Israelia.
52. Hän linnoitti myös Beetsuurin kaupungin, Gasaran ja linnan, ja niihin sijoitettiin sotaväkeä ja muonavarastoa.
53. Ja maan arvokkaimpien miesten pojat otettiin panttivangeiksi, ja heidät pantiin säilytettäviksi Jerusalemin linnaan.
54. Vuonna 153, sen toisessa kuussa, anoi Alkimus käskyn repiä pyhäkön sisemmän esipihan muurit ja hävittää sen, mitä profeetat olivat rakentaneet. Mutta kun Alkimus oli alkanut hävityksensä,
55. kohtasi häntä samaan aikaan vitsaus, niin että hänen työnsä estyi: hänen suunsa mykistyi hänen halvautuessaan, niin ettei hän voinut puhua sanaakaan eikä toimittaa taloansa.
56. Niin kuoli Alkimus siihen aikaan kovia tuskia kärsien.
57. Kun Bakkides sai tietää, että Alkimus oli kuollut, kääntyi hän takaisin kuninkaan tykö, ja Juudan maassa oli rauha kahden vuoden ajan.
58. Mutta kaikki luopiot neuvottelivat keskenään ja sanoivat: "Katso, Joonatan ja hänen kannattajansa asuvat rauhassa ja turvassa; tuokaamme siis nyt Bakkides, hän ottaa heidät kaikki vangeiksi yhtenä yönä".
59. Niin he lähtivät hänen tykönsä ja neuvottelivat hänen kanssaan.
60. Hän lähti nyt liikkeelle ja kulki suuren sotajoukon kanssa, ja hän lähetti salaa kirjeitä kaikille Juudeassa oleville liittolaisilleen, kehoittaen heitä ottamaan vangiksi Joonatanin miehinensä. Mutta he eivät voineet sitä tehdä, sillä nämä olivat saaneet tiedon heidän aikeistaan.
61. Ja nämä ottivat vangeiksi noin viisikymmentä miestä niitä maan asukkaita, jotka olivat olleet tuon pahan hankkeen alkuunpanijoita, ja Joonatan surmautti heidät.
62. Sitten Joonatan ja Simon miehinensä siirtyivät Beetbasiin, joka on erämaassa, ja hän rakensi jälleen, mitä kaupungista oli hävitetty, ja linnoitti sen.
63. Kun Bakkides sai sen tietää, kokosi hän kaiken joukkonsa ja lähetti kutsuntakäskyn myös kaikille Juudeassa oleville.
64. Ja hän tuli ja leiriytyi Beetbasin edustalle, taisteli sitä vastaan kauan aikaa ja rakensi piirityskoneita.
65. Silloin Joonatan jätti veljensä Simonin kaupunkiin ja lähti itse maaseudulle, mukanaan vähäinen joukko.
66. Ja hän voitti Odomeran ja hänen veljensä sekä Fasidonin pojat heidän telttaleirissään; mutta kun hän alkoi rynnätä ja käydä lähemmäksi joukkoinensa,
67. hyökkäsi Simon miehinensä ulos kaupungista ja poltti piirityskoneet.
68. Ja he taistelivat Bakkidesta vastaan ja voittovat hänet perinpohjin; ja he tuottivat hänelle paljon mielikarvautta, sillä hänen aikeensa ja sotaretkensä oli mennyt tyhjiin.
69. Hänen vihansa syttyi nyt niitä luopioita vastaan, jotka olivat neuvoneet häntä lähtemään siihen maahan, ja monet heistä surmattiin. Sitten hän päätti lähteä pois omaan maahansa.
70. Saatuaan siitä tiedon Joonatan lähetti lähettiläitä hänen luoksensa sopimaan hänen kanssaan rauhasta ja siitä, että hän luovuttaisi heille vangit.
71. Hän suostui siihen tehden hänen ehdotuksensa mukaan ja lupasi hänelle vannoen, ettei hän enää koko elinaikanansa yrittäisi tehdä hänelle pahaa.
72. Ja hän luovutti hänelle vangit, jotka hän aikaisemmin oli ottanut Juudan maasta. Sitten hän kääntyi takaisin ja meni pois omaan maahansa eikä enää tullut heidän alueellensa.
73. Niin miekka nyt lepäsi Israelissa. Ja Joonatan asettui asumaan Makmaaseen. Sitten Joonatan ryhtyi kansaa hallitsemaan, ja hän hävitti jumalattomat Israelista.

10 luku

Valtaistuintaistelussa Demetriuksen ja Aleksanderin välillä Joonatan asettuut jälkimmäisen puolelle. Demetrius kaatuu, ja Aleksander osoittaa Joonatanille suurta kunniaa. Demetrius II nousee valtakuninkaaksi, mutta Joonatan voittaa tämän sotapäällikön Apolloniuksen ja polttaa Daagonin temppelin; Joonatan saa palveluksistaan kuninkaallisen palkinnon.

1. Vuonna 160 Aleksander, Antiokus Epifaneen poika, lähti sinne ja valloitti Ptolemaiksen kaupungin, ja tämä otti hänet ystävällisesti vastaan, ja hän julistautui siellä kuninkaaksi.
2. Kun kuningas Demetrius sai sen tietää, keräsi hän ylen suuren sotajoukon ja lähti taistelemaan häntä vastaan.
3. Ja Joonatanille Demetrius lähetti kirjeen puhutellen häntä ystävällisesti, siten osoittaaksensa hänelle kunnioitustaan.
4. Sillä hän ajatteli: "Kiiruhtakaamme tekemään heidän kanssaan rauha, ennenkuin hän tekee sen Aleksanderin kanssa meitä vastaan.
5. Sillä hän varmaan muistaa kaiken sen pahan, mitä me olemme tehneet hänelle, hänen veljilleen ja hänen kansalleen."
6. Ja hän antoi hänelle luvan kerätä sotajoukkoja, toimittaa sotavarustuksia ja olla hänen liittolaisensa, ja hän käski luovuttaa hänelle ne panttivangit, jotka olivat linnassa.
7. Joonatan lähti silloin Jerusalemiin ja luki kirjeen kaiken kansan ja linnaväen kuullen.
8. Nämä peljästyivät suuresti kuullessaan, että kuningas oli antanut hänelle vallan koota sotajoukkoja. 9 Ja linnaväki luovutti Joonatanille panttivangit, ja tämä antoi ne heidän vanhemmilleen.
9. Joonatan asettui nyt asumaan Jerusalemiin ja alkoi rakentaa ja korjata kaupunkia.
10. Ja hän käski työmiesten rakentaa kaupungin muurit ja varustukset Siionin vuorelle yltympäri nelikulmaisista kivistä, siten linnoittaaksensa paikan, ja he tekivät niin.
11. Silloin pakenivat ne muukalaiset, jotka olivat niissä linnoituksissa, mitkä Bakkides oli rakennuttanut;
12. jokainen jätti asuinpaikkansa ja lähti pois omaan maahansa.
13. Ainoastaan Beetsuuriin jäi muutamia niistä, jotka olivat hyljänneet lain ja käskyt, sillä se oli heidän turvapaikkanaan.
14. Kun kuningas Aleksander sai kuulla kaikista niistä lupauksista, joita Demetrius oli kirjeessä antanut Joonatanille, ja kun hänelle kerrottiin taisteluista ja urotöistä, joita tämä ja hänen veljensä olivat suorittaneet, sekä vaivoista, joita he olivat kestäneet,
15. niin hän sanoi: "Voisimmeko löytää ketään hänen vertaistaan miestä? Tehkäämme nyt hänet
16. ystäväksemme ja liittolaiseksemme."
17. Ja hän kirjoitti kirjeen ja lähetti sen hänelle. Se kuului näin:
18. "Kuningas Aleksander tervehtii veljeään Joonatania.
19. Me olemme kuulleet sinusta, että sinä olet urhoollinen mies ja sopiva meidän ystäväksemme.
20. Ja nyt me asetamme sinut tänään kansasi ylimmäiseksi papiksi, ja sinua kutsuttakoon kuninkaan ystäväksi - samalla hän lähetti hänelle purppuravaipan ja kultaisen kruunun - ""ja me pyydämme sinua olemaan meidän puolellamme ja pitämään ystävyyttä kanssamme""."
21. Ja Joonatan pukeutui pyhään pukuun seitsemännessä kuussa vuonna 160 lehtimajanjuhlassa, ja hän kokosi sotajoukkoja ja toimitti suuria varustuksia.
22. Kun Demetrius sai kuulla tämän, tuli hän murheelliseksi ja sanoi:
23. "Miksi olemme sallineet sen tapahtua, että Aleksander ehti ennen meitä tekemään ystävyydenliiton juutalaisten kanssa ja lujittamaan asemaansa?
24. Minäkin tahdon kirjoittaa heille ja rohkaista heitä lupaamalla kunnia-arvoja ja lahjoja, että he puolestaan auttaisivat minua."
25. Ja hän lähetti heille tämän kirjeen: "Kuningas Demetrius tervehtii Juudan kansaa.
26. Me olemme iloksemme kuulleet, että te olette pitäneet meidän kanssamme tehdyt sopimukset ja pysyneet lujina ystävyydessä meitä kohtaan ettekä ole siirtyneet vihollistemme puolelle.
27. Pysykää siis edelleenkin lujasti uskollisuudessa meitä kohtaan, niin me korvaamme teille sen hyvän, minkä te meidän hyödyksemme teette.
28. Me suomme teille useita helpotuksia ja lahjoitamme teille etuja.
29. Nyt minä päästän teidät ja vapautan kaikki juutalaiset henkilömaksuista, suolaverosta ja seppeleverosta.
30. Ja siitä viljasadon kolmanneksesta ja puolesta hedelmäpuiden sadosta, joka kuuluu minun kannettavakseni, minä luovun tästä päivästä lukien enkä kanna sitä enää koskaan Juudan maasta ja niistä kolmesta alueesta, jotka siihen liitetään Samariasta ja Galileasta tästä päivästä alkaen ikuisiksi ajoiksi.
31. Ja Jerusalem raja-alueinensa olkoon pyhä ja veroista vapaa, verovapaat olkoot myös kymmenykset ja temppelin tulot.
32. Minä luovun myös vallastani Jerusalemin linnaan ja luovutan sen ylimmäiselle papille, että hän sen turvaksi sijoittaisi siihen miehistöä, keitä vain itse valitsee.
33. Ja kaikki juutalaiset, jotka Juudan maasta on viety vangeiksi jonnekin minun valtakuntaani, minä päästän lunnaitta vapaiksi, älköönkä kukaan kantako veroa edes heidän elukoistaan.
34. Ja kaikki juhlat, sapatit ja uudenkuunjuhlat ja kaikki säädetyt juhlapäivät, ja kolme päivää ennen juhlaa ja kolme päivää juhlan jälkeen, kaikki nämä päivät olkoot kaikille juutalaisille, jotka asuvat koko minun valtakunnassani, vapaat verojen ja maksujen kannosta.
35. Älköön kenelläkään silloin olko valtaa vaatia heitä mitään tai häiritä heitä minkään riita-asian tähden.
36. Ja kuninkaan sotaväen luetteloon otettakoon noin kolmekymmentä tuhatta juutalaista, ja heille annettakoon elatus, niinkuin kuuluu kaikille muille kuninkaan joukoille.
37. Osa heistä sijoitettakoon kuninkaan suuriin linnoituksiin, ja muutamat heistä pantakoon valtakunnan luottamusvirkoihin. Ja heidän päällikkönsä ja johtajansa otettakoon heidän omasta keskuudestaan. Ja he saakoot vaeltaa omien lakiensa mukaan, niinkuin kuningas jo on säätänyt Juudan maassa.
38. Ja ne kolme aluetta, jotka ovat liitetyt Juudeaan Samarian maakunnasta, liitettäköön Juudeaan niin, että ne luetaan kuuluviksi saman hallitusmiehen valtapiiriin, eikä niiden tarvitse totella muiden kuin ylimmäisen papin valtaa.
39. Ptolemaiksen kaupungin alueineen minä annan lahjaksi Jerusalemin pyhäkölle, pyhäkköä varten tarvittavien kulujen suorittamiseksi.
40. Ja minä itse annan vuosittain viisitoista tuhatta hopeasekeliä kuninkaan tuloista, tarkoitukseen sopivista paikoista.
41. Ja kaikki, mikä vielä on jäljellä maksamatta, mitä virkamiehet eivät vielä ole suorittaneet, niinkuin tapahtui aikaisempina vuosina, sen tästä alkaen annettakoon temppelipalvelusta varten.
42. Lisäksi vielä ne viisituhatta hopeasekeliä, jotka otettiin pyhäkön varoista, sen vuotuisesta tulosta, nekin jätettäköön kantamatta, koska ne kuuluvat siellä palvelusta toimittaville papeille.
43. Ja jokainen, joka pakenee Jerusalemin pyhäkköön tai mihin tahansa sen alueelle, syystä että hän on velkaa kuninkaalle tai on johonkin muuhun vikapää, olkoon vapaa rangaistuksesta, ja samoin kaikki, mitä hänellä on minun valtakunnassani.
44. Ja pyhäkön rakennusten kuntoonlaittamiseen ja uusimiseen tarvittavat verot maksettakoon kuninkaan tuloista.
45. Samoin Jerusalemin muurien kuntoonlaittamiseen ja sen yltympäri- linnoittamiseen tarvittavat varat maksettakoon kuninkaan tuloista, vieläpä nekin, jotka menevät muiden Juudan kaupunkien muurien rakentamiseen."
46. Kun Joonatan ja kansa kuuli nämä lupaukset, eivät he niihin luottaneet eivätkä niitä hyväksyneet, sillä he ajattelivat sitä suurta pahaa, minkä hän oli tehnyt Israelissa ja miten hän oli heitä ankarasti sortanut.
47. Mutta Aleksanderille he osoittivat mielisuosiotaan, koska tämä oli ensimmäisenä lähettänyt heille rauhallisen tervehdyksen, ja he pysyivät koko ajan hänen liittolaisinansa.
48. Mutta kuningas Aleksander kokosi suuren sotajoukon ja leiriytyi Demetriusta vastaan.
49. Ja molemmat kuninkaat iskivät yhteen, ja Demetriuksen sotajoukko pakeni, ja Aleksander ajoi häntä takaa ja sai heistä voiton.
50. Ja hän jatkoi ylen sitkeästi taistelua auringon laskuun asti, ja Demetrius kaatui sinä päivänä.
51. Sitten Aleksander lähetti Egyptin kuninkaan Ptolemaioksen luo lähettiläät käskien heidän sanoa hänelle näin:
52. "Minä olen nyt palannut valtakuntaani, noussut isieni valtaisuimelle ja saanut käsiini hallituksen; minä olen perinpohjin voittanut Demetriuksen ja ottanut vallan meidän maassamme.
53. Minä taistelin häntä vastaan, ja me kukistimme hänet itsensä ja hänen joukkonsa, ja me nousimme hänen kuninkaalliselle istuimellensa.
54. Tehkäämme siis keskenämme ystävyydenliitto; anna sinä nyt minulle tyttäresi puolisoksi, ja minä tulen sinun vävyksesi ja annan sinulle ja hänelle lahjoja, jotka ovat sinun arvoisiasi."
55. Kuningas Ptolemaios vastasi näin: "Onnellinen tämä päivä, jona sinä olet palannut isiesi maahan ja noussut heidän kuninkaalliselle valtaistuimellensa!
56. Ja nyt minä suostun siihen, mistä kirjoitit; mutta tule kohtaamaan minua Ptolemaikseen, että näkisimme toisemme, ja minä otan sinut vävykseni, niinkuin sinä olet sanonut."
57. Niin Ptolemaios lähti tyttärensä Kleopatran kanssa Egyptistä ja tuli Ptolemaikseen vuonna 162.
58. Ja kuningas Aleksander kohtasi hänet siellä, ja hän antoi tälle tyttärensä Kleopatran puolisoksi ja valmisti hänelle loistavat häät Ptolemaiksessa, niinkuin kuningasten tapa on.
59. Kuningas Aleksander kirjoitti nyt Joonatanille, että tämä tulisi kohtaamaan häntä.
60. Ja hän kulki komeasti Ptolemaikseen ja kohtasi siellä molemmat kuninkaat; ja hän antoi heille ja heidän ystävilleen hopeaa ja kultaa ja paljon lahjoja, ja sai suosion heidän edessään.
61. Häntä vastaan kokoontui nyt pahanilkisiä miehiä Israelista, laista luopuneita, syyttääkseen häntä, mutta kuningas ei kuunnellut heitä.
62. Sen sijaan kuningas käski palvelijoitaan riisumaan Joonatanilta hänen vaatteensa ja pukemaan hänet purppuraan, ja he tekivät niin.
63. Ja kuningas istutti hänet viereensä ja sanoi päämiehilleen: "Menkää hänen kanssaan keskelle kaupunkia ja kuuluttakaa, ettei kukaan saa syyttää häntä mistään asiasta eikä kukaan saa häiritä häntä millään".
64. Kun ne, jotka aikoivat syyttää häntä, näkivät miten häntä kunnioitettiin, niinkuin kuuluttaja oli sanonut, ja miten hän oli puettu purppuraan, niin he kaikki pakenivat.
65. Ja kuningas osoitti hänelle vielä suurempaa kunniaa: hän kirjoitutti hänet ensimmäisten ystäviensä luetteloon ja asetti hänet sotapäälliköksi ja käskynhaltijaksi.
66. Ja Joonatan palasi Jerusalemiin rauhassa ja täynnä iloa.
67. Vuonna 165 tuli Demetrius, Demetriuksen poika, Kreetasta isiensä maahan.
68. Sen kuultuaan kuningas Aleksander tuli kovin huolestuneeksi ja palasi takaisin Antiokiaan.
69. Demetrius asetti jälleen virkaansa Koile-Syyrian käskynhaltijan Apolloniuksen, ja tämä kokosi suuren sotajoukon, leiriytyi Jamniaan ja lähetti ylimmäiselle papille Joonatanille tämän sanoman:
70. "Sinä olet ainoa, joka kapinoi meitä vastaan, ja sinun tähtesi minä olen tullut nauruksi ja pilkaksi: miksi ylvästelet voimallasi meitä vastaan vuoristossa?
71. Nyt siis, jos luotat joukkoihisi, tule alas meidän luoksemme tasangolle, täällä saamme mitellä voimiamme, sillä minun kanssani on kaupunkien voima.
72. Kysele ja tiedustele, kuka minä olen ja keitä ne muut ovat, jotka meitä auttavat, ja sinulle sanotaan: te ette kestä meidän edessämme, sillä kahdesti ovat sinun isäsi ajetut pakosalle omassa maassaan.
73. Niin et sinäkään voi nyt kestää ratsuväen ja niin suuren jalkaväen hyökkäystä tasangolla, jossa ei ole kalliota eikä kiveä, ei paikkaa mihin paeta."
74. Kun Joonatan kuuli Apolloniuksen sanat, joutui hänen mielensä kuohuksiin; hän valitsi kymmenentuhatta miestä ja lähti Jerusalemista; hänen veljensä Simon liittyi hänelle avuksi.
75. Ja hän leiriytyi Joppen edustalle, mutta kaupungin asukkaat sulkivat häneltä porttinsa, sillä Apolloniuksen varusväki oli Joppessa; silloin hän hyökkäsi sitä vastaan,
76. ja peljästyneinä kaupungin asukkaat avasivat portit, ja niin Joonatan sai Joppen haltuunsa.
77. Kun Apollonius sai sen kuulla, niin hän asetti kolmetuhatta ratsumiestä ja suuren joukon jalkaväkeä taistelukuntoon ja suuntasi kulkunsa Asdodiin, ikäänkuin kulkeaksensa sen kautta, mutta samalla hän eteni myös tasangolle, sillä hänellä oli suuri joukko ratsuväkeä, ja siihen hän luotti.
78. Mutta Joonatan seurasi hänen perässään Asdodiin, ja sotajoukot joutuivat keskenään taisteluun.
79. Ja Apollonius oli salaa jättänyt tuhannen ratsumiestä heidän taaksensa.
80. Mutta Joonatan sai tietää, että hänen takanaan oltiin väijyksissä; ja he ympäröivät nyt hänen joukkonsa ja ampuivat nuolia hänen väkeänsä vastaan aamuvarhaisesta iltaan asti.
81. Mutta väki pysyi paikoillaan, niinkuin Joonatan oli käskenyt, ja vihollisen hevoset väsyivät.
82. Silloin Simon johti esiin joukkonsa ja ryhtyi taisteluun jalkaväkeä vastaan, sillä ratsuväki oli näännyksissä, ja hän voitti vihollisen perinpohjin, ja se pakeni.
83. Myöskin ratsuväki hajautui tasangolle, ja he pakenivat Asdodiin ja menivät Beetdaagoniin, epäjumalansa huoneeseen, siten pelastuakseen.
84. Mutta Joonatan poltti Asdodin ja sen ympärillä olevat kaupungit ja ryösti ne; myöskin Daagonin temppelin ja sinne paenneet hän poltti tulella.
85. Ja miekkaan kaatuneita ja poltettuja oli yhteensä noin kahdeksantuhatta miestä.
86. Sitten Joonatan lähti sieltä liikkelle ja leiriytyi Askalonin edustalle, ja kaupungin asukkaat lähtivät suurella komeudella ulos häntä kohtaamaan.
87. Sitten Joonatan ja hänen väkensä palasivat takaisin Jerusalemiin mukanaan paljon saalista.
88. Mutta kun kuningas Aleksander sai kuulla näistä tapahtumista, osoitti hän Joonatanille vieläkin suurempaa kunniaa:
89. hän lähetti hänelle kultaisen soljen, jollainen on tapana lahjoittaa kuningasten sukulaisille; ja hän antoi hänelle Akkaronin kaikkine alueineen perinnölliseksi omaisuudeksi.

11 luku

Ptolemaios lähtee Syyriaan ja liittoutuu Demetrius II:n kanssa Aleksanderia vastaan. Aleksanderin ja Ptolemaioksen kuoluta Demetrius tulee Syyrian kuninkaaksi. Joonatan piirittää Jerusalmein llinnaa ja joutuu senvuoksi kuninkaan vihoihin, mutta saa hänet lepytetyksi ja voittaa uusia etuja. Joonatan autta nyt voimakkaasti Demetriusta, mutta siirtyy tämän kiittämättömyyden tähden entisen Aleksanderin kannattajan Tryfonin ja nuoren Antiokuksen, Aleksanderin pojan puolelle. Joonatanin sotaretki Galileaan.

1. Mutta Egyptin kuningas keräsi suuren sotajoukon, joka oli luvultaan kuin hiekka meren rannalla, sekä paljon laivoja; sillä hän pyrki saamaan haltuunsa Aleksanderin valtakunnan petoksella ja liittämään sen omaan valtakuntaansa.
2. Ja hän lähti Syyriaan vakuuttaen rauhaa, ja kaupunkien asukkaat avasivat hänelle porttinsa ja menivät häntä vastaan, sillä kuningas Aleksander oli käskenyt ottaa hänet vastaan, koska hän oli hänen appensa.
3. Mutta kun Ptolemaios tuli kaupunkeihin, asetti hän samalla jokaiseen kaupunkiin sotajoukkoja varusväeksi.
4. Kun hän lähestyi Asdodia, näytettiin hänelle Daagonin poltettu temppeli ja miten Asdod ja sen ympärillä olevat kaupungit oli hävitetty ja ruumiit sinne tänne viskelty, sekä niiden poltettujen jäännökset, jotka Joonatan oli sodassa polttanut; niitä oli näet kasattu hänen tiensä vierille.
5. Ja kuninkaalle kerrottiin Joonatanin halventamiseksi, mitä tämä oli tehnyt, mutta kuningas oli vaiti.
6. Ja Joonatan tuli Joppeen ottamaan kuningasta suurella komeudella vastaan, ja he tervehtivät toisiaan ja jäivät sinne yöksi.
7. Sitten Joonatan saattoi kuningasta joelle saakka, jonka nimenä on Eleuteros, ja palasi takaisin Jerusalemiin.
8. Mutta kuningas Ptolemaios otti haltuunsa rannikkokaupungit aina merenrannalla sijaitsevaan Seleukiaan asti ja hautoi pahoja aikeita Aleksanderia vastaan.
9. Ja hän lähetti lähettiläitä sanomaan kuningas Demetriukselle: "Tule, tehkäämme keskenämme liitto, niin minä annan sinulle tyttäreni, joka nyt on Aleksanderilla puolisona, ja sinä tulet isäsi valtakunnan kuninkaaksi.
10. Minua näet kaduttaa, että minä annoin tyttäreni hänelle, sillä hän on tavoitellut minun henkeäni."
11. Sitten hän koetti halventaa häntä, syystä että hän himoitsi hänen valtakuntaansa.
12. Hän siis otti häneltä tyttärensä ja antoi sen Demetriukselle, rikkoen suhteensa Aleksanderiin, niin että heidän vihollisuutensa kävi ilmeiseksi.
13. Sitten Ptolemaios tuli Antiokiaan ja pani päähänsä Aasian kruunun, niin että hänellä nyt oli päässään kaksi kruunua, Aasian ja Egyptin.
14. Kuningas Aleksander oli tähän aikaan Kilikiassa, koska tämän seutukunnan asukkaat olivat luopuneet hänestä.
15. Saatuaan kuulla, mitä oli tapahtunut, Aleksander lähti sotaan Ptolemaiosta vastaan. Mutta tämäkin lähti liikkeelle ja toi häntä vastaan suuren sotajoukon ja ajoi hänet pakoon.
16. Aleksander pakeni Arabiaan, hakeakseen sieltä turvaa itsellensä, ja niin kuningas Ptolemaios pääsi voitolle.
17. Mutta arabialainen Sabdiel löi poikki Aleksanderin pään ja lähetti sen Ptolemaiokselle.
18. Kolmantena päivänä sen jälkeen kuoli myös kuningas Ptolemaios, ja hänen linnoituksissaan olevan varusväen surmasivat niiden omat asukkaat.
19. Ja Demetrius tuli vuonna 167 kuninkaaksi.
20. Siihen aikaan Joonatan kokosi joukkonsa Juudeasta taistellakseen Jerusalemin linnaa vastaan. Ja he asettivat sitä vastaan paljon piirityskoneita.
21. Silloin eräät luopiot, jotka vihasivat omaa kansaansa, lähtivät kuninkaan luo ja ilmoittivat hänelle, että Joonatan piiritti linnaa.
22. Sen kuultuaan kuningas vihastui; ja heti kun hän oli sen kuullut, hän lähti liikkeelle ja tuli Ptolemaikseen. Samalla hän kirjoitti Joonatanille, että tämän oli luovuttava piirityksestä ja kiiruimmiten tultava Ptolemaikseen tapaamaan häntä siellä.
23. Kun Joonatan sai tämän tietää, käski hän jatkaa piiritystä. Sitten hän valitsi eräitä Israelin vanhimpia ja pappeja lähettiläiksi ja lähti itsekin vaaralliselle retkelle.
24. Hän otti hopeaa ja kultaa ja vaatteita ja paljon muita lahjoja ja lähti kuninkaan luokse Ptolemaikseen; ja hän sai suosion hänen edessään.
25. Sitten syyttivät häntä eräät luopiot, jotka olivat hänen omia kansalaisiaan.
26. Mutta kuningas kohteli häntä, niinkuin hänen edeltäjänsä olivat häntä kohdelleet, ja korotti hänet kaikkien ystäviensä edessä.
27. Hän vakuutti hänelle ylimmäisen papin arvon ja kaikki muut arvot, mitä hänellä entuudestaan oli, ja käski lukea hänet ensimmäisten ystäviensä joukkoon.
28. Joonatan pyysi nyt kuningasta suomaan Juudealle sekä kolmelle Samarian alueelle verovapauden ja lupasi hänelle kolmesataa talenttia.
29. Kuningas suostui siihen ja valmistutti kaikista näistä seikoista Joonatanille näin kuuluvan kirjoituksen:
30. "Kuningas Demetruis tervehtii veljeään Joonatania ja juutalaisten kansaa.
31. Jäljennöksen kirjeestä, jonka me olemme kirjoittaneet teistä sukulaisellemme Lasteneelle, olemme kirjoittaneet myös teille tiedoksi:
32. Kuningas Demetrius tervehtii isäänsä Lastenesta.
33. Juutalaisten kansalle, meidän ystävillemme ja uskollisille liittolaisillemme, me olemme, heidän meille osoittamansa suopeuden tähden, päättäneet tehdä hyvää.
34. Me vakuutamme heille Juudean alueet sekä ne kolme piirikuntaa, Afereman, Lyddan ja Ramataimin, jotka on liitetty Juudeaan Samariasta, sekä kaikki niiden alaiset seudut. Me emme vaadi keneltäkään, joka uhraa Jerusalemissa, sitä kuninkaalle maksettavaa osaa, minkä kuningas ennen vuosittain heiltä kantoi maan kasvusta ja puitten hedelmistä,
35. emmekä tästä päivästä lähtien muutakaan, mikä meille kuuluisi kymmenyksistä ja muista meille tulevista maksuista, emme myöskään suolalammikkoveroja tai meille tulevaa seppeleveroa - kaikesta tästä me luovumme heidän hyväksensä.
36. Ja kaikesta tästä älköön mitään kumottako tästä päivästä ikuisiin aikoihin asti.
37. Pitäkää nyt siis huoli, että tästä otetaan jäljennös ja että se annetaan Joonatanille; se pantakoon pyhälle vuorelle, soveliaalle, näkyvälle paikalle."
38. Kun kuningas Demetrius nyt näki, että rauha vallitsi hänen maassansa ja ettei kukaan häntä vastustanut, niin hän päästi kotiin kaiken sotaväkensä, kunkin omalle paikkakunnalleen, lukuunottamatta vieraita joukkoja, jotka hän oli pestannut pakanain saarilta. Silloin kävivät kaikki joukot, jotka olivat palveluksessa jo hänen isiensä ajoilta, hänelle vihamielisiksi.
39. Tryfon oli Aleksanderin entisiä kannattajia. Kun hän nyt huomasi, että kaikki sotajoukot napisivat Demetriusta vastaan, lähti hän arabialaisen Imalkien luo, joka oli Aleksanderin nuoren pojan Antiokuksen kasvattaja.
40. Hän pyytämällä pyysi häntä luovuttamaan pojan hänen haltuunsa, että tämä tulisi kuninkaaksi isänsä sijaan. Ja hän kertoi hänelle kaiken, mitä Demetrius oli tehnyt ja miten vihamieliset hänen sotajoukkonsa olivat häntä kohtaan, ja hän viipyi siellä kauan aikaa.
41. Mutta Joonatan lähetti sanan kuningas Demetriukselle pyytäen, että tämä vetäisi pois Jerusalemin linnassa ja muissa linnoituksissa olevat miehistöt, koska ne hätyyttivät Israelia.
42. Demetrius lähetti silloin sanan Joonatanille vastaten: "En vain tätä tee sinulle ja sinun kansallesi, vaan minä osoitan sinulle ja sinun kansallesi myös suurta kunniaa, kun vain saan siihen sopivan tilaisuuden.
43. Nyt siis teet oikein, jos lähetät minun avukseni miehiä, jotka sotivat minun puolestani, sillä kaikki minun sotajoukkoni ovat luopuneet minusta."
44. Silloin Joonatan lähetti kolmetuhatta urhoollista sotamiestä Antiokiaan, ja kun he olivat tulleet kuninkaan luokse, iloitsi kuningas heidän saapumisestaan.
45. Mutta kaupungin asukkaat kokoontuivat keskelle kaupunkia, noin sata kaksikymmentä tuhatta henkeä, aikoen tappaa kuninkaan.
46. Kuningas pakeni silloin palatsiinsa, mutta kaupungin asukkaat miehittivät kaupungin kadut ja alkoivat taistella.
47. Silloin kuningas kutsui avukseen juutalaiset, ja nämä kokoontuivat kaikki tyynni hänen luoksensa. Silloin kaupungin väki hajaantui, ja juutalaiset tappoivat kaupungissa sinä päivänä noin satatuhatta henkeä.
48. Sitten he sytyttivät kaupungin tuleen ja ottivat sinä päivänä suuren saaliin; ja niin he pelastivat kuninkaan.
49. Mutta kun kaupungin asukkaat näkivät, että juutalaiset olivat saaneet valtaansa kaupungin mielensä mukaan, lannistui heidän rohkeutensa, ja he huusivat ja rukoilivat kuninkaalta armoa:
50. Tee kanssamme sovinto, että juutalaiset lakkaisivat sotimasta meitä ja kaupunkia vastaan.
51. Ja he heittivät pois aseensa ja tekivät rauhan. Ja juutalaiset nousivat suureen arvoon kuninkaan ja kaikkien hänen valtakuntansa asukasten silmissä, ja he palasivat takaisin Jerusalemiin suuri saalis mukanansa.
52. Mutta kun kuningas Demetrius nyt oli taas istuutunut kuninkaalliselle valtaistuimellensa ja rauha vallitsi hänen maassansa,
53. niin hän rikkoi kaiken, mitä oli luvannut, tuli Joonatanille vihamieliseksi eikä palkinnut niitä ystävällisiä palveluksia, joita tämä oli hänelle osoittanut, vaan ahdisti häntä kovasti.
54. Tämän jälkeen tuli takaisin Tryfon, mukanaan Antiokus, joka vielä oli nuori poika. Tämä julistautui nyt kuninkaaksi ja pani kruunun päähänsä.
55. Hänen luokseen kokoontui kaikki se sotaväki, jonka Demetrius oli hajottanut; se taisteli nyt tätä vastaan, ja hän pakeni ja joutui häviölle.
56. Ja Tryfon sai haltuunsa norsut ja valtasi Antiokian.
57. Ja nuori Antiokus kirjoitti Joonatanille näin: "Minä vakuutan sinulle ylimmäisen papin arvon ja panen sinut hallitsemaan niitä neljää piirikuntaa, ja sinä saat kuulua kuninkaan ystäviin".
58. Samalla hän lähetti hänelle kultaisen pöytäkaluston ja antoi hänelle oikeuden juoda kultaisista astioista, olla puettuna purppuraan ja kantaa kultaista solkea.
59. Ja hänen veljensä Simonin hän asetti sotapäälliköksi Tyyron portaasta aina Egyptin rajaan saakka.
60. Joonatan lähti nyt liikkeelle ja kulki maan ja kaupunkien halki virran tuolla puolella; ja hänen tykönsä kokoontuivat kaikki Syyrian sotajoukot auttamaan häntä taistelussa. Sitten hän tuli Askaloniin, ja kaupungin asukkaat tulivat ottamaan hänet vastaan kaikella kunnialla.
61. Sieltä hän lähti Gassaan, mutta Gassan asukkaat sulkivat häneltä porttinsa. Silloin hän ryhtyi piirittämään kaupunkia, ja sytytti tuleen sen ympärillä olevat kaupungit ja ryösti ne.
62. Gassan asukkaat pyysivät nyt Joonatanilta rauhaa, ja hän suostui siihen, otti heidän ylhäisimpien miestensä pojat panttivangeiksi ja lähetti ne Jerusalemiin. Sitten hän kulki maan halki hamaan Damaskoon asti.
63. Nyt Joonatan sai tietää, että Demetriuksen sotapäälliköt olivat suurin sotavoimin tulleet Galilean Kaadekseen, tahtoen estää hänen aikeensa.
64. Silloin hän lähti heitä vastaan. Mutta veljensä Simonin hän oli jättänyt kotimaahan.
65. Simon leiriytyi Beetsuurin edustalle, soti sitä vastaan kauan aikaa ja piti sitä saarrettuna.
66. Silloin he anoivat häneltä rauhaa, ja hän suostui heidän pyyntöönsä, salli heidän lähteä kaupungista, valtasi sen ja pani siihen varusväen.
67. Joonatan ja hänen sotajoukkonsa oli leiriytynyt Gennesaretinjärven rannalle - he nousivat varhain aamulla mennäkseen Haasorin tasangolle.
68. Ja katso, silloin tuli ulkomaalainen sotajoukko häntä vastaan tasangolla; ja vuoristoon he olivat jättäneet väkeä häntä väijymään, mutta itse he kävivät suoraan häntä kohti.
69. Kun nyt väijyksissä olevat lähtivät paikoiltaan ja ryhtyivät taisteluun, niin Joonatanin miehet pakenivat kaikki tyynni.
70. Ei yksikään heistä jäänyt paikalleen, paitsi Mattatias, Absalomin poika, ja Juudas, Kalfin poika, jotka olivat sotajoukkojen päälliköt.
71. Silloin Joonatan repäisi vaatteensa, sirotti multaa päähänsä ja rukoili.
72. Sitten hän kääntyi taistelemaan heitä vstaan ja löi heidät pakoon.
73. Ja kun ne hänen miehistään, jotka olivat paenneet, sen näkivät, niin hekin kääntyivät takaisin hänen luoksensa ja ajoivat hänen kanssaan vihollisia takaa hamaan Kaadekseen, aina heidän leirilleen asti; sinne hekin asettuivat leiriin.
74. Ja muukalaisia kaatui sinä päivänä noin kolmetuhatta miestä. Sitten Joonatan palasi Jerusalemiin.

12 luku

Joonatan lähettää lähettiläitä Roomaan ja Spartaan uudistamaan näiden kanssa liittoa; taistelee onnellisesti Demetriuksen kannattajia vastaan, mutta joutuu lopulta petoksen kautta Tryfonin vangiksi.

1. Kun Joonatan näki, että aika oli hänelle suotuisa, valitsi hän miehiä ja lähetti ne Roomaan vahvistamaan ja uudistamaan heidän kanssaan solmittua ystävyydenliittoa.
2. Myöskin Spartaan ja muihin paikkoihin hän lähetti samansisältöiset kirjeet.
3. Kun he olivat saapuneet Roomaan, menivät he neuvostokokoukseen ja sanoivat: "Ylimmäinen pappi Joonatan ja Juudan kansa ovat lähettäneet meidät uudistamaan heidän kanssaan solmitun ystävyyden ja liiton entisillä ehdoilla".
4. Ja roomalaiset antoivat heille kirjeet kunkin paikkakunnan viranomaisille, että he auttaisivat heitä pääsemään rauhassa Juudan maahan.
5. Tämä on sen kirjeen jäljennös, jonka Joonatan kirjoitti spartalaisille:
6. "Joonatan, kansan ylimmäinen pappi, suuri neuvosto ja papit ja muu Juudan kansa tervehtivät spartalaisia veljiään.
7. Jo aikaisemmin on teidän kuninkaanne Areus lähettänyt ylimmäiselle papille Oniaalle kirjeen, vakuuttaen, että te olette meidän veljiämme; sen jäljennös on tähän liitetty.
8. Ja Onias kohteli teidän lähettämäänne miestä kaikella kunnioituksella ja otti vastaan kirjeen, jossa nimenomaan puhuttiin liitosta ja ystävyydestä.
9. Vaikka me nyt emme olekaan niiden tarpeessa, koska ne pyhät kirjat, jotka ovat meidän hallussamme, ovat meidän lohdutuksenamme,
10. niin me kuitenkin olemme rohjenneet lähettää teidän tykönne lähetystön uudistamaan veljeyttä ja ystävyyttä, ettemme kävisi teille vieraiksi; sillä paljon on aikaa kulunut siitä, kun te lähetitte meidän tykömme lähetystön.
11. Me puolestamme muistelemme teitä joka aika ja lakkaamatta, juhlina ja muina siihen sopivina päivinä, uhreja uhratessamme ja rukoillessamme, niinkuin tulee ja on soveliasta veljiä muistella.
12. Me iloitsemme teidän kunniastanne.
13. Mutta meitä ovat joka puolelta kohdanneet monet ahdingot ja monet taistelut, ja ympärillämme olevat kuninkaat ovat sotineet meitä vastaan.
14. Me emme ole kuitenkaan tahtoneet näillä taisteluilla vaivata teitä tai muita liittolaisiamme ja ystäviämme.
15. Sillä meillä on taivaasta apu, joka meitä auttaa. Ja niin me olemme päässeet vapaiksi vihollisistamme, mutta meidän vihollisemme ovat nöyryytetyt.
16. Mutta nyt me olemme valinneet Numeniuksen, Antiokuksen pojan, ja Antipaterin, Jaasonin pojan, ja lähettäneet heidät roomalaisten tykö uudistamaan heidän kanssaan aikaisemmin solmitun ystävyyden ja sotaliiton.
17. Samalla me olemme antaneet heidän tehtäväkseen matkustaa myös teidän tykönne ja tervehtiä teitä ja antaa teille kirjeemme, joka koskee veljeytemme uudistamista.
18. Teette nyt hyvin, jos tähän meille vastaatte."
19. Ja tämä on sen kirjeen jäljennös, jonka spartalaiset lähettivät Oniaalle:
20. "Areus, spartalaisten kuningas, tervehtii ylimmäistä pappia Oniasta.
21. Spartalaisia ja juutalaisia koskevassa kirjeessä on tavattu tieto, että he ovat veljiä ja että he ovat Aabrahamin sukua.
22. Kun me nyt olemme saaneet tämän tietää, niin tekisitte hyvin, jos kirjoittaisitte meille, miten teidän on.
23. Ja me puolestamme kirjoitamme nyt teille: Teidän karjanne ja tavaranne ovat meidän, ja meidän omamme ovat teidän. Me annamme siis lähettiläiden tehtäväksi saattaa teille tämänmukaisen sanoman."
24. Kun Joonatan sai kuulla, että Demetriuksen sotapäälliköt olivat tulleet takaisin sotimaan häntä vastaan, ja että heillä oli vielä suurempi sotajoukko kuin edellisellä kerralla,
25. niin hän lähti liikkeelle Jerusalemista ja meni heitä vastaan Hamatin alueelle; sillä hän ei tahtonut antaa heille aikaa hyökätä hänen maahansa.
26. Ja hän lähetti vakoojia heidän leiriinsä; ja nämä palasivat ja kertoivat hänelle, että he valmistautuivat käymään heidän kimppuunsa yöllä.
27. Kun aurinko laski, niin Joonatan käski väkensä valvoa ja olla aseissa ja siten olla valmiina taistelemaan läpi koko yön; hän asetti myös vartijoita yltympäri leirin.
28. Kun vastustajat saivat kuulla, että Joonatan ja hänen väkensä olivat valmiit taisteluun, niin he peljästyivät ja menettivät rohkeutensa; sitten he sytyttivät tulet leirissäään ja menivät pois.
29. Mutta Joonatan ja hänen väkensä eivät huomanneet sitä ennenkuin aamulla, sillä he näkivät tulien palavan.
30. Joonatan ajoi heitä takaa, mutta hän ei saanut heitä käsiinsä, sillä he olivat jo menneet Eleuteros-joen ylitse.
31. Sitten Joonatan kääntyi niitä arabialaisia vastaan, joita kutsutaan sabadilaisiksi, voitti heidät ja otti heidän omaisuutensa saaliiksi.
32. Sitten hän lähti liikkeelle ja tuli Damaskoon ja kulki koko maan halki.
33. Myös Simon oli lähtenyt paikoiltaan ja kulkenut läpi maan hamaan Askalooniin ja lähistöllä oleviin linnoituksiin asti; sitten hän kääntyi Joppea vastaan ja valloitti sen.
34. Sillä hän oli kuullut, että he aikoivat luovuttaa linnoituksen Demetriuksen puoluelaisille; sentähden hän asetti sinne varusväen sen turvaksi.
35. Kun Joonatan oli palannut takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja päätti yksissä neuvoin heidän kanssaan rakentaa Juudeaan linnoituksia,
36. korottaa Jerusalemin muureja, pystyttää korkean muurin linnan ja kaupungin välille eristämään linnan kaupungista, että se jäisi yksiksensä, niin etteivät linnassaolijat voisi ostaa eikä myydä.
37. He siis kokoontuivat rakentamaan; osa itäistä muuria talvipuron varrelta oli sortunut, ja niin sanottu Kafenata pantiin kuntoon.
38. Ja Simon linnoitti Alankomaassa olevan Adidan ja varusti sen vahvoilla porteilla ja salvoilla.
39. Mutta Tryfon tahtoi tulla Aasian kuninkaaksi ja panna kruunun päähänsä ja saada kuningas Antiokuksen käsiinsä.
40. Häntä huoletti kuitenkin se, ettei Joonatan sitä sallisi, vaan ryhtyisi häntä vastaan taisteluun; hän etsi sentähden keinoja ottaakseen vangiksi ja tappaakseen hänet. Hän lähti liikkeelle ja tuli Beetsaniin.
41. Ja Joonatan lähti häntä vastaan, mukanaan neljäkymmentä tuhatta taisteluun valmista valiomiestä, ja tuli Beetsaniin.
42. Kun Tryfon näki, että hän oli tullut suurin sotavoimin, kavahti hän käydä häneen käsiksi.
43. Ja hän otti hänet vastaan kaikella kunnialla. suositteli häntä kaikille ystävilleen ja antoi hänelle lahjoja ja käski ystäviään ja sotaväkeään tottelemaan Joonatania niinkuin häntä itseään.
44. Ja hän sanoi Joonatanille: "Minkätähden sinä olet vaivannut kaikkea tätä väkeä tänne, vaikka välillämme ei ole sodan uhkaa?
45. Päästä siis nyt heidät kotiinsa, mutta valitse itsellesi muutamia harvoja miehiä, jotka ovat sinun saattueenasi, ja tule minun kanssani Ptolemaikseen, niin minä luovutan sinulle sen ynnä muut linnoitukset ja muun sotaväen ja kaikki virkamiehet; sitten minä käännyn takaisin ja menen pois, sillä sen asian vuoksi minä olen tullut."
46. Joonatan uskoi häntä ja teki niinkuin Tryfon oli sanonut: hän päästi kotiin sotaväen, ja tämä lähti pois Juudan maahan.
47. Mutta kolmetuhatta miestä hän jätti luoksensa: kaksituhatta miestä niistä hän jätti Galileaan, mutta tuhat miestä seurasi hänen mukanansa.
48. Mutta kun Joonatan oli tullut Ptolemaikseen, sulkivat Ptolemaiksen asukkaat portit, ottivat hänet vangiksi ja tappoivat kaikki hänen mukanaan seuranneet miekalla.
49. Sitten Tryfon lähetti jalkaväkeä ja ratsumiehiä Galileaan ja suurelle tasangolle surmaamaan kaikki Joonatanin miehet.
50. Mutta kun nämä saivat tietää, että hänet oli vangittu ja että hän seuralaisineen oli joutunut tuhon omaksi, niin he rohkaisivat toisiaan ja kävivät esiin tiheissä riveissä valmiina taisteluun.
51. Kun takaa-ajajat näkivät, että he aikoivat taistella henkensä edestä, niin he kääntyivät takaisin.
52. Niin he pääsivät kaikki rauhassa Juudan maahan. Ja he surivat Joonatania ja hänen miehiään ja olivat suuresti peloissaan; ja Israel piti suuret valittajaiset.
53. Mutta kaikki ympärillä olevat pakanakansat pyrkivät tuhoamaan heidät. Sillä he sanoivat: "Heillä ei ole johtajaa eikä auttajaa. Sotikaamme siis heitä vastaan ja hävittäkäämme heidän muistonsa ihmisten keskuudesta."

13 luku

Simon tulee veljiensä sijaan johtajaksi. Tryfon teloituttaa Joonatanin. Simon pystyttää isänsä ja veljiensä haudalle muistopatsaan. Kuningas Demetrius tunnustaa Simonin ylimmäiseksi papiksi ja ruhtinaaksi. Gasara valloitetaan ja Jerusalemin linnan miehistö antautuu.

1. Kun Simon kuuli, että Tryfon oli koonnut suuren sotajoukon tullakseen Juudan maahan ja hävittääkseen sen,
2. ja kun hän näki, että kansa oli pelon ja kauhun vallassa, niin hän lähti Jerusalemiin ja kokosi kansan.
3. Ja hän rohkaisi heitä ja sanoi heille: "Te tiedätte itse, mitä minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme tehneet lain ja pyhäkön puolesta ja mitä sotia ja ahdistuksia me olemme kestäneet.
4. Sentähden ovat kaikki minun veljeni hukkuneet Israelin puolesta, ja minä yksinäni olen jäänyt jäljelle.
5. Mutta nyt, pois se minusta, että minä säästäisin henkeäni millään ahdingon hetkellä! Sillä minä en ole parempi veljiäni.
6. Päinvastoin, minä tahdon kostaa kansani ja pyhäkön, vaimojemme ja lastemme puolesta, sillä kaikki pakanakansat ovat vihassaan kokoontuneet tuhotakseen meidät.
7. Silloin kansan rohkeus syttyi uudelleen, kun he kuulivat nämä sanat.
8. Ja he vastasivat suurella äänellä sanoen: "Sinä olet meidän johtajamme Juudaan ja Joonatanin, veljiesi, sijassa;
9. käy sinä meidän sotamme, ja kaiken, mitä sinä käsket, me teemme".
10. Hän kokosi nyt kaikki sotakuntoiset miehet, rakennutti kiiruusti valmiiksi Jerusalemin muurit ja varusti sitä joka puolelta.
11. Ja hän lähetti Joonatanin, Absalomin pojan, riittävän suuren sotajoukon kanssa Joppeen. Tämä ajoi pois sen asukkat ja jäi itse sinne.
12. Mutta Tryfon lähti liikkeelle Ptolemaiksesta, johdossaan suuri sotajoukko, hyökätäkseen Juudan maahan, ja hänellä oli mukanaan Joonatan vangittuna.
13. Mutta Simon leiriytyi Adidaan, tasangon äärelle.
14. Kun Tryfon sai tietää, että Simon oli astunut veljensä Joonatanin sijalle ja että hän aikoi ryhtyä häntä vastaan taisteluun, niin hän lähetti hänen luokseen lähettiläitä sanomaan:
15. "Sen rahan tähden, minkä veljesi Joonatan on velkaa kuninkaan rahastoon niistä viroista, mitä hänellä oli, me pidämme häntä vankina.
16. Lähetä nyt sata talenttia hopeata ja kaksi hänen poikaansa panttivangeiksi, ettei hän vapaaksi päästyään luopuisi meistä, niin me päästämme hänet irti."
17. Simon käsitti kyllä, että he puhuivat hänelle petollisesti, mutta hän lähetti kuitenkin hopean ja pojat, ettei herättäisi kansassa vastaansa suurta vihamielisyyttä.
18. Sillä se olisi voinut sanoa: "Hän menetti henkensä sentähden, että minä en lähettänyt rahaa enkä poikia lunnaiksi".
19. Hän lähetti siis pojat ja sata talenttia; mutta Tryfon rikkoi lupauksensa eikä päästänyt Joonatania vapaaksi.
20. Sen jälkeen Tryfon tuli ja hyökkäsi maahan sitä hävittämään, ja hän kulki kiertotietä Adoran kautta. Mutta Simon ja hänen sotajoukkonsa kulkivat sivutusten hänen kanssaan joka paikkaan, mihin hän vain meni.
21. Ja linnassaolijat lähettivät Tryfonin luo lähettiläitä pyytämään, että hän tulisi kiiruusti heidän luoksensa erämaan halki ja lähettäisi heille elintarpeita.
22. Silloin Tryfon käski kaiken ratsuväkensä laittautua valmiiksi ja mennä sinne. Mutta sinä yönä satoi ylen paljon lunta, eikä hän voinut päästä sinne lumen vuoksi. Silloin hän lähti liikkeelle ja meni Gileadiin.
23. Ja kun hän lähestyi Baskamaa, teloitutti hän Joonatanin, ja tämä haudattiin sinne.
24. Sitten Tryfon kääntyi takaisin ja meni omaan maahansa.
25. Silloin Simon lähetti tuomaan veljensä Joonatanin luut, ja hän hautasi hänet isiensä kaupunkiin Moodeiniin.
26. Ja koko Israel piti suuret valittajaiset hänen muistokseen, ja he surivat häntä pitkän aikaa.
27. Ja Simon rakennutti isänsä ja veljiensä haudalle korkean, kauas näkyvän rakennuksen, joka oli taka- ja etupuolelta tehty hakatusta kivestä.
28. Sen päälle hän pystytti seitsemän pyramidia, toisen toistansa vastaan: isälleen, äidilleen ja neljälle veljelleen.
29. Ja pyramideihin hän teetti taiteellisia koristuksia, asettaen ympärille suuria pilareja, ja teetti pilareihin asevarustuksia ikuiseksi muistoksi, ja asevarustusten viereen oli kiveen veistetty laivoja, että kaikki merenkulkijat ne näkisivät.
30. Sellainen oli se hautarakennus, jonka hän teetti Moodeiniin, ja se on säilynyt tähän päivään asti.
31. Mutta Tryfon menetteli kavalasti nuorta Antiokus kuningasta kohtaan ja teloitutti hänet.
32. Sitten hän julistautui kuninkaaksi hänen sijaansa ja pani Aasian kruunun päähänsä ja kohteli maata hyvin väkivaltaisesti.
33. Simon rakensi jälleen Juudean linnoitukset, varusti ne yltympäri korkeilla torneilla ja vahvoilla muureilla sekä porteilla ja salvoilla ja varastoi elintarpeita linnoituksiin.
34. Sitten Simon valitsi muutamia miehä ja lähetti heidät kuningas Demetriuksen luo hankkimaan maalle lievennystä, sillä Tryfonin kaikki teot olivat pelkkää ryöstämistä.
35. Kuningas Demetrius lähetti hänelle suostumuksensa, vastasi hänelle ja kirjoitti hänelle näin kuuluvan kirjeen:
36. "Kuningas Demetrius tervehtii ylimmäistä pappia, kuningasten ystävää Simonia sekä vanhimpia ja Juudan kansaa.
37. Sen kultaisen seppeleen ja palmunoksan, jonka te lähetitte, me olemme vastaanottaneet, ja me olemme valmiit tekemään teidän kanssanne täydellisen rauhan ja kirjoittamaan virkamiehille lievennysten myöntämisestä teille.
38. Kaikki mitä me olemme teihin nähden säätäneet, jää voimaan, ja linnoitukset, jotka te olette rakentaneet, kuulukoot teille.
39. Me suomme teille anteeksi tekemänne erehdykset ja rikkomukset tähän päivään asti, ja me jätämme vaatimatta sen seppeleveron, joka teidän oli suoritettava, älköönkä mitään muutakaan maksua, jota Jerusalmmissa on kannettu, enää kannettako.
40. Ja jos muutamat teistä ovat sopivia otettaviksi henkivartiostoomme, niin otettakoon heidät siihen, ja olkoon meidän välillämme rauha."
41. Niin otettiin vuonna 170 pakanain ies pois Israelista.
42. Ja Israelin kansa alkoi kirjoittaa asiakirjoissaan ja sopimuksissaan: "Simonin, juutalaisten suuren ylimmäisen papin, sotapäällikön ja ruhtinaan ensimmäisenä vuonna".
43. Siihen aikaan Simon leiriytyi Gasaran edustalle ja saartoi sen sotaväellä. Ja hän valmisti piirityskoneen ja kuljetti sen kaupunkia vastaan, mursi aukon erääseen torniin ja valtasi sen.
44. Piirityskoneessa-olijat syöksyivät nyt kaupunkiin, ja kaupungissa syntyi suuri hämminki.
45. Ja kaupungin asukkaat nousivat, vaatteet reväistyinä, vaimoineen ja lapsineen muureille ja huusivat suurella äänellä ja pyysivät, että Simon tekisi heidän kanssaan sovinnon.
46. Ja he sanoivat: "Älä kohtele meitä pahojen tekojemme mukaan, vaan laupeutesi mukaan".
47. Silloin Simon sopi heidän kanssaan eikä enää sotinut heitä vastaan; mutta kuitenkin hän ajoi heidät ulos kaupungista ja puhdisti talot, joissa oli epäjumalankuvia, ja niin hän kulki siihen sisälle virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa.
48. Ja hän poisti siitä kaiken saastutuksen ja sijoitti siihen miehiä, jotka noudattivat lakia; ja hän vahvisti sen entistä lujemmaksi ja rakensi siihen itselleen asunnon.
49. Mutta Jerusalemin linnaväki oli estetty pääsemästä ulos maaseudulle, se ei voinut ostaa eikä myydä; sentähden se kärsi kovaa puutetta ja monet heistä kuolivat nälkään.
50. Silloin he huusivat ja anoivat Simonilta sovintoa. Hän suostuikin siihen; kuitenkin hän ajoi linnaväen sieltä pois ja puhdisti linnan saastutuksesta.
51. Ja hän tuli sinne kahdentenakymmenentenä kolmantena päivänä toista kuuta vuonna 171 laulaen ylistystä ja palmunoksia kantaen, kannelten, kymbaalien ja harppujen, virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa, koska suuri vihollinen oli hävitetty Israelista.
52. Ja hän sääti, että tätä päivää oli vietettävä joka vuosi riemuiten. Sitten hän varusti vielä enemmän linnan vieressä olevaa temppelivuorta; ja hän itse asui siellä ominensa.
53. Mutta kun Simon näki, että hänen poikansa Johannes oli kunnon mies, asetti hän hänet koko sotaväen päälliköksi, ja Johannes asui Gasarassa.

14 luku

Demetrius joutuu Persian kuninkaan vangiksi. Simonin onnellinen hallitus. Liitto roomalaisten ja spartalaisten kanssa uudistetaan. Simon korotetaan pappisruhtinaaksi, ja hänen ansionsa piirretään vaskitauluihin, jotka pannaan temppeliin kaikkien nähtäviksi.

1. Vuonna 172 kuningas Demetrius kokosi sotajoukkonsa ja lähti Meediaan sieltä hankkiakseen itsellensä apuväkeä taisteluun Tryfonia vastaan.
2. Kun Arsakes, Persian ja Meedian kuningas, sai kuulla, että Demetrius oli tunkeutunut hänen alueellensa, lähetti hän erään sotapäällikkönsä ottamaan hänet elävänä vangiksi. Tämä lähti liikkeelle ja voitti Demetriuksen sotajoukon, otti hänet vangiksi ja vei hänet Arsakeen eteen; tämä pani hänet vankeuteen.
4. Juudan maassa oli rauha, niin kauan kuin Simon eli. Hän harrasti kansansa parasta, ja hänen valtansa ja hänen maineensa oli heille aina mieluinen.
5. Ja hänen kaiken muun maineensa lisäksi tuli vielä se, että hän sai Joppen satamapaikaksi ja siten hankki maihintulopaikan meren saarelaisille.
6. Hän laajensi rajat kansallensa ja hallitsi maata.
7. Hän johdatti monta kotiin vankeudesta ja tuli Gasaran ja Beetsuurin ja linnanvaltiaaksi. Hän poisti siitä kaiken saastutuksen, eikä ollut ketään, joka häntä vastusti.
8. Peltomies viljeli rauhassa maatansa, ja maa antoi satonsa ja kedon puut hedelmänsä.
9. Vanhuksia istui toreilla, kaikki puhelivat yhteisestä hyvästä, ja nuorukaiset pukeutuivat upeaan sotaasuun.
10. Hän hankki kaupungeille elintarpeet ja varusti ne puolustusneuvoilla; hänen maineensa kuului hamaan maan ääriin.
11. Hän hankki rauhan maalle, ja Israel iloitsi suuresti.
12. Kukin istui viinipuunsa ja viikunapuunsa alla, kenenkään peljättämättä.
13. Ei ollut enää ketään maassa, joka olisi sotinut heitä vastaan, ja kuninkaat voitettiin siihen aikaan perinpohjin.
14. Hän tuki kaikkia kansansa sorrettuja, hän kiivaili lain puolesta ja hävitti kaikki luopiot ja pahantekijät.
15. Hän kaunisti pyhäkön ihanaksi, kartutti pyhäkön astioita.
16. Kun Roomassa, vieläpä Spartassakin oli kuultu, että Joonatan oli kuollut, valtasi heidät suuri suru.
17. Mutta kun he saivat kuulla, että hänen veljensä Simon oli hänen sijaansa tullut ylimmäiseksi papiksi ja nyt hallitsi maata ja sen kaupunkeja,
18. niin he kirjoittivat hänelle vaskitauluihin piirretyn kirjoituksen, uudistaakseen hänen kanssaan sen ystävyyden ja sotaliiton, jonka he olivat tehneet hänen veljiensä Juudaan ja Joonatanin kanssa.
19. Tämä kirjoitus luettiin seurakunnan edessä Jerusalemissa.
20. Tämä on sen kirjeen jäljennös, jonka spartalaiset lähettivät: "Spartalaisten päämiehet ja kaupunki tervehtivät ylimmäistä pappia Simonia ja vanhimpia ja pappeja sekä muuta Juudan kansaa, veljiänsä.
21. Kansamme tykö lähettämänne lähettiläät ovat kertoneet meille teidän maineestanne ja arvostanne, ja me olemme suuresti iloinneet heidän tulostaan.
22. Ja siitä, mitä he ovat sanoneet, olemme merkinneet muistiin kansanpäätösten joukkoon tämän: 'Numenius, Antiokuksen poika, ja Antipater, Jaasonin poika, juutalaisten lähettiläät, ovat tulleet meidän tykömme uudistamaan ystävyyden kanssamme.
23. Ja kansa on nähnyt hyväksi ottaa vstaan nämä miehet kaikella kunnialla ja merkityttää muistiin heidän sanansa ja panna julkisiin asiakirjoihin, että Spartan kansalla säilyisi niistä muisto. Ja jäljennöksen niistä me olemme valmistaneet lähetettäväksi ylimmäiselle papille Simonille'."
24. Tämän jälkeen Simon lähetti Numeniuksen Roomaan, mukanaan suuri kultainen kilpi, joka painoi tuhat miinaa, vahvistamaan heidän kanssaan liiton.
25. Kun kansa sai kuulla näistä tapahtumista, sanoivat he: "Miten voimme osoittaa Simonille ja hänen pojilleen kiitollisuutta?
26. Sillä hän ja hänen veljensä ja isänsä huone ovat seisoneet lujina ja taistelleet Israelin vihollisia vastaan, karkoittaen heidät, ja lujittaneet sen vapauden." Ja he kaiverruttivat sen muistiin vaskitauluihin ja ripustivat ne pylvääseen Siionin vuorelle.
27. Ja kirjoitus kuului näin: "Kahdeksantenatoista päivänä elul-kuuta vuonna 172, joka on kolmas vuosi Simonin, suuren ylimmäisen papin, Jumalan kansan ruhtinaan, hallitessa,
28. julistettiin meille suuressa pappien ja kansan ja kansan päämiesten ja maan vanhinten kokouksessa näin:
29. Koska niin usein on maassa ollut sotia, ovat Simon, Mattatiaan poika, Jooaribin poikien jälkeläinen, ja hänen veljensä antautuneet vaaralle alttiiksi ja torjuneet kansansa viholliset, että heidän pyhäkkönsä ja laki säilyisivät, ja hankkineet kansallensa suuren maineen.
30. Ja kun Joonatan oli liittänyt yhteen heidän kansansa ja tullut heidän ylimmäiseksi papikseen, ja kun hän oli tullut otetuksi heimonsa tykö,
31. niin heidän vihollisensa päättivät hyökätä heidän maahansa hävittääkseen sen ja ojentaakseen kätensä heidän pyhäkköänsä vastaan.
32. Silloin nousi Simon ja taisteli kansansa puolesta, ja hän kulutti paljon omia varojaan, varusti kansansa sotamiehet aseilla ja antoi heille palkan.
33. Hän linnoitti Juudean kaupungit ja Beetsuurin Juudean rajalla, missä ennen vihollisilla oli ollut asevarastonsa, ja pani sinne varusväeksi juutalaisia.
34. Hän linnoitti myös Joppen, joka on meren rannalla, sekkä Gasaran Asdodin rajalla, missä viholliset olivat ennen asuneet, ja pani sinne asumaan juutalaisia, ja hän varasi niihin kaikkea, mikä oli tarpeellista niiden kunnossapitoon.
35. Kun kansa havaitsi Simonin uskollisuuden ja sen maineen, jonka hän oli päättänyt hankkia kansallensa, niin he asettivat hänet ruhtinaakseen ja ylimmäiseksi papiksi, koska hän oli tehnyt tämän kaiken ja koska hän oli pysynyt oikeamielisenä ja uskollisena kansaansa kohtaan ja koska hän oli pyrkinyt kaikin tavoin kohottamaan kansaansa.
36. Ja hänen aikanaan heidän onnistui hänen johdollansa karkoittaa maasta pakanat sekä ne, jotka asuivat Daavidin kaupungissa, Jerusalemissa, ja olivat tehneet sinne itsellensä linnan, josta he tekivät partioretkiä, saastuttaen temppelin ympäristön ja suuresti häväisten sen pyhyyttä.
37. Ja hän pani siihen asumaan juutalaisia ja linnoitti sen, turvaksi maalle ja kaupungille, ja korotti Jerusalemin muurit.
38. Sentähden kuningas Demetrius vakuutti hänelle ylimmäisen papin arvon;
39. ja hän otti hänet ystäviensä joukkoon ja osoitti hänelle suurta kunniaa.
40. Sillä hän oli kuullut, että roomalaiset olivat selittäneet juutalaiset ystävikseen, liittolaisikseen ja veljikseen ja että he olivat kohdelleet Simonin lähettiläitä kaikella kunnioituksella.
41. Ja nyt ovat juutalaiset ja papit nähneet hyväksi päättää, että Simon on oleva heidän ruhtinaansa ja ylimmäinen pappinsa ikuisiin aikoihin asti, kunnes nousee luotettava profeetta,
42. ja että hän on oleva heidän sotapäällikkönsä ja asettava ne, jotka pitävät silmällä yleisiä töitä, maata, aseita ja linnoituksia.
43. Ja hänen huolenaan on oleva pyhäkön hoito, ja häntä on kaikkien toteltava; ja kaikki maan viralliset asiakirjat on laadittava hänen nimessään, ja hän saa pukeutua purppuraan ja kantaa kultakoristetta.
44. Eikä kenenkään kansasta tai papeista ole lupa kumota tästä mitään tai väittää hänen määräyksiään vastaan tai järjestää maassa kansankokouksia ilman hänen suostumustaan tai pukeutua purppuraan ja koristaa itseään kultaisella soljella.
45. Mutta jos joku tekee tätä vastaan tai kumoaa tästä jotakin, hän joutukoon rangaistukseen.
46. Ja koko kansa on päättänyt Simonin hyväksi säätää, että näitä määräyksiä on noudatettava.
47. Ja Simon on hyväksynyt sen ja suostunut olemaan ylimmäinen pappi, sotapäällikkö ja juutalaisten ja pappien ruhtinas sekä johtamaan kaikkea.
48. Ja he ovat määränneet, että tämä kirjoits on piirrettävä vaskitauluihin ja ne pantava pyhäkön suljetulle alueelle näkyvään paikkaan;
49. ja että niiden jäljennös on pantava säilöön aarekammioon Simonia ja hänen poikiansa varten."

15 luku

Antiokus, Demetriuksen poika, koettaa voittaa Simonin puolelleen. Hän karkoittaa Tryfonin. Lähetystö palaa Roomasta tuoden suotuisia tietoja. Antiokus rikkoo suhteensa Simoniin ja lähettää Kendebeuksen Juudaa vastaan.

1. Antiokus, kuningas Demetriuksen poika, lähetti meren saarilta kirjeen Simonille, juutalaisten ylimmäiselle papille ja ruhtinaalle, ja koko kansalle.
2. Se kuului näin: "Kuningas Antiokus tervehtii Simonia, ylimmäistä pappia ja ruhtinasta, ja Juudan kansaa.
3. Koska eräät kelvottomat miehet ovat saaneet haltuunsa isiemme valtakunnan, mutta minun aikomukseni on saada takaisin valtakunta, saattaakseni sen entiseen kuntoonsa, ja minä olen pestannut suuren joukon sotaväkeä ja varustanut sotalaivoja,
4. ja minun aikomukseni on nousta maihin ja kulkea maan halki kostaakseni niille, jotka ovat hävittäneet meidän maatamme ja tehneet autioiksi monet valtakunnan kaupungit,
5. niin minä nyt vahvistan sinun hyväksesi kaikki ne huojennukset, jotka sinulle ovat myöntäneet ennen minua hallinneet kuninkaat, ja jätän vaatimatta kaikki muutkin maksut, jotka he ovat jättäneet sinulta vaatimatta.
6. Ja minä annan sinulle luvan lyöttää omaa rahaa maatasi varten.
7. Jerusalem ja pyhäkkö olkoot vapaat; ja kaikki aseet, jotka sinä olet hankkinut, ja kaikki linnoitukset, jotka sinä olet rakentanut ja jotka ovat sinun hallussasi, jääkööt sinulle.
8. Ja kaikki, mitä sinä olet velkaa kuninkaalle ja mitä vastedes tulet kuninkaalle velkaa olemaan, jääköön tästä päivästä alkaen kaikkiin tuleviin aikoihin asti sinulta vaatimatta.
9. Ja kun me jälleen olemme saaneet pystyyn valtakuntamme, niin me osoitamme sinulle ja sinun kansallesi ja pyhäkölle suurta kunniaa, niin että teidän maineenne tulee tunnetuksi koko maailmassa."
10. Vuonna 174 Antiokus astui isiensä maahan, ja kaikki sotaväki meni hänen puolelleen, niin että vain harvoja jäi Tryfonin luo.
11. Ja kuningas Antiokus ajoi häntä takaa, mutta hän pääsi pakoon ja tuli Dooraan, joka on meren rannalla.
12. Sillä hän huomasi, että onnettomuudet olivat kerääntyneet häntä uhkaamaan ja että sotajoukot olivat hyljänneet hänet.
13. Ja Antiokus leiriytyi Dooran edustalle, johdossaan sata kaksikymmentä tuhatta miestä jalkaväkeä ja kahdeksantuhatta ratsumiestä.
14. Ja hän saarsi kaupungin, ja laivat ottivat osaa taisteluun meren puolelta; niin hän ahdisti kaupunkia maan ja meren puolelta eikä sallinut kenenkään mennä ulos kaupungista eikä siihen sisälle.
15. Sillävälin tulivat Numenius ja hänen seuralaisensa Roomasta, tuoden mukanansa kuninkaille ja maille kirjeet, joissa oli tämä kirjoitus:
16. "Lucius, Rooman konsuli, tervehtii kuningas Ptolemaiosta.
17. Juutalaisten lähettiläät ovat, ylimmäisen papin Simonin ja Juudan kansan lähettäminä, tulleet meidän luoksemme ystävinämme ja liittolaisinamme, uudistamaan meidän välillämme vanhastaan vallinneen ystävyyden ja sotaliiton.
18. Ja he toivat kultaisen kilven, jonka arvo on tuhat miinaa.
19. Niin me näimme hyväksi kirjoittaa kuninkaille ja kansoille, etteivät he pyrkisi tuottamaan heille onnettomuutta, eivät ahdistaisi sodalla heitä, heidän kaupunkejaan ja maitaan eivätkä tekisi liittoa heidän vihollistensa kanssa.
20. Ja me olemme päättäneet vastaanottaa heiltä kilven.
21. Jos siis jotkin kelvottomat miehet ovat paenneet heidän maastaan teidän luoksenne, niin luovuttakaa ne ylimmäiselle papille Simonille, että hän saisi rangaista niitä heidän lakiensa mukaan."
22. Saman hän kirjoitti myös kuningas Demetriukselle ja Attalukselle ja Ariarateelle ja Arsakeelle,
23. ja saman kirjeen saivat kaikki maat: Sampsame, Sparta, Deelos, Myndos, Sikyon, Karaia, Samos, Pamfylia, Lykia, Halikarnassos, Koos, Side, Arados, Rodos, Faselis, Gortyna, Knidos, Kypro ja Kyrene.
24. Ja jäljennöksen siitä hän lähetti ylimmäiselle papille Simonille.
25. Kuningas Antiokus ryhtyi tulonsa jälkeisenä päivänä piirittämään Dooraa, vei lakkaamatta joukkoja sitä vastaan ja rakensi piirityskoneita; ja hän sulki Tryfonin kaupunkiin, niin ettei kukaan päässyt sisään eikä ulos.
26. Ja Simon lähetti hänelle kaksituhatta valiomiestä auttamaan häntä taistelussa, sekä hopeaa ja kultaa ja runsaasti sotatarpeita.
27. Mutta kuningas ei tahtonut ottaa niitä vastaan, vaan peruutti kaiken, mitä hän ennen oli hänelle luvannut, ja rikkoi suhteensa häneen.
28. Ja hän lähetti Simonin luokse yhden ystävistään, Atenobiuksen, neuvottelemaan hänen kanssaan, ja käski sanoa: "Te pidätte vallassanne Joppea, Gasaraa ja Jerusalemin linnaa, kaupunkeja, jotka kuuluvat minun valtakuntaani.
29. Niiden alueet te olette tehneet autioiksi ja tuottaneet maalle suurta vahinkoa; ja te olette vallanneet monta muuta paikkakuntaa minun valtakunnassani.
30. Luovuttakaa nyt siis takaisin ne kaupungit, jotka te olette vallanneet, ja maksakaa niiden paikkakuntien verot, jotka te olette anastaneet Juudean alueen ulkopuolelta.
31. Jollette sitä tee, niin antakaa sen sijaan viisisataa talenttia hopeata, sekä korvauksena tuottamastanne hävityksestä ja kaupunkien veroista toiset viisisataa talenttia; muutoin me tulemme ja sodimme teitä vastaan."
32. Kuninkaan ystävä Atenobius tuli siis Jerusalemiin. Ja kun hän näki Simonin komeuden ja tarjoilupöydän kultaisine ja hopeaisine kalustoineen sekä monilukuisen palvelusväen, niin hän hämmästyi. Ja hän esitti nyt hänelle kuninkaan sanat.
33. Silloin Simon vastasi hänelle ja sanoi: "Me emme ole ottaneet vierasta maata emmekä vallanneet muiden alueita, vaan ainoastaan isiemme perintöosan, jonka vihollisemme ovat aikoinaan vastoin oikeutta anastaneet.
34. Mutta koska nyt on meidän aikamme, niin me pidämme kiinni isiemme perinnöstä.
35. Mitä Joppeen ja Gasaraan tulee, joita sinä vaadit takaisin, niin ne tuottavat suurta vahinkoa kansallemme ja maallemme; niistä me kuitenkin tahdomme maksaa sata talenttia." Mutta Atenobius ei vastannut hänelle sanaakaan.
36. Ja hän palasi kiukkua täynnä kuninkaan tykö ja kertoi hänelle nämä sanat sekä Simonin komeuden ja kaiken, mitä hän oli nähnyt. Silloin kuningas suuresti vihastui.
37. Mutta Tryfon astui laivaan ja pakeni Ortosiaan.
38. Silloin kuningas asetti rannikkoalueen päälliköksi Kendebeuksen ja antoi hänelle jalka- ja ratsuväkeä.
39. Ja hän käski hänen ahdistaa Juudeaa, ja hän käski hänen linnoittaa Kedronin ja vahvistaa sen portit ja sotia kansaa vastaan. Mutta kuningas itse ajoi Tryfonia takaa.
40. Kendebeus tuli nyt Jamniaan ja alkoi hätyyttää kansaa ja tehdä hyökkäyksiä Juudeaan ja ottaa väkeä vangiksi ja surmauttaa heitä.
41. Ja hän linnoitti Kedronin ja sijoitti sinne ratsu- ja jalkaväkeä, joiden tuli lähteä partioretkille pitkin Juudean teitä, niinkuin kuningas oli häntä käskenyt.

16 luku

Simonin pojat Juudas ja Johannses voittavat Kendebeuksen Kedronin luona. Simonin ja hänen kaksi poikaansa, Mattatiaan ja Juudaan murhaa Ptolemaios; mutta Johannes pelastuu ja astuu isänsä sijalle.

1. Mutta Johannes lähti Gasarasta ja kertoi isällensä Simonille, mitä Kendebeus toimitti.
2. Silloin Simon kutsui tykönsä kaksi vanhinta poikaansa, Juudaan ja Johanneksen, ja sanoi heille: "Minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme käyneet Israelin sotia nuoruudestamme tähän päivään asti, ja meidän kättemme kautta on Israel monta kertaa pelastunut.
3. Mutta nyt minä olen tullut vanhaksi, ja te olette taivaan armosta parhaassa iässä: astukaa siis minun ja minun veljeni sijalle ja lähtekää taistelemaan kansamme puolesta, ja taivaan apu olkoon teidän kanssanne."
4. Sitten hän valitsi maasta kaksikymmentä tuhatta sotamiestä sekä ratsumiehiä; ja he lähtivät Kendebeusta vastaan ja jäivät yöksi Moodeiniin.
5. Mutta aamulla varhain he lähtivät liikkeelle ja menivät tasangolle. Ja katso, suuri sotajoukko, jalka- ja ratsuväkeä, tuli heitä vastaan, ja puro oli heidän välillään.
6. Johannes ja hänen väkensä asettuivat leiriin vihollista vastaan; mutta kun hän näki väen pelkäävän mennä puron poikki, niin hän itse meni ensimmäisenä sen poikki. Ja kun miehet näkivät hänen menevän, niin hekin menivät yli hänen perässään.
7. Hän jakoi nyt väkensä, niin että ratsumiehet tulivat jalkamiesten väliin; vihollisten ratsuväki oli näet ylen suuri.
8. JA he puhalsivat sotatorviin, ja Kendebeus ja hänen sotajoukkonsa ajettiin pakoon, ja monta heistä kaatui lävistettyinä; jäljellejääneet taas pakenivat linnoitukseen.
9. Silloin haavoittui Juudas, Johanneksen veli; mutta Johannes ajoi heitä takaa hamaan Kedroniin asti, jonka Kendebeus oli linnoittanut.
10. Ja he pakenivat torneihin, joita oli Asdodin kedolla, ja Johannes poltti tämän kaupungin tulella. Ja vihollisia kaatui noin tuhat miestä; sitten Johannes palasi rauhassa takaisin Juudeaan.
11. Ptolemaios, Abubuksen poika, oli asetettu Jerikon lakeuden päälliköksi. Hänellä oli hallussaan paljon hopeaa ja kultaa,
12. sillä hän oli yimmäisen papin vävy.
13. Sentähden hänen sydämensä ylpistyi, ja hän aikoi saada maan valtaansa ja suunnitteli salajuonia Simonia ja hänen poikiansa vastaan, raivatakseen heidät tieltä.
14. Mutta Simonilla oli tapana käydä maan kaupungeissa huolehtimassa niiden menestyksestä. Niin hän tuli alas Jerikoon mukanaan poikansa Mattatias ja Juudas yhdennessätoista kuussa, se on sabat-kuussa, vuonna 177.
15. Ja Abubuksen poika, petos mielessään, otti heidät vastaan pienessä Dook nimisessä linnoituksessa, jonka hän oli rakentanut, ja laittoi heille suuret pidot, mutta oli sijoittanut sinne salaa miehiä.
16. Mutta kun Simon ja hänen poikansa olivat päihtyneet, nousivat Ptolemaios ja hänen miehensä, ottivat aseensa ja hyökkäsivät Simonin kimppuun pitohuoneeseen ja tappoivat hänet ja hänen poikansa sekä muutamia hänen palvelijoistaan.
17. Hän osoitti siten suurta uskottomuutta ja maksoi hyvän pahalla.
18. Sitten Ptolemaios kirjoitti tästä kuninkaalle ja lähetti pyytämään häneltä, että hän toimittaisi hänelle avuksi sotaväkeä ja luovuttaisi hänelle heidän maansa ja kaupunkinsa.
19. Ja hän lähetti toisia Gasaraan raivaamaan tieltä Johanneksen; ja päämiehille hän lähetti kirjeitä ja kehoitti heitä tulemaan luoksensa, antaakseen heille hopeaa ja kultaa ja muita lahjoja.
20. Ja toisia hän taas lähetti ottamaan valtaansa Jerusalemin temppelivuoren.
21. Mutta muuan mies kiiruhti edellä Gasaraan ja kertoi Johannekselle, että hänen isänsä ja hänen veljensä olivat saaneet surmansa, ja että Ptolemaios oli jo lähettänyt miehiä, joiden tuli tappaa hänetkin.
22. Kuultuaan tämän sanoman Johannes peljästyi suuresti; ja hän antoi ottaa kiinni ne miehet, jotka olivat tulleet häntä tappamaan, ja surmautti heidät, sillä hän tiesi, että he tavoittelivat häntä tappaaksensa.
23. Mitä muuta on sanottava Johanneksesta ja hänen sodistaan ja sankariteoistaan, joita hän teki, ja miten hän jälleen rakensi muurit ja mitä muuta hän teki,
24. katso, se on muistiin kirjoitettu aikakirjassa, joka kertoo hänestä ylimmäisenä pappina, alkaen siitä ajasta, jolloin hän tuli ylimmäiseksi papiksi isänsä jälkeen.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16