JESUS SIIRAKIN KIRJA

16 luku

Murhe jumalattomista lapsista.

1. Älä halaja kelvotonten lasten paljoutta, äläkä iloitse jumalattomista pojista.
2. Jos niitä paljonkin tulee, älä niistä iloitse. Ellei heissä ole Herran pelkoa,
3. niin älä luota siihen, että he saavat elää, äläkä pidä pysyväisenä heidän asuinsijaansa. Sillä yksi on parempi kuin tuhat, ja parempi on kuolla lapsetonna kuin että on jumalattomia lapsia.
4. Sillä yhden ymmärtäväisen ansiosta tulee kaupunki asutuksi, mutta laittomien sukukunta tulee erämaaksi.
5. Paljon tällaista minä olen silmilläni nähnyt, ja vielä raskaampia on korvani kuullut:
6. syntisten seurakunnassa puhkeaa palamaan tuli ja tottelemattomassa kansassa leimahtaa palamaan viha.
7. Hän ei armahtanut muinaisia jättiläisiä, jotka väkevyydessään hänestä luopuivat.
8. Ei hän säästänyt niitä, joiden seassa Loot asui, joita hän kauhistui heidän häpeämättömyytensä tähden;
9. hän ei säälinyt turmion kansaa, niitä, jotka temmattiin pois synneissänsä.
10. Samoin kävi niiden kuudensadan tuhannen miehen, jotka olivat yhtä laumaa sydämensä kovuudessa.
11. Ja olkoon vaikka yksi ainoa uppiniskainen: ihme olisi, jos tämä rankaisematta jäisi. Sillä hänellä on laupeus ja myös viha, hänen vallassaan on armahdus, ja hän vuodattaa vihan.
12. Yhtä suuri kuin hänen laupeutensa on myös hänen kurituksensa. Hän tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan.
13. Ei pääse pakoon synnintekijä ryöstöksinensä, eikä Herra jätä täyttämättä hurskaan kärsivällistä odotusta.
14. Hän valmistaa kaikkien hyväin tekojen tilaisuudet. Jokainen saa tekojensa mukaan.
15. Älä sano: Minä olen kätkössä Herralta, kuka korkeudessa minua muistaisi? Paljon kansan seassa ei minua muisteta; sillä mitä on minun sieluni määrättömässä luomakunnassa!
16. Katso, taivas ja taivasten taivas, syvyys ja maa järkkyvät, kun hän niitä etsiskelee.
17. Kaikki vuoret ja maan perustuksen vapisevat ja järisevät, kun hän niihin katsahtaa.
18. Mutta ihmisen sydän ei ajattele näitä. Kuka pitää mielessään hänen tiensä?
19. Niinkuin myrskytuuli, jota ihminen ei voi nähdä, ovat enimmät hänen teoistansa salatut.
20. -Kuka voi osoittaa hänen vanhurskautensa tekoja? Tahi kuka voi kärsivällisesti odottaa? Sillä hänen liittonsa on kaukana.-
21. Näin ajattelee se, joka on ymmärrystä vailla; mieletön ja eksyksissä vaeltava mies ajattelee näin tyhmästi.
22. Kuule minua, poikani, ja opi taidollisuutta ja tarkkaa sydämessäsi minun sanojani.
23. Minä tuon julki vaa'alla punnittua opetusta ja julistan tarkoin harkittua taidollisuutta.
24. Herran asetuksen mukaiset ovat hänen tekonsa hamasta alusta, ja jo silloin, kun ne tehtiin, hän sääti niiden osat.
25. Hän asetti järjestykseen tekonsa ikiajoiksi ja niitä hallitsevaiset voimat suvusta sukuun. Ei niiden tule nälkä eivätkä ne väsy, eivät lakkaa tekemästä tehtäviään.
26. Ei yksikään sysi toistansa, ja ne tottelevat hänen sanaansa iankaikkisesti.
27. Sen jälkeen Herra katsoi maata ja täytti sen hyvyyksillänsä.
28. Hän peitti sen pinnan kaikkinaisilla elollisilla olennoilla. ja siihen ne palajavat jälleen.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34 35 36
37 38 39
40 41 42
43 44 45
46 47 48
49 50 51