Jesajan kirja

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

35 Luku

35 Luku

 

 

Pelastuksen ajan ihanuus.

Lupaus Kristuksen tulemisesta.

 

II. Lohdullinen saarna Uuden Testamentin seurakunnan ihanaisesta tilasta.

 

 

1. Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.

1. Korvet ja erämaat pitää iloitseman*, ja autio sia pitää iloinen oleman, ja niin kuin kukkanen kukoistaman.

 

 

Jes. 29:17 Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen.

Jes 29:17. Eikö vähän hetken perästä Libanon pidä hedelmälliseksi kedoksi tuleman, ja hedelmällinen keto metsäksi luettaman?

Jes. 32:15 Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi,

Jes 32:15. Siihen asti että Henki korkeudesta vuodatetaan* meidän päällemme: silloin tulee korpi peltomaaksi, ja peltomaa luetaan metsäksi+.

 

 

2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

2. Hän on kasvain vihoittava ja seisova riemuisna kaikessa ilossa ja riemussa; sillä Libanonin kunnia annetaan hänelle, Karmelin ja Saronin kaunistus; ja he näkevät Herran kunnian ja meidän Jumalan kauneuden.

3. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.

3. Vahvistakaat väsyneet kädet, ja tuetkaat nääntyneet polvet.

 

 

Job 4:3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Hebr 12:12. Sen tähden ojentakaat vaipuneet kätenne ja väsyneet polvenne,

Hebr. 12:12 Sentähden: Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne;

 

 

 

4. Sanokaa hätääntyneille sydämille: Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.

4. Sanokaat heikkomielisille: olkaat turvassa ja älkäät peljätkö; katso, teidän Jumalanne tulee kostamaan, Jumala, joka maksaa*, hän tulee ja vapahtaa teidät.

 

 

Ps. 94:1 Sinä koston Jumala, Herra, sinä koston Jumala, ilmesty kirkkaudessa.

Ps 94:1. Herra Jumala, jonka kostot ovat*, Jumala, jonka kostot ovat, selkiästi itses näytä.

Jes. 34:8 Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta.

 

Jes. 40:1 Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.

 

Jes. 40:9 Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: Katso, teidän Jumalanne!

 

 

 

5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.

5. Silloin avataan sokiain silmät, ja kuuroin korvat aukenevat.

 

 

Jes. 29:18 Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä.

Jes 29:18. Silloin kuulevat kuurot tämän kirjan sanoja; ja sokian silmät näkevät synkeydessä ja pimeydessä.

Matt. 11:5 sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.

Matt 11:5. Sokiat saavat näkönsä, ja ontuvat käyvät, spitaliset puhdistetaan, ja kuurot kuulevat*, kuolleet herätetään, ja köyhille saarnataan evankeliumi+,

Mark. 7:37 Ja ihmiset hämmästyivät ylenmäärin ja sanoivat: Hyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.

Matt 15:30. Ja paljo kansaa tuli hänen tykönsä, ja toivat kanssansa ontuvia, sokeita, mykkiä, raajarikkoja ja paljon muita, ja laskivat Jesuksen jalkain eteen; ja hän paransi heidät.

Luuk. 7:22 Niin hän vastasi ja sanoi heille: Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.

Luuk 7:22. Ja Jesus vastasi ja sanoi heille: menkäät ja sanokaat jälleen* Johannekselle, mitä te nähneet ja kuulleet olette: sokiat saavat näkönsä, ontuvat käyvät, spitaliset puhdistetaan, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille saarnataan evankeliumi,

 

 

6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.

6. Silloin rammat* hyppäävät niin kuin peurat, ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen; sillä korvessa pitää vedet vuotaman, ja virrat erämaassa.

 

 

 

Joh 5:8. Jesus sanoi hänelle: nouse, ota vuotees ja käy.

 

Ap. T 3:2.etc. Ja mies, saattamatoin hamasta äitinsä kohdusta, kannettiin; jonka he panivat joka päivä sen templin oven eteen, joka kutsutaan Kauniiksi, anomaan niiltä almua, jotka templiin menivät.

 

 

7. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.

7. Ja karkia paikka pitää järveksi tuleman, ja kuiva maa kuohuvaksi vedeksi; ja kuopassa, jossa kärme makasi, pitää heinän, ruovon ja kaislan oleman.

 

 

Ps. 107:35 Hän muutti erämaan vesilammikoiksi ja kuivan maan vesilähteiksi.

 

Jes. 41:18 Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi.

 

 

 

8. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on pyhä tie: sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.

8. Siinä myös pitää matka ja tie oleman, joka pitää pyhäksi tieksi* kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, ja se pitää heidän edessänsä oleman; jota käydään, niin ettei tyhmäkään eksy.

 

 

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Joh 14:6. Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.

Ilm. 21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

 

 

 

9. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.

9. Ei siellä jalopeura oleman pidä, eikä joku julma peto mene sitä myöten, eli sieltä löydetä; vaan lunastetut sitä vaeltavat.

 

 

Jes. 11:6 Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.

Jes 11:6. Sudet asuvat lammasten seassa, ja pardi makaa vohlain kanssa*; vasikka myös ja nuori jalopeura, ja syötinnaudat käyvät yhdessä, ja vähä poikainen kaitsee heitä.

Jes. 65:25 Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

Jes 11:7. Niin myös lehmät ja karhut käyvät yhdellä laitumella, ja heidän vasikkansa myös ynnä makaavat; jalopeura syö olkia niin kuin härkä.

 

Jes 65:25. Susi ja lammas pitää ynnä laitumella käymän, jalopeura ja härkä yhdessä korsia syömän, ja kärmeet pitää maata syömän. Ei heidän pidä vahinkoa tekemän, eikä turmeleman koko minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.

 

 

10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

10. Herran lunastetut palajavat ja tulevat sen kautta riemulla Zioniin, ja ijankaikkinen ilo on oleva heidän päänsä päällä. Ilon ja riemun he käsittävät, ja murhe ja huokaus pitää pakeneman.

 

 

Jes. 51:11 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Jes 51:11. Niin Herran lunastetut palajavat ja tulevat Zioniin riemulla, ja ijankaikkinen ilo on heidän päänsä päällä oleva; ilon ja riemun he käsittävät, murhe ja huokaus pakenee heitä.

Jes. 65:18 vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.

Ilm K 21:4. Ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, ja ei kuolemaa pidä silleen oleman, eikä itkua, eikä parkua, eikä kipua pidä silleen oleman*; sillä ne entiset pois menivät.

Joh. 16:22 Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.

 

Ilm. 21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.