BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2851

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2850
ja uudistamaan liittoa heidän
kanssansa.
25. Kuin Roomalaiset kuulivat
hänen asiansa, sanoivat he:
meidän pitää ilman estettä te-
kemän Simonille ja hänen lapsil-
lensa kunniaa.
26. Sillä hän ja hänen veljensä
ovat miehuulliset olleet, ja Israe-
lin varjelleet, ja viholliset ajaneet
pois, sentähden vahvistivat Roo-
malaiset sen yksimielisesti, että
Juudalaiset piti vapaat oleman;
ja he antoivat sen kirjoittaa vas-
kitauluihin, jotka piti patsaisiin
lyötämän Zionin vuorelle.
21. Tämä seuraavainen kirjoitus
on tehty kahdeksantena päivänä
toistakymmentä Elulin kuulla, toi-
sena vuotena kahdeksattakym-
mentä toista sataa, ylimmäisen
papin Simonin Saramelista kol-
mantena hallituksen vuotena,
28. Suuressa vanhimpain, pap-
pein ja kaiken Juudan kansan
kokouksessa:
29. Jokaiselle olkoon tiettävä ja
julkinen, että niissä suurissa so-
dissa, jotka meidän maakunnissa
ovat olleet, Simon Matatiaan
poika, Jaribin suvusta., ja hänen
veljensä ovat henkensä antaneet
vaaraan, ja olleet oman kansan-
sa vihollisia vastaan, ettei pyhä
ja Jumalan laki olisi tullut maa-
han lyödyksi ja hävitetyksi, ja
ovat saaneet kansansa suureen
kunniaan.
30. Sillä Jonatan kokosi kansan
jälleen, ja otti hallitusviran ja tuli
ylimmäiseksi papiksi.
31. Mutta kuin hän kuoli, tulivat
viholliset jälleen, ja tahtoivat hä-
vittää maakunnan ja pyhän.
32. Niin Simon nousi ja soti
meidän vihollisiamme vastaan, ja
toimitti meidän sotaväelle aseita,
ja maksoi heidän palkkansa
omasta rahastansa ja hyvyydes-
tänsä,
33. Ja vahvisti kaupungit Juude-
assa ja Betsuran rajakaupungin,
jossa viholliset ennen sota-
aseensa ja sodan valmistukset
pitivät, ja pani Juudalaisia sitä
varjelemaan.
34. Hän vahvisti myös Jopen,
joka on merikaupunki, ja Gatsan,
joka on Asdodin rajoilla; sillä
Gatsa oli ennen ollut vihollisten
linna, mutta Simon omisti sen, ja
pani siihen Juudalaisia, ja asetti
siihen hyvän hallituksen.
35. Kuin kansa Simonin uskolli-
1...,2841,2842,2843,2844,2845,2846,2847,2848,2849,2850 2852,2853,2854,2855,2856,2857,2858,2859,2860,2861,...2932
Powered by FlippingBook