BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2844

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2843
änsä Juudeaan kotiansa;
47.Ja piti kolmetuhatta vaivoin
tykönänsä, joista hän kaksituhat-
ta lähetti Galileaan, mutta se
yksi tuhat ainoasti seurasi häntä.
48. Kuin Jonatan tuli Ptolo-
maidin kaupunkiin, antoi Tryphon
sulkea portit, ja Jonatanin ottaa
kiinni ja hänen väkensä tappaa.
49. Ja lähetti sekä jalkamiehiä
että ratsasmiehiä Galileaan, le-
viälle kedolle, hukuttamaan Jo-
natanin toista sotajoukkoa.
50. Mutta koska he ymmärsivät,
että Jonatan oli vangiksi otettu
väkinensä, neuvoivat he toinen
toistansa valmistamaan itsensä
sotaan ja menemään rohkiasti
vihollista vastaan.
51. Mutta kuin viholliset näkivät
itsensä siinä olevan hengen vaa-
rassa, ja että nämät tahtoivat
heitänsä varjella, kääntyivät he
takaperin ja menivät matkaansa.
52. Niin se väki myös meni koti-
ansa jälleen rauhassa, ja itkivät
Jonatania ja muita, jotka hänen
seurassansa tapetut olivat, ja
kaikki Israelissa olivat surulliset
Jonatanin tähden.
53. Ja kaikki pakanat ympäristöl-
tä rupesivat karkaamaan heidän
päällensä ja vaivaamaan kansaa,
ja sanoivat:
54. Ei heillä ole yhtään päämies-
tä eikä holhojaa enää: käy-
käämme nyt heitä vastaan, ja
hävittäkäämme heitä, ja pyyhki-
käämme pois heidän nimensä
maan päältä.
13. Luku
Jonatanin kuolemasta ja hau-
taamisesta, ja Simonin hänen
veljensä urhoollisuudesta.
Kuin Simon. kuuli, että Tryphon
suuren sotaväen koonnut oli,
menemään Juudalaisia vastaan
ja hävittämään heitä,
2. Ja näki kansan peljästyneen
ja hämmästyneen, tuli hän Jeru-
salemiin, vahvisti heitä ja sanoi:
3. Te tiedätte, kuinka suurta so-
taa minä ja minun veljeni ja isä-
ni lain ja pyhän edestä olemme
pitäneet, ja olette nähneet sen
vaivan, jossa kaikki Israel on ol-
lut,
4. Jossa myös kaikki minun vel-
jeni Israelin tähden ovat hukku-
neet, ja ei heistä silleen yhtään
muuta elä kuin minä yksinäni.
1...,2834,2835,2836,2837,2838,2839,2840,2841,2842,2843 2845,2846,2847,2848,2849,2850,2851,2852,2853,2854,...2932
Powered by FlippingBook