APOSTOLIEN TEOT


27 luku








Paavalin merimatka Roomaan; hän kulkee Siidoniin, jossa käy ystäväinsä luona 1 – 3, ja sieltä Kypron pohjoispuolitse Myrraan 4 – 6 Vastatuulen tähden on laiva Knidon kohdalla pakotettu kääntymään suunnastaan ja pääsee Kreetan suojaan 7,8 Paavali kehoittaa talvehtimaan Lasaian kaupungin läheisyydessä 9 – 12, mutta he lähtevät sieltä ja joutuvat myrskyn noustessa suureen hätään 13 – 20, jolloin Paavali, saatuaan Jumalalta ilmestyksen, rohkaisee laivaväkeä 21 – 26 He joutuvat haaksirikkoon Meliten lähellä, mutta pelastuvat kaikki saarelle 27 – 44.







FI33/38

1 Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan, annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään Julius nimisen, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.

TKIS

1 Kun oli päätetty, että meidän piti purjehtia Italiaan, annettiin sekä Paavali että muutamat muut vangit Julius nimisen, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.

Biblia1776

1. Mutta sittenkuin päätetty oli, että meidän piti Italiaan purjehtiman, antoivat he Paavalin muiden vankien kanssa yhden sadanpäämiehen haltuun, joka kutsuttiin Julius, keisarin sotajoukosta.

CPR1642

1. MUtta sijttecuin päätetty oli että meidän piti Italiaan purjehtiman annoit he Pawalin muiden fangein cansa yhden Sadanpäämiehen haldun joca cudzuttin Julius Keisarin sotajoucosta.

UT1548

1. MUtta sijttequin nyt pätetty oli/ ette meiden piti Wallinmale puriectiman/ nin he annoit Paualin muidhen Fangein cansa ydhen Sadhanpämiehen haltun ioca Julius cutzuttyin/ sijte Keisarin Sotaiouckosta. (Mutta sitten kuin nyt päätetty oli/ että meidän piti Wallinmaalle purjehtimaan/ niin he annoit Pawalin muiden wankein kanssa yhden sadanpäämiehen haltuun joka Julius kutsuttiin/ siitä keisarin sotajoukosta.)







Gr-East

1. Ὡς δὲ ἐκρίθη τοῦ ἀποπλεῖν ἡμᾶς εἰς τὴν Ἰταλίαν, παρεδίδουν τόν τε Παῦλον καί τινας ἑτέρους δεσμώτας ἑκατοντάρχῃ ὀνόματι Ἰουλίῳ σπείρης Σεβαστῆς.

Text Receptus

1. ως δε εκριθη του αποπλειν ημας εις την ιταλιαν παρεδιδουν τον τε παυλον και τινας ετερους δεσμωτας εκατονταρχη ονοματι ιουλιω σπειρης σεβαστης 1. os de ekrithe toυ apoplein emas eis ten italian paredidoυn ton te paυlon kai tinas eteroυs desmotas ekatontarche onomati ioυlio speires seβastes





MLV19

1 {Aug. 21 - Nov. 1, 61 AD. Mediterranean Sea. The voyage to Rome.} Now as it was decided (for) us to sail toward Italy, and they were giving to a centurion, Julius by name, from (the) Emperor’s cohort, Paul and some other prisoners.

KJV

1. And when it was determined that we should sail into Italy, they delivered Paul and certain other prisoners unto one named Julius, a centurion of Augustus' band.





Luther1912

1. Da es aber beschlossen war, daß wir nach Italien schiffen sollten, übergaben sie Paulus und etliche andere Gefangene dem Unterhauptmann mit Namen Julius, von der "kaiserlichen" Schar.

RV'1862

1. MAS cuando fué determinado que habíamos de navegar para Italia, entregáron a Pablo, y a algunos otros presos a un centurión llamado Julio, de la compañía Augusta.





RuSV1876

1 Когда решено было плыть нам в Италию, то отдали Павла и некоторых других узников сотнику Августова полка, именем Юлию.







FI33/38

2 Ja me astuimme adramyttiläiseen laivaan, jonka oli määrä purjehtia Aasian rannikkopaikkoihin, ja lähdimme merelle, ja seurassamme oli Aristarkus, makedonialainen Tessalonikasta.

TKIS

2 Astuttuamme adramytteiolaiseen laivaan, jonka oli tarkoitus purjehtia pitkin Aasian rannikkoa*, läksimme merelle, ja kanssamme oli Aristarkus, makedonialainen Tessalonikasta.

Biblia1776

2. Kuin me siis astuimme Adramytin haahteen, ja meidän piti purjehtiman Asian ohitse, laskimme me ulos maalta. Ja meidän kanssamme oli Aristarkus, Makedonian mies, Tessalonikasta.

CPR1642

2. Cosca me sijs astuimma Adramytin hahten ja meidän piti purjehtiman Asian ohidze laskimma me maalda. Ja meidän cansam oli Aristarchus Macedonian mies Tessalonicasta

UT1548

2. Coska me sis astuima Adramitinan Hachten/ ia piti puriechtiman Asian ohitze/ laskima me maalda. Ja meiden ca'sam oli Aristarchus Macedonian mies Tessalonicasta/ (Koska me siis astuimme Adramitinan haahteen/ ja piti purjehtiman Asian ohitse/ laskimme me maalta. Ja meidän kanssamme oli Aristarchus Makedonian mies Tessalonikasta/)







Gr-East

2. ἐπιβάντες δὲ πλοίῳ Ἀδραμυττηνῷ μέλλοντες πλεῖν τοὺς κατὰ τὴν Ἀσίαν τόπους ἀνοίχθημεν, ὄντος σὺν ἡμῖν Ἀριστάρχου Μακεδόνος Θεσσαλονικέως,

Text Receptus

2. επιβαντες δε πλοιω αδραμυττηνω μελλοντες πλειν τους κατα την ασιαν τοπους ανηχθημεν οντος συν ημιν αρισταρχου μακεδονος θεσσαλονικεως 2. epiβantes de ploio adramυtteno mellontes plein toυs kata ten asian topoυs anechthemen ontos sυn emin aristarchoυ makedonos thessalonikeos





MLV19

2 Now having stepped (on board), in an Adramyttium ship, which is about to sail throughout the places (along) Asia, we set-sail, (also) being together with us (was) Aristarchus, a Macedonian, a Thessalonian.

KJV

2. And entering into a ship of Adramyttium, we launched, meaning to sail by the coasts of Asia; one Aristarchus, a Macedonian of Thessalonica, being with us.





Luther1912

2. Da wir aber in ein adramyttisches Schiff traten, daß wir an Asien hin schiffen sollten, fuhren wir vom Lande; und mit uns war Aristarchus aus Mazedonien, von Thessalonich.

RV'1862

2. Así que embarcándonos en una nave Adramittena, nos partímos para navegar por las costas de Asia, estando con nosotros un tal Aristarco, Macedonio, de Tesalónica.





RuSV1876

2 Мы взошли на Адрамитский корабль и отправились, намереваясь плыть около Асийских мест. С нами был Аристарх, Македонянин из Фессалоники.







FI33/38

3 Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo hoitoa saamaan.

TKIS

3 Seuraavana päivänä laskimme maihin Siidonissa. Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystävien luo hoitoa saamaan.

Biblia1776

3. Ja me tulimme toisena päivänä Sidoniin. Ja Julius meni hyvästi Paavalin kanssa, ja salli hänen mennä ystäväinsä tykö ja heiltä holhottaa.

CPR1642

3. Ja me tulimma toisna päiwänä Sidonijn. Ja Julius meni hywäst Pawalin cansa ja salli hänen mennä ystäwäins tygö ja heildä holhotta.

UT1548

3. ia tulima toisna peiuene Sidonin. Ja Julius hyuesti meni Paualin cansa/ ia salli henen menemen henen Ysteueins tyge/ ia heilde holhotta. (ja tulimme toisena päiwänä Sidoniin. Ja Julius hywästi meni Pawalin kanssa/ ja salli hänen menemän hänen ystäwäinsä työ/ ja heiltä holhottaa.)







Gr-East

3. τῇ τε ἑτέρᾳ κατήχθημεν εἰς Σιδῶνα· φιλανθρώπως τε ὁ Ἰούλιος τῷ Παύλῳ χρησάμενος ἐπέτρεψε πρὸς τοὺς φίλους πορευθέντα ἐπιμελείας τυχεῖν.

Text Receptus

3. τη τε ετερα κατηχθημεν εις σιδωνα φιλανθρωπως τε ο ιουλιος τω παυλω χρησαμενος επετρεψεν προς {VAR2: τους } φιλους πορευθεντα επιμελειας τυχειν 3. te te etera katechthemen eis sidona filanthropos te o ioυlios to paυlo chresamenos epetrepsen pros {VAR2: toυs } filoυs poreυthenta epimeleias tυchein





MLV19

3 And we brought* (the ship) into Sidon in another (day) and Julius treated Paul humanely and permitted (him) to obtain care (after) he traveled to (his) friends.

KJV

3. And the next day we touched at Sidon. And Julius courteously entreated Paul, and gave him liberty to go unto his friends to refresh himself.





Luther1912

3. Und des andern Tages kamen wir an zu Sidon; und Julius hielt sich freundlich gegen Paulus, erlaubte ihm, zu seinen guten Freunden zu gehen und sich zu pflegen.

RV'1862

3. Y al día siguiente llegámos a Sidón, y Julio tratando a Pablo humanamente, le permitió, que fuese a sus amigos para ser de ellos bien tratado.





RuSV1876

3 На другой день пристали к Сидону. Юлий, поступая с Павлом человеколюбиво, позволил ему сходить к друзьям и воспользоваться их усердием.







FI33/38

4 Ja sieltä laskettuamme merelle purjehdimme Kypron suojaan, koska tuulet olivat vastaiset.

TKIS

4 Lähdettyämme sieltä merelle purjehdimme Kyproksen suojaan, koska tuulet olivat vastaiset.

Biblia1776

4. Ja kuin me sieltä laskimme ulos, niin me purjehdimme Kyprin ohitse, että vastatuulet olivat.

CPR1642

4. Ja cuin me sieldä laskimma nijn me purjehdimma Cyprin ohidze: että wasta tuulet olit

UT1548

4. Ja quin me sielde laskima/ nin me puriectiama Cyprin Ohitzen/ Sille ette wastatulet olit/ (Ja kuin me sieltä laskimme/ niin me purjehdimme Kyprin ohitse/ Sillä että wastatuulet olit/)







Gr-East

4. κἀκεῖθεν ἀναχθέντες ὑπεπλεύσαμεν τὴν Κύπρον διὰ τὸ τοὺς ἀνέμους εἶναι ἐναντίους,

Text Receptus

4. κακειθεν αναχθεντες υπεπλευσαμεν την κυπρον δια το τους ανεμους ειναι εναντιους 4. kakeithen anachthentes υpepleυsamen ten kυpron dia to toυs anemoυs einai enantioυs





MLV19

4 And having set-sail to sea from there, we sailed under the lee of Cyprus, because the winds were adverse.

KJV

4. And when we had launched from thence, we sailed under Cyprus, because the winds were contrary.





Luther1912

4. Und von da stießen wir ab und schifften unter Zypern hin, darum daß uns die Winde entgegen waren,

RV'1862

4. Y alzando velas de allí, navegámos bajo de Chipre; porque los vientos eran contrarios.





RuSV1876

4 Отправившись оттуда, мы приплыли в Кипр, по причине противных ветров,







FI33/38

5 Ja kun olimme merta purjehtien sivuuttaneet Kilikian ja Pamfylian, tulimme Myrraan, joka on Lykiassa.

TKIS

5 Purjehdittuamme Kilikian ja Pamfylian kohdalla olevan meren yli tulimme Lykian Myrraan.

Biblia1776

5. Ja kuin me olimme purjehtineet yli meren, joka Kilikian ja Pamphilian kohdalla on, ja tulimme Myraan, joka on Lykiassa,

CPR1642

5. Ja cuin me sen meren joca Cilician ja Pamphilian cohdalla on ylidze purjehdimma ja tulimma Myraan joca Lycias on.

UT1548

5. Ja quin me sen Meren/ ioca ombi Cilician ia Pamphilian cohdalla/ ylitze puriectima/ ia tulima Myran/ ioca ombi Liciasa. (Ja kuin me sen meren/ joka ompi Kilikian ja Pamphilian kohdalla/ ylitse purjehdimme/ ja tulimme Myraan/ joka ompi Liciassa.)







Gr-East

5. τό τε πέλαγος τὸ κατὰ τὴν Κιλικίαν καὶ Παμφυλίαν διαπλεύσαντες κατήλθομεν εἰς Μύρα τῆς Λυκίας.

Text Receptus

5. το τε πελαγος το κατα την κιλικιαν και παμφυλιαν διαπλευσαντες κατηλθομεν εις μυρα της λυκιας 5. to te pelagos to kata ten kilikian kai pamfυlian diapleυsantes katelthomen eis mυra tes lυkias





MLV19

5 And having sailed through the sea against Cilicia and Pamphylia, we came down to Myra, (a city) of Lycia.

KJV

5. And when we had sailed over the sea of Cilicia and Pamphylia, we came to Myra, a city of Lycia.





Luther1912

5. und schifften durch das Meer bei Zilizien und Pamphylien und kamen gen Myra in Lyzien.

RV'1862

5. Y habiendo pasado la mar que está junto a Cilicia y Pamfilia, vinimos a Mira, que es ciudad de Licia.





RuSV1876

5 и, переплыв море против Киликии и Памфилии, прибыли в Миры Ликийские.







FI33/38

6 Siellä sadanpäämies tapasi aleksandrialaisen laivan, jonka oli määrä purjehtia Italiaan, ja siirsi meidät siihen.

TKIS

6 Tavattuaan siellä aleksandrialaisen laivan, joka oli purjehtimassa Italiaan, sadanpäämies siirsi meidät siihen.

Biblia1776

6. Niin löysi sadanpäämies siellä yhden Aleksandrialaisen haahden, joka Italiaan purjehti, ja pani meidät siihen.

CPR1642

6. Ja siellä sai Sadanpäämies kijnni yhden Alexandrian hahden joca Italiaan purjehti johon hän pani meidän.

UT1548

6. Ja sielle sai se Sadanpämies ydhe' Alexandrian Hahde' puriectiuan Wallinmaallen/ sihe' pani hen meite. (Ja siellä sai se sadanpäämies yhden Alexandrian haahden purjehtiwan Wallinmaalle/ siihen pani hän meitä.)







Gr-East

6. Κἀκεῖ εὑρὼν ὁ ἑκατοντάρχης πλοῖον Ἀλεξανδρῖνον πλέον εἰς τὴν Ἰταλίαν ἐνεβίβασεν ἡμᾶς εἰς αὐτό.

Text Receptus

6. κακει ευρων ο εκατονταρχος πλοιον αλεξανδρινον πλεον εις την ιταλιαν ενεβιβασεν ημας εις αυτο 6. kakei eυron o ekatontarchos ploion aleksandrinon pleon eis ten italian eneβiβasen emas eis aυto





MLV19

6 And the centurion found a ship from Alexandria there sailing to Italy, and he had us step onto it.

KJV

6. And there the centurion found a ship of Alexandria sailing into Italy; and he put us therein.





Luther1912

6. Und daselbst fand der Unterhauptmann ein Schiff von Alexandrien, das schiffte nach Italien, und ließ uns darauf übersteigen.

RV'1862

6. Y hallando allí el centurión una nave Alejandrina, que iba a Italia, nos puso en ella.





RuSV1876

6 Там сотник нашел Александрийский корабль, плывущий вИталию, и посадил нас на него.







FI33/38

7 Ja monta päivää me purjehdimme hitaasti ja pääsimme vaivoin Knidon kohdalle. Ja kun tuulelta emme päässeet sinne, purjehdimme Salmonen nenitse Kreetan suojaan.

TKIS

7 Purjehdittuamme hitaasti monta päivää ja päästyämme vaivoin Knidoksen luo, tuulen estäessä meitä, purjehdimme Salmonen ohi Kreetan suojaan.

Biblia1776

7. Kuin me monta päivää hitaasti purjehdimme ja tuskalla Knidon saavutimme, ettemme päässeet tuulelta, niin me purjehdimme Kretan alle, Salmoneen päin.

CPR1642

7. Cosca me monda päiwä hitast purjehdimma ja tuscalla Gnidumijn saawutimma ( wastatuulen tähden ) nijn me purjehdimma Cretan ala Salmonen tykönä

UT1548

7. Quin me nyt monda peiue hitahast puriechtima/ ia tuskalla szawuijme Gnidumin (wastatwlen tedhen) nin me puriechtima Cretan ala/ sen Caupungin tykene Salmone/ (Kuin me nyt monta päiwää hitaasti purjehdimme/ ja tuskalla saawuimme Gnidumiin (wastatuulen tähden) niin me purjehdimme Kretan alle/ sen kaupungin tykönä Salmonen/)







Gr-East

7. ἐν ἱκαναῖς δὲ ἡμέραις βραδυπλοοῦντες καὶ μόλις γενόμενοι κατὰ τὴν Κνίδον, μὴ προσεῶντος ἡμᾶς τοῦ ἀνέμου, ὑπεπλεύσαμεν τὴν Κρήτην κατὰ Σαλμώνην,

Text Receptus

7. εν ικαναις δε ημεραις βραδυπλοουντες και μολις γενομενοι κατα την κνιδον μη προσεωντος ημας του ανεμου υπεπλευσαμεν την κρητην κατα σαλμωνην 7. en ikanais de emerais βradυplooυntes kai molis genomenoi kata ten knidon me proseontos emas toυ anemoυ υpepleυsamen ten kreten kata salmonen





MLV19

7 Now at a considerable number of days, (we were) voyaging slowly and happened (to be) against Cnidus with difficulty; the wind (was) not permitting us (to land). We sailed under the lee of Crete against Salmone;

KJV

7. And when we had sailed slowly many days, and scarce were come over against Cnidus, the wind not suffering us, we sailed under Crete, over against Salmone;





Luther1912

7. Da wir aber langsam schifften und in vielen Tagen kaum gegen Knidus kamen (denn der Wind wehrte uns), schifften wir unter Kreta hin bei Salmone

RV'1862

7. Y navegando muchos dias despacio, y habiendo apenas llegado delante de Gnido, no dejándonos el viento, navegámos bajo de Creta junto a Salmón.





RuSV1876

7 Медленно плавая многие дни и едвапоровнявшись с Книдом, по причине неблагоприятного нам ветра, мы подплыли к Криту при Салмоне.







FI33/38

8 Ja vaivoin kuljettuamme liki sen rantaa saavuimme erääseen paikkaan, jonka nimi oli Kauniit Satamat ja jonka lähellä Lasaian kaupunki oli.

TKIS

8 Kuljettuamme vaivoin sen liki saavuimme erääseen paikkaan, jonka nimi oli Kauniit satamat ja jonka lähellä oli Lasaian kaupunki.

Biblia1776

8. Ja kuin me tuskin sen ohitse pääsimme, niin me tulimme yhteen paikkaan, joka Kauniiksi satamaksi kutsutaan, jota läsnä oli Lasean kaupunki.

CPR1642

8. Ja tulimma tuscalla sen ohidze nijn me tulimma yhten paickan joca caunixi satamaxi cudzutan ja oli läsnä Lasean Caupungita.

UT1548

8. ia tuskalla sen ohitze tulima/ nin me tulima ychten Paickan/ ioca cutzutan Caunis satama/ ioca lesne oli site Caupungi Lasea. (ja tuskalla sen ohitse tulimme/ niin me tulimme yhteen paikkaan/ joka kutsutaan kaunis satama/ joka läsnä oli sitä kaupunkia Lasea.)







Gr-East

8. μόλις τε παραλεγόμενοι αὐτὴν ἤλθομεν εἰς τόπον τινὰ καλούμενον Καλοὺς λιμένας, ᾧ ἐγγὺς ἦν πόλις Λασαία.

Text Receptus

8. μολις τε παραλεγομενοι αυτην ηλθομεν εις τοπον τινα καλουμενον καλους λιμενας ω εγγυς ην πολις λασαια 8. molis te paralegomenoi aυten elthomen eis topon tina kaloυmenon kaloυs limenas o eggυs en polis lasaia





MLV19

8 and coasting-along it with difficulty, we came to a certain place being called Good Harbors; which was near the city (of) Lasea.

KJV

8. And, hardly passing it, came unto a place which is called The fair havens; nigh whereunto was the city of Lasea.





Luther1912

8. und zogen mit Mühe vorüber; da kamen wir an eine Stätte, die heißt Gutfurt, dabei war nahe die Stadt Lasäa.

RV'1862

8. Y doblándola apenas, vinimos a un lugar que llaman Bellos Puertos, cerca del cual estaba la ciudad de Lasea.





RuSV1876

8 Пробравшись же с трудом мимо него, прибыли к одному месту, называемому Хорошие Пристани, близ которого был город Ласея.







FI33/38

9 Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä

TKIS

9 Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen oli jo vaarallista, sillä paaston aikakin oli jo ohi*, Paavali varoitti

Biblia1776

9. Koska paljo aikaa oli kulunut, ja purjehdus oli vaarallinen, ja paaston aika oli jo kulunut, neuvoi Paavali heitä,

CPR1642

9. COsca paljo aica oli culunut ja purjehdus oli jo waarallinen ja Paaston aica oli jo culunut neuwoi Pawali heitä sanoden:

UT1548

9. Coska nyt palio aica oli cwlunut/ ia puriectus retki io oli waralinen/ senteden ette he mös olit ylitze aian nelke kersineet/ (Koska nyt paljon aikaa oli kulunut/ ja purjehdusretki jo oli waarallinen/ sentähden että he myös olit ylitse ajan nälkää kärsineet/)







Gr-East

9. Ἱκανοῦ δὲ χρόνου διαγενομένου καὶ ὄντος ἤδη ἐπισφαλοῦς τοῦ πλοὸς διὰ τὸ καὶ τὴν νηστείαν ἤδη παρεληλυθέναι, παρῄνει ὁ Παῦλος

Text Receptus

9. ικανου δε χρονου διαγενομενου και οντος ηδη επισφαλους του πλοος δια το και την νηστειαν ηδη παρεληλυθεναι παρηνει ο παυλος 9. ikanoυ de chronoυ diagenomenoυ kai ontos ede episfaloυs toυ ploos dia to kai ten nesteian ede parelelυthenai parenei o paυlos





MLV19

9 Now (after) a considerable (amount) of time (had) elapsed and the voyage was already dangerous, because the Fast had already passed, Paul was advising (them),

KJV

9. Now when much time was spent, and when sailing was now dangerous, because the fast was now already past, Paul admonished them,





Luther1912

9. Da nun viel Zeit vergangen war und nunmehr gefährlich war zu schiffen, darum daß auch das Fasten schon vorüber war, vermahnte sie Paulus

RV'1862

9. Y pasado mucho tiempo, y siendo ya peligrosa la navegación, porque ya era pasado el ayuno, Pablo los amonestaba,





RuSV1876

9 Но как прошло довольно времени, и плавание было уже опасно, потому что и пост уже прошел, то Павел советовал,







FI33/38

10 ja sanoi: "Miehet, minä näen, että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös meidän hengellemme".

TKIS

10 ja sanoi heille: "Miehet, näen, että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja hyvin vahingolliseksi ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös hengellemme."

Biblia1776

10. Sanoen: armaat miehet! minä näen, että purjehdus tulee vaaralliseksi ja vahingolliseksi, ei ainoastaan kalulle ja haahdelle, mutta myös meidän hengellemme.

CPR1642

10. Armat miehet minä näen että purjehdus tahto olla waarallinen ja wahingolinen ei ainoastans calulle ja hahdelle mutta myös meidän hengellem.

UT1548

10. Neuuoi Pauali heite sanoden heille/ Armahat Miehet/ Mine näen ette puriectus retki tacto olla waralinen ia wahinghollinen/ ei waiuoin Calun ia Hacdhen/ mutta mös meiden Henge'. (Neuwoi Pawali heitä sanoen heille/ Armaat miehet/ Minä näen että purjehdusretki tahtoo olla waarallinen ja wahingollinen/ ei waiwoin kalun ja haahden/ mutta myös meidän hengen.)







Gr-East

10. λέγων αὐτοῖς· Ἄνδρες, θεωρῶ ὅτι μετὰ ὕβρεως καὶ πολλῆς ζημίας οὐ μόνον τοῦ φόρτου καὶ τοῦ πλοίου, ἀλλὰ καὶ τῶν ψυχῶν ἡμῶν μέλλειν ἔσεσθαι τὸν πλοῦν.

Text Receptus

10. λεγων αυτοις ανδρες θεωρω οτι μετα υβρεως και πολλης ζημιας ου μονον του φορτου και του πλοιου αλλα και των ψυχων ημων μελλειν εσεσθαι τον πλουν 10. legon aυtois andres theoro oti meta υβreos kai polles zemias oυ monon toυ fortoυ kai toυ ploioυ alla kai ton psυchon emon mellein esesthai ton ploυn





MLV19

10 saying to them, Men, I view that the voyage is about to be with disaster and much damage, not only of the load and of the ship, but also of our lives.

KJV

10. And said unto them, Sirs, I perceive that this voyage will be with hurt and much damage, not only of the lading and ship, but also of our lives.





Luther1912

10. und sprach zu ihnen: Liebe Männer, ich sehe, daß die Schiffahrt will mit Leid und großem Schaden ergehen, nicht allein der Last und des Schiffes sondern auch unsers Lebens.

RV'1862

10. Diciendo: Varones, veo que con perjuicio y mucho daño, no solo del cargamento y de la nave, mas aun de nuestras vidas, habrá de ser la navegación.





RuSV1876

10 говоря им: мужи! я вижу, что плавание будет с затруднениями и с большим вредом не только для груза и корабля, но и для нашей жизни.







FI33/38

11 Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää kuin Paavalin sanoja.

TKIS

11 Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää kuin Paavalin sanoja.

Biblia1776

11. Mutta sadanpäämies uskoi enemmin haahdenhaltiaa ja peränpitäjää kuin Paavalin sanoja.

CPR1642

11. Mutta Sadanpäämies uscoi enämmin Hahdenhaldiata ja Peränpitäjätä cuin Pawalin sanoja.

UT1548

11. Mutta se Sodhanpämies vskoi enemin Skipparin ia Styrmannin/ quin nijte iotka Paualilda sanottijn. (Mutta se sadanpäämies uskoi ennemmin kipparin ja styrmannin/ kuin niitä jotka Pawalilta sanottiin.)







Gr-East

11. ὁ δὲ ἑκατοντάρχης τῷ κυβερνήτῃ καὶ τῷ ναυκλήρῳ ἐπείθετο μᾶλλον ἢ τοῖς ὑπὸ τοῦ Παύλου λεγομένοις.

Text Receptus

11. ο δε εκατονταρχος τω κυβερνητη και τω ναυκληρω επειθετο μαλλον η τοις υπο του παυλου λεγομενοις 11. o de ekatontarchos to kυβernete kai to naυklero epeitheto mallon e tois υpo toυ paυloυ legomenois





MLV19

11 But the centurion was being persuaded by the helmsman and by the ship-owner, rather than by the things being spoken by Paul.

KJV

11. Nevertheless the centurion believed the master and the owner of the ship, more than those things which were spoken by Paul.





Luther1912

11. Aber der Unterhauptmann glaubte dem Steuermann und dem Schiffsherrn mehr denn dem, was Paulus sagte.

RV'1862

11. Mas el centurión creía más al maestre y al piloto, que a lo que Pablo decía.





RuSV1876

11 Но сотник более доверял кормчему и начальнику корабля, нежели словам Павла.







FI33/38

12 Ja koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, olivat useimmat sitä mieltä, että heidän oli sieltä lähdettävä, voidakseen ehkä päästä talvehtimaan Foiniksiin, erääseen Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja luoteeseen päin.

TKIS

12 Koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, useimmat olivat sitä mieltä, että heidän oli purjehdittava sieltä, jotta ehkä voisivat päästä talvehtimaan Foiniksiin, Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja luoteeseen.

Biblia1776

12. Ja kuin ei satama ollut sovelias yli talvea olla, niin he enimmitten mielistyivät siihen neuvoon, että sieltä piti laskettaman pois, jos he jollakin muotoa olisivat voineet tulla Phoinikaan talvea pitämään, joka on Kretan satama, etelälänteä ja luodepohjaa päin.

CPR1642

12. Ja cuin ei satama ollut sowelias yli talwe olla nijn he enimmitten mielistyit sijhen neuwoon että sieldä piti poislaskettaman jos he jollakin muoto olisit woinet tulla Phenician talwimaahan. Joca on Cretan satama etelä lände ja luodepohja päin.

UT1548

12. Ja quin ei ollut souelias Satama yli Taluen olla/ nin he enimitten langesit sihen Neuuon/ ette sielde piti laskeman/ ios he iollaki mooto olisit woineet tulla Phenician Taluimahan. Se satama ombi Cretas Lounatlenten ia Lodhepohian pein. (Ja kuin ei ollut sowelias satama yli talwen olla/ niin he enimmiten lankesit siihen neuwoon/ että sieltä piti laskeman/ jos he jollakin muotoa olisit woineet tulla Pheniciaan talwehtimaan. Se satama ompi Kretassa lounaaseen ja luodepohjaan päin.)







Gr-East

12. ἀνευθέτου δὲ τοῦ λιμένος ὑπάρχοντος πρὸς παραχειμασίαν οἱ πλείους ἔθεντο βουλὴν ἀναχθῆναι κἀκεῖθεν, εἴ πως δύναιντο καταντήσαντες εἰς Φοίνικα παραχειμάσαι, λιμένα τῆς Κρήτης βλέποντα κατὰ λίβα καὶ κατὰ χῶρον.

Text Receptus

12. ανευθετου δε του λιμενος υπαρχοντος προς παραχειμασιαν οι πλειους εθεντο βουλην αναχθηναι κακειθεν ειπως δυναιντο καταντησαντες εις φοινικα παραχειμασαι λιμενα της κρητης βλεποντα κατα λιβα και κατα χωρον 12. aneυthetoυ de toυ limenos υparchontos pros paracheimasian oi pleioυs ethento βoυlen anachthenai kakeithen eipos dυnainto katantesantes eis foinika paracheimasai limena tes kretes βleponta kata liβa kai kata choron





MLV19

12 But the harbor, being* unfit for a wintering, most (of the) council purposed to set-sail to sea from there, if somehow they might be able to winter, (after) they arrived in Phoenix, a harbor of Crete, (while) looking down (the) northwest and down (the) southwest.

KJV

12. And because the haven was not commodious to winter in, the more part advised to depart thence also, if by any means they might attain to Phenice, and there to winter; which is an haven of Crete, and lieth toward the south west and north west.





Luther1912

12. Und da die Anfurt ungelegen war, zu überwintern, bestanden ihrer das mehrere Teil auf dem Rat, von dannen zu fahren, ob sie könnten kommen gen Phönix, zu überwintern, welches ist eine Anfurt an Kreta gegen Südwest und Nordwest.

RV'1862

12. Y no habiendo puerto cómodo para invernar, los más acordaron de pasar aun de allí, por ver si de algún modo pudiesen llegar a Fenice, e invernar allí, que es un puerto de Creta, que mira al sudoeste, y al norueste.





RuSV1876

12 А как пристань не была приспособлена к зимовке, то многие давали совет отправиться оттуда, чтобы, если можно, дойти до Финика, пристани Критской, лежащей против юго-западного и северо-западного ветра, и там перезимовать.







FI33/38

13 Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat aivan likitse Kreetaa.

TKIS

13 Kun etelätuuli alkoi lievästi puhaltaa, he luulivat pääsevänsä tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat liki Kreetaa.

Biblia1776

13. Mutta kuin etelätuuli rupesi puhaltamaan, luulivat he aikomisensa käyvän edes, läksivät matkaan ja purjehtivat Kretan ohitse lähempänä maata.

CPR1642

13. Mutta cuin Etelätuuli rupeis puhaldaman luulit he heilläns myödäisen olewan. Ja cosca he läxit Assosta purjehdit he Cretan ohidze.

UT1548

13. Mutta quin Eteletwli rupesi puhaltaman/ ia lwlit heillens oleuan mötepereisen. Ja coska he lexit Assonista/ nin he puriectit Cretan ohitzen. (Mutta kuin etelätuuli rupesi puhaltamaan/ ja luulit heillänsä olewan myötäperäisen. Ja koska he läksit Assonista/ niin he purjehdit Kretan ohitsen.)







Gr-East

13. Ὑποπνεύσαντος δὲ νότου δόξαντες τῆς προθέσεως κεκρατηκέναι, ἄραντες ἆσσον παρελέγοντο τὴν Κρήτην.

Text Receptus

13. υποπνευσαντος δε νοτου δοξαντες της προθεσεως κεκρατηκεναι αραντες ασσον παρελεγοντο την κρητην 13. υpopneυsantos de notoυ doksantes tes protheseos kekratekenai arantes asson parelegonto ten kreten





MLV19

13 Now (after wind) from (the) south blew softly, having thought to have taken-hold of the(ir) purpose, they lifted (the anchor) up and were coasting-along, closer to Crete.

KJV

13. And when the south wind blew softly, supposing that they had obtained their purpose, loosing thence, they sailed close by Crete.





Luther1912

13. Da aber der Südwind wehte und sie meinten, sie hätten nun ihr Vornehmen, erhoben sie sich und fuhren näher an Kreta hin.

RV'1862

13. Y soplando blandemente el austro, pareciéndoles que ya tenían lo que deseaban, alzando velas iban costeando la Creta.





RuSV1876

13 Подул южный ветер, и они, подумав, что уже получили желаемое, отправились, и поплыли поблизости Крита.







FI33/38

14 Mutta ennen pitkää syöksyi saaren päällitse raju tuuli, niin sanottu koillismyrsky.

TKIS

14 Mutta ennen pitkää syöksyi saarta * pitkin alas raju tuuli, niin sanottu koillismyrsky.

Biblia1776

14. Mutta ei kauvan aikaa jälkeen löi sen päälle ankara puuskatuuli, joka itäpohjaksi kutsutaan.

CPR1642

14. Mutta ei cauwan aica jälken nousi taas meitä wastan Itäpohjast tuulispää

UT1548

14. Mutta ei cauuan sen ielken/ nousi tas nijte wastan yxi Twlispä/ ioca cutzutan Itepohia/ (Mutta ei kauan sen jälkeen/ nousi taas niitä wastaan yksi tuulispäää/ joka kutsutaan itäpohja/)







Gr-East

14. μετ’ οὐ πολὺ δὲ ἔβαλε κατ’ αὐτῆς ἄνεμος τυφωνικὸς ὁ καλούμενος Εὐροκλύδων.

Text Receptus

14. μετ ου πολυ δε εβαλεν κατ αυτης ανεμος τυφωνικος ο καλουμενος ευροκλυδων 14. met oυ polυ de eβalen kat aυtes anemos tυfonikos o kaloυmenos eυroklυdon





MLV19

14 But not long after, a typhoon wind, being called Euroclydon, was cast against her;

KJV

14. But not long after there arose against it a tempestuous wind, called Euroclydon.





Luther1912

14. Nicht lange aber darnach erhob sich wider ihr Vornehmen eine Windsbraut, die man nennt Nordost.

RV'1862

14. Mas no mucho después dió contra la nave un viento tempestuoso que se llama Euroclydón.





RuSV1876

14 Но скоро поднялся против него ветер бурный, называемый эвроклидон.







FI33/38

15 Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta tuuleen, jätimme sen valtoihinsa ja jouduimme tuuliajolle.

TKIS

15 Kun laiva tempautui mukaan eikä voinut nousta tuuleen, jätimme sikseen ja olimme tuuliajolla.

Biblia1776

15. Ja kuin haaksi tuli sen valtaan eikä voinut tuulta vastaan seisoa, laskimme me sen tuulen haltuun kulkemaan.

CPR1642

15. Ja cuin haaxi tuli waldan eikä woinut tuulen tähden ojendua laskimma me sen tuulen haldun culkeman.

UT1548

15. ia quin Haxi waldan otettin/ ia ei woinut Tulen tedhen oijetta/ nin me laskima sen cwlkeman Twlen haltun. (ja kuin haaksi waltaan otettiin/ ja ei woinut tuulen tähden oieta/ niin me laskimme sen kulkeman tuulen haltuun.)







Gr-East

15. συναρπασθέντος δὲ τοῦ πλοίου καὶ μὴ δυναμένου ἀντοφθαλμεῖν τῷ ἀνέμῳ ἐπιδόντες ἐφερόμεθα.

Text Receptus

15. συναρπασθεντος δε του πλοιου και μη δυναμενου αντοφθαλμειν τω ανεμω επιδοντες εφερομεθα 15. sυnarpasthentos de toυ ploioυ kai me dυnamenoυ antofthalmein to anemo epidontes eferometha





MLV19

15 and (after) the ship was seized and it was not able to head-into the wind, having given (her to the wind), we were being carried along.

KJV

15. And when the ship was caught, and could not bear up into the wind, we let her drive.





Luther1912

15. Und da das Schiff ergriffen ward und konnte sich nicht wider den Wind richten, gaben wir's dahin und schwebten also.

RV'1862

15. Y siendo arrebatada por él la nave, que no podía resistir al viento, la dejámos, y éramos llevados.





RuSV1876

15 Корабль схватило так, что он не мог противиться ветру, и мы носились, отдавшись волнам.







FI33/38

16 Ja päästyämme erään pienen, Klauda nimisen saaren suojaan me töintuskin saimme venheen korjuuseen.

TKIS

16 Päästyämme erään pienen, Klauda-nimisen saaren suojaan, kykenimme töin tuskin saamaan veneen haltuumme.

Biblia1776

16. Ja kuin me tulimme yhden vähän saaren alle, joka kutsutaan Klauda, saimme me tuskalla venheesen ruveta,

CPR1642

16. Ja tulimma yhden saaren tygö joca cudzutan Clauda ja saimme tuscalla wenhesen ruweta jonga me otimme awuxem

UT1548

16. Ja me tulima ydhen Saren tyge/ ioca cutzutan Clauda/ nin me tuskalla woime saadha Wenhen sisellewete/ Coska se siselle oli otettu/ ia kiusasit Apuans/ (Ja me tulimme yhden saaren tykö/ joka kutsutaan Clauda/ niin me tuskalla woimme saada weneen sisälle wetää/ Koska se sisälle oli otettu/ ja kiusasit apuansa/)







Gr-East

16. νησίον δέ τι ὑποδραμόντες καλούμενον Κλαύδην μόλις ἰσχύσαμεν περικρατεῖς γενέσθαι τῆς σκάφης,

Text Receptus

16. νησιον δε τι υποδραμοντες καλουμενον κλαυδην μολις ισχυσαμεν περικρατεις γενεσθαι της σκαφης 16. nesion de ti υpodramontes kaloυmenon klaυden molis ischυsamen perikrateis genesthai tes skafes





MLV19

16 Now having ran under the lee of a certain isle called Clauda, we were strong-enough to become skippers of the boat with difficulty;

KJV

16. And running under a certain island which is called Clauda, we had much work to come by the boat:





Luther1912

16. Wir kamen aber an eine Insel, die heißt Klauda; da konnten wir kaum den Kahn ergreifen.

RV'1862

16. Y corriendo debajo de una pequeña isla que se llama Clauda, apenas pudimos ganar el esquife:





RuSV1876

16 И, набежав на один островок, называемый Клавдой, мы едва могли удержать лодку.







FI33/38

17 Vedettyään sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat laivan ympäri köysiä, ja kun pelkäsivät ajautuvansa Syrtteihin, laskivat he purjeet alas, ja niin he ajelehtivat.

TKIS

17 Nostettuaan sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat köysiä laivan ympäri. Kun he pelkäsivät ajautuvansa Syrttiin, he laskivat alas purjeet ja niin he ajelehtivat.

Biblia1776

17. Jonka me otimme avuksemme ja sidoimme haahteen, peljäten, ettei sen pitänyt kariin sattuman; ja he laskivat alas purheen ja antoivat kulkea.

CPR1642

17. Ja sidoimme hahten peljäten ettei hänen pitänyt carijn sattuman ja he ulosheitit astiat ja annoit culke.

UT1548

17. ia sidhoit henen kijni Hachtehen/ pelieten/ etti henen pitenyt Carijn sattaman/ ia wlosheitit Estetusastian/ ia annoit nin culkia. (ja sidoit hänen kiinni haahteen/ peljäten/ että hänen pitänyt kariin saattaman/ ja ulos heitit estetysastian/ ja annoit niin kulkea.)







Gr-East

17. ἣν ἄραντες βοηθείαις ἐχρῶντο ὑποζωννύντες τὸ πλοῖον· φοβούμενοί τε μὴ εἰς τὴν Σύρτιν ἐκπέσωσι, χαλάσαντες τὸ σκεῦος, οὕτως ἐφέροντο.

Text Receptus

17. ην αραντες βοηθειαις εχρωντο υποζωννυντες το πλοιον φοβουμενοι τε μη εις την συρτιν εκπεσωσιν χαλασαντες το σκευος ουτως εφεροντο 17. en arantes βoetheiais echronto υpozonnυntes to ploion foβoυmenoi te me eis ten sυrtin ekpesosin chalasantes to skeυos oυtos eferonto





MLV19

17 and having lifted it up, they were using cables, undergirding the ship, and fearing lest they might fall into the (sandbars of) Syrtis, they lowered the tackling and so we were being carried along.

KJV

17. Which when they had taken up, they used helps, undergirding the ship; and, fearing lest they should fall into the quicksands, strake sail, and so were driven.





Luther1912

17. Den hoben wir auf und brauchten die Hilfe und unterbanden das Schiff; denn wir fürchteten, es möchte in die Syrte fallen, und ließen die Segel herunter und fuhren also.

RV'1862

17. El cual tomado, usaban de remedios ciñendo la nave; y teniendo temor que no diesen en la Sirte, abajadas las velas, eran así llevados.





RuSV1876

17 Подняв ее, стали употреблять пособия иобвязывать корабль; боясь же, чтобы не сесть на мель, спустили парус и таким образом носились.







FI33/38

18 Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, heittivät he seuraavana päivänä lastia mereen,

TKIS

18 Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, he heittivät seuraavana päivänä lastia mereen.

Biblia1776

18. Mutta koska suuri ilma kävi päälle, heittivät he toisena päivänä kalun ulos.

CPR1642

18. Cosca suuri ilma päällekäwi heitit he toisna päiwänä calun ulos.

UT1548

18. Coska sis swri ilma pälekeui/ nin he toisna peiuen Calun wlosloidt. (Koska siis suuri ilma päälle käwi/ niin he toisena päiwän kalun ulos loit.)







Gr-East

18. σφοδρῶς δὲ χειμαζομένων ἡμῶν τῇ ἑξῆς ἐκβολὴν ἐποιοῦντο,

Text Receptus

18. σφοδρως δε χειμαζομενων ημων τη εξης εκβολην εποιουντο 18. sfodros de cheimazomenon emon te ekses ekβolen epoioυnto





MLV19

18 But being extremely storm-tossed, the next (day) they were making* a jettison (of the cargo);

KJV

18. And we being exceedingly tossed with a tempest, the next day they lightened the ship;





Luther1912

18. Und da wir großes Ungewitter erlitten, taten sie des nächsten Tages einen Auswurf.

RV'1862

18. Y habiendo sido atormentados de una vehemente tempestad, el siguiente día alijaron el buque.





RuSV1876

18 На другой день, по причине сильного обуревания, началивыбрасывать груз ,







FI33/38

19 ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat mereen laivan kaluston.

TKIS

19 Kolmantena päivänä viskasimme* omin käsin menemään laivan kaluston.

Biblia1776

19. Ja kolmantena päivänä heitimme me omilla käsillämme ulos haahden kaluja.

CPR1642

19. Ja colmandena päiwänä heitimmä me omilla käsilläm ulos hahden caluja.

UT1548

19. Ja colman peiuen me wlosheitime omilla käsille' Hahden Aseit. (Ja kolmen päiwän me ulos heitimmme omilla käsillä haahden aseet.)







Gr-East

19. καὶ τῇ τρίτῃ αὐτόχειρες τὴν σκευὴν τοῦ πλοίου ἐρρίψαμεν.

Text Receptus

19. και τη τριτη αυτοχειρες την σκευην του πλοιου ερριψαμεν 19. kai te trite aυtocheires ten skeυen toυ ploioυ erripsamen





MLV19

19 and the third (day) they tossed out the tackling of the ship with their own hands.

KJV

19. And the third day we cast out with our own hands the tackling of the ship.





Luther1912

19. Und am dritten Tage warfen wir mit unseren Händen aus die Gerätschaft im Schiffe.

RV'1862

19. Y al tercero día nosotros con nuestras manos echámos los aparejos de la nave.





RuSV1876

19 а на третий мы своими руками побросали с корабля вещи.







FI33/38

20 Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo.

TKIS

20 Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo.

Biblia1776

20. Mutta kuin emme monena päivänä aurinkoa emmekä tähtiä nähneet, eikä vähin ilma meidän päällemme käynyt, niin meidän elämämme toivo oli jo kaikki pois.

CPR1642

20. Mutta cuin en me monena päiwänä Auringota engä tähte nähnet eikä wähin ilma meitä wastan ollut nijn meidän elämämme toiwo oli jo caicki pois.

UT1548

20. Mutta quin ei me monena peiuenä/ eikä auringoista/ eikä Techti nähnyet/ ia ei wehin Ilma meiden wasta' ollut/ nin io caiki meiden Elemen toiuous pois oli. (Mutta kuin ei me monenä päiwänä/ eikä aurinkoista/ eikä tähtiä nähneet/ ja ei wähin ilma meidän wastaan ollut/ niin jo kaikki meidän elämän toiwous pois oli.)







Gr-East

20. μήτε δὲ ἡλίου μήτε ἄστρων ἐπιφαινόντων ἐπὶ πλείονας ἡμέρας, χειμῶνός τε οὐκ ὀλίγου ἐπικειμένου, λοιπὸν περιῃρεῖτο πᾶσα ἐλπὶς τοῦ σῴζεσθαι ἡμᾶς.

Text Receptus

20. μητε δε ηλιου μητε αστρων επιφαινοντων επι πλειονας ημερας χειμωνος τε ουκ ολιγου επικειμενου λοιπον περιηρειτο πασα ελπις του σωζεσθαι ημας 20. mete de elioυ mete astron epifainonton epi pleionas emeras cheimonos te oυk oligoυ epikeimenoυ loipon periereito pasa elpis toυ sozesthai emas





MLV19

20 But (while) neither sun nor stars are appearing upon most days and not (just) a small storm (was) laying (down) upon (us,) all our hope to be saved was furthermore being taken away.

KJV

20. And when neither sun nor stars in many days appeared, and no small tempest lay on us, all hope that we should be saved was then taken away.





Luther1912

20. Da aber an vielen Tagen weder Sonne noch Gestirn erschien und ein nicht kleines Ungewitter uns drängte, war alle Hoffnung unsres Lebens dahin.

RV'1862

20. Y no pareciendo sol ni estrellas por muchos dias, y viniendo una tempestad no pequeña sobre nosotros, ya era perdida toda la esperanza de salvarnos.





RuSV1876

20 Но как многие дни не видно было ни солнца, ни звезди продолжалась немалая буря, то наконец исчезала всякаянадежда к нашему спасению.







FI33/38

21 Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta.

TKIS

21 Kun oli kauan oltu syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Oi miehet, olisi pitänyt totella minua eikä lähteä Kreetasta, jotta olisi säästytty tästä vaivasta ja vahingosta.

Biblia1776

21. Ja koska me kauvan aikaa olimme syömättä, silloin seisoi Paavali heidän keskellänsä ja sanoi: miehet, teidän olis tullut minua kuulla ja ei Kretasta laskea ulos, että me olisimme välttäneet tainkaltaisen tuskan ja vahingon.

CPR1642

21. JA cosca me cauwan aica olimma syömätä nousi Pawali heidän keskellens ja sanoi: Miehet se olis ollut cohtullinen että te olisitta minua cuullet ja ette Cretasta poislaskenet ja saatitte meille taincaltaisen tuscan ja wahingon.

UT1548

21. Ja coska me cauuan aica olima sömete olleet/ nin Pauali ylesnousi heiden keskellens ia sanoi/ Armat Miehet/ se olis cohtulinen ollut/ ette te olisitta minua cwlleet/ ia ei Cretasta poislaskeneet/ ia saattanut meille temen caltaisen tuskan ia wahingon. (Ja koska me kauan aikaa olimme syömättä olleet/ niin Pawali ylösnousi heidän keskellänsä ja sanoi/ Armaat miehet/ se olisi kohtuullinen ollut/ että te olisitte minua kuulleet/ ja ei Kretasta pois laskeneet/ ja saattanut meille tämän kaltaisen tuskan ja wahingon.)







Gr-East

21. Πολλῆς δὲ ἀσιτίας ὑπαρχούσης τότε σταθεὶς ὁ Παῦλος ἐν μέσῳ αὐτῶν εἶπεν· Ἔδει μέν, ὦ ἄνδρες, πειθαρχήσαντάς μοι μὴ ἀνάγεσθαι ἀπὸ τῆς Κρήτης κερδῆσαί τε τὴν ὕβριν ταύτην καὶ τὴν ζημίαν.

Text Receptus

21. πολλης δε ασιτιας υπαρχουσης τοτε σταθεις ο παυλος εν μεσω αυτων ειπεν εδει μεν ω ανδρες πειθαρχησαντας μοι μη αναγεσθαι απο της κρητης κερδησαι τε την υβριν ταυτην και την ζημιαν 21. polles de asitias υparchoυses tote statheis o paυlos en meso aυton eipen edei men o andres peitharchesantas moi me anagesthai apo tes kretes kerdesai te ten υβrin taυten kai ten zemian





MLV19

21 Now they are* without much food {i.e. almost starving} , then Paul, standing in the midst of them, said, O men, it was indeed essential (to have) obeyed me (and) to not set-sail away from Crete and (then) to gain this disaster and damage.

KJV

21. But after long abstinence Paul stood forth in the midst of them, and said, Sirs, ye should have hearkened unto me, and not have loosed from Crete, and to have gained this harm and loss.





Luther1912

21. Und da man lange nicht gegessen hatte, trat Paulus mitten unter sie und sprach: Liebe Männer, man solltet mir gehorcht haben und nicht von Kreta aufgebrochen sein, und uns dieses Leides und Schadens überhoben haben.

RV'1862

21. Y habiendo ya mucho que no comíamos, Pablo puesto en pié en medio de ellos, dijo: Fuera de cierto conveniente, oh varones, haberme escuchado a mí, y no haber partido de Creta, para ganar este perjuicio y daño.





RuSV1876

21 И как долго не ели, то Павел, став посреди них, сказал: мужи! надлежало послушаться меня и не отходить от Крита, чем и избежали бы сих затруднений и вреда.







FI33/38

22 Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu.

TKIS

22 Mutta nyt kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu.

Biblia1776

22. Ja nytkin minä neuvon teitä, olkaat hyvässä uskalluksesta, ei teistä yksikään huku, vaan ainoastaan haaksi.

CPR1642

22. Ja nytkin minä neuwon teitä olcat hywäs uscalluxes ei teistä yxikän huckan tule mutta ainoastans haaxi.

UT1548

22. Ja nytki mine neuuon teite/ olcatta hyues wskalluxes/ Sille ettei yxiken Hengi teiste huckan tule/ mutta waan Haxi. (Ja nytkin minä neuwon teitä/ olkaatte hywässä uskalluksessa/ Sillä ettei yksikään henki teistä hukkaan tule/ mutta waan haaksi.)







Gr-East

22. καὶ τὰ νῦν παραινῶ ὑμᾶς εὐθυμεῖν· ἀποβολὴ γὰρ ψυχῆς οὐδεμία ἔσται ἐξ ὑμῶν πλὴν τοῦ πλοίου.

Text Receptus

22. και {VAR1: τανυν } {VAR2: τα νυν } παραινω υμας ευθυμειν αποβολη γαρ ψυχης ουδεμια εσται εξ υμων πλην του πλοιου 22. kai {VAR1: tanυn } {VAR2: ta nυn } paraino υmas eυthυmein apoβole gar psυches oυdemia estai eks υmon plen toυ ploioυ





MLV19

22 And hereafter, I am advising you° to be cheerful; for* (there) will be no termination of life from (among) you°, however of the ship, (yes).

KJV

22. And now I exhort you to be of good cheer: for there shall be no loss of any man's life among you, but of the ship.





Luther1912

22. Und nun ermahne ich euch, daß ihr unverzagt seid; denn keines Leben aus uns wird umkommen, nur das Schiff.

RV'1862

22. Mas ahora os amonesto que tengáis buen ánimo; porque ninguna pérdida habrá de persona entre vosotros, sino solamente de la nave.





RuSV1876

22 Теперь же убеждаю вас ободриться, потому что ни одна душа из вас не погибнет, а только корабль.







FI33/38

23 Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen,

TKIS

23 Sillä tänä yönä seisoi luonani sen Jumalan enkeli, jonka oma olen ja jota palvelen,

Biblia1776

23. Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, jota minä myös palvelen,

CPR1642

23. Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan Engeli jonga oma minä olen jota minä palwelen ja sanoi: älä pelkä Pawali sinun pitä Keisarin eteen asetettaman.

UT1548

23. Sille ette minun tykeneni tene öene seisoi Jumalan Engeli/ ionga oma mine olen/ ia iota mine paluelen/ ia sanoi/ Ele pelke Pauali/ Sinun pite Keisarin eten asetettaman. (Sillä että minun tykönäni tänä yönä seisoi Jumalan enkeli/ jonka oma minä olen/ ja jota minä palwelen/ ja sanoi/ Älä pelkää Pawali/ sinun pitää keisarin eteen asetettaman.)







Gr-East

23. παρέστη γάρ μοι τῇ νυκτὶ ταύτῃ ἄγγελος τοῦ Θεοῦ οὗ εἰμι, ᾧ καὶ λατρεύω,

Text Receptus

23. παρεστη γαρ μοι τη νυκτι ταυτη αγγελος του θεου ου ειμι ω και λατρευω 23. pareste gar moi te nυkti taυte aggelos toυ theoυ oυ eimi o kai latreυo





MLV19

23 For* there stood beside me this night a messenger of the God, whose I am, to whom I also am giving-divine service to,

KJV

23. For there stood by me this night the angel of God, whose I am, and whom I serve,





Luther1912

23. Denn diese Nacht ist bei mir gestanden der Engel Gottes, des ich bin und dem ich diene,

RV'1862

23. Porque esta noche ha estado conmigo el ángel de Dios, de quien soy, y a quien sirvo,





RuSV1876

23 Ибо Ангел Бога, Которому принадлежу я и Которому служу, явился мне в эту ночь







FI33/38

24 ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'.

TKIS

24 ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen pitää sinun astua. Ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka kanssasi purjehtivat.'

Biblia1776

24. Ja sanoi: älä pelkää, Paavali, sinä pitää keisarin eteen asetettaman, ja katso, Jumala on sinulle lahjoittanut ne kaikki, jotka sinun kanssas purjehtivat.

CPR1642

24. Ja cadzo Jumala on sinulle lahjoittanut ne caicki cuin sinun cansas purjehtiwat.

UT1548

24. Ja catzos/ Jumala ombi sinulle lahioittanut ne caiki iotca sinun cansas puriectiuat. (Ja katsos/ Jumala ompi sinulle lahjoittanut ne kaikki jotka sinun kanssasi purjehtiwat.)







Gr-East

24. λέγων· μὴ φοβοῦ, Παῦλε· Καίσαρί σε δεῖ παραστῆναι· καὶ ἰδοὺ κεχάρισταί σοι ὁ Θεὸς πάντας τοὺς πλέοντας μετὰ σοῦ.

Text Receptus

24. λεγων μη φοβου παυλε καισαρι σε δει παραστηναι και ιδου κεχαρισται σοι ο θεος παντας τους πλεοντας μετα σου 24. legon me foβoυ paυle kaisari se dei parastenai kai idoυ kecharistai soi o theos pantas toυs pleontas meta soυ





MLV19

24 saying, Do not fear, Paul; it is essential (for) you to stand-before Caesar and behold, God has granted to you all those who are sailing with you.

KJV

24. Saying, Fear not, Paul; thou must be brought before Caesar: and, lo, God hath given thee all them that sail with thee.





Luther1912

24. und sprach: Fürchte dich nicht, Paulus! du mußt vor den Kaiser gestellt werden; und siehe, Gott hat dir geschenkt alle, die mit dir schiffen.

RV'1862

24. Diciendo: Pablo, no tengas temor: es menester que seas presentado delante de César; y, he aquí, Dios te ha dado a todos los que navegan contigo.





RuSV1876

24 и сказал: „не бойся, Павел! тебе должно предстать пред кесаря, и вот, Бог даровал тебе всех плывущих с тобою".







FI33/38

25 Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu.

TKIS

25 Olkaa siis rohkealla mielellä, miehet, sillä uskon Jumalaan — että niin tapahtuu kuin minulle on puhuttu.

Biblia1776

25. Sentähden miehet, olkaat hyvässä uskalluksessa! Sillä minä uskon Jumalan päälle, että se niin tapahtuu, kuin minulle sanottu on.

CPR1642

25. Sentähden miehet älkät peljätkö: sillä minä uscon Jumalan päälle että se nijn tapahtu cuin minulle sanottu on:

UT1548

25. Senteden armat Miehet/ olcat pelkemet/ Sille mine wskon Jumalan päle/ ette se nin tapachtupi quin minulle on sanottu. (Sentähden armaat miehet/ olkaat pelkäämät/ Sillä minä uskon Jumalan päälle/ että se niin tapahtuupi kuin minulle on sanottu.)







Gr-East

25. διὸ εὐθυμεῖτε, ἄνδρες· πιστεύω γὰρ τῷ Θεῷ ὅτι οὕτως ἔσται καθ’ ὃν τρόπον λελάληταί μοι.

Text Receptus

25. διο ευθυμειτε ανδρες πιστευω γαρ τω θεω οτι ουτως εσται καθ ον τροπον λελαληται μοι 25. dio eυthυmeite andres pisteυo gar to theo oti oυtos estai kath on tropon lelaletai moi





MLV19

25 Hence, be° cheerful, men; for* I believe God, that it will be so according to the manner it has been spoken to me.

KJV

25. Wherefore, sirs, be of good cheer: for I believe God, that it shall be even as it was told me.





Luther1912

25. Darum, liebe Männer, seid unverzagt; denn ich glaube Gott, es wird also geschehen, wie mir gesagt ist.

RV'1862

25. Por tanto, oh varones, tenéd buen ánimo; porque yo confio en Dios que será así como me ha sido dicho.





RuSV1876

25 Посему ободритесь, мужи, ибо я верю Богу, что будет так, как мне сказано.







FI33/38

26 Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua."

TKIS

26 Mutta jollekin saarelle meidän täytyy ajautua."

Biblia1776

26. Mutta yhteen luotoon pitää meidän kulkeman.

CPR1642

26. Mutta yhten luoton pitä meidän culkeman.

UT1548

26. Mutta ychten Looton meiden pite cwlkeman. (Mutta yhteen luotoon meidän pitää kulkeman.)







Gr-East

26. εἰς νῆσον δέ τινα δεῖ ἡμᾶς ἐκπεσεῖν.

Text Receptus

26. εις νησον δε τινα δει ημας εκπεσειν 26. eis neson de tina dei emas ekpesein





MLV19

26 But it is essential for us to fall onto a certain island.

KJV

26. Howbeit we must be cast upon a certain island.





Luther1912

26. Wir müssen aber anfahren an eine Insel.

RV'1862

26. Mas es menester que demos en una isla.





RuSV1876

26 Нам должно быть выброшенными на какой-нибудь остров.







FI33/38

27 Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön aikaan, että lähestyttiin jotakin maata.

TKIS

27 Kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme Adrianmerellä, niin merimiehet keskiyön aikaan arvelivat lähestyvänsä Jotain maata.

Biblia1776

27. Kuin neljästoistakymmenes yö joutui, ja me ajeltiin Adrian merellä, äkkäsivät haaksimiehet puoliyön aikaan jonkun maan heitä lähestyvän,

CPR1642

27. COsca neljästoistakymmenes yö joudui tulimma me puoliyön aican Adriaan ja haaximiehet luulit näkewäns jongun maacunnan.

UT1548

27. Coska nyt neliestoistakymmenes öö päletuli/ ia me menime/ Adrian poliöön aicaan/ lwlit Haximiehet näkeuens iongun Makunnan. (Koska nyt neljästoistakymmenes yö päälle tuli/ ja me menimme/ Adriaan puoliyön aikaan/ luulit haaksimiehet näkewänsä jonkun maakunnan.)







Gr-East

27. Ὡς δὲ τεσσαρεσκαιδεκάτη νὺξ ἐγένετο διαφερομένων ἡμῶν ἐν τῷ Ἀδρίᾳ, κατὰ μέσον τῆς νυκτὸς ὑπενόουν οἱ ναῦται προσάγειν τινὰ αὐτοῖς χώραν.

Text Receptus

27. ως δε τεσσαρεσκαιδεκατη νυξ εγενετο διαφερομενων ημων εν τω αδρια κατα μεσον της νυκτος υπενοουν οι ναυται προσαγειν τινα αυτοις χωραν 27. os de tessareskaidekate nυks egeneto diaferomenon emon en to adria kata meson tes nυktos υpenooυn oi naυtai prosagein tina aυtois choran





MLV19

27 Now as it became the fourteenth night, being carried (to and fro) in the Adriatic (Sea), in the middle of the night, the sailors were perceiving some region to be preceding them.

KJV

27. But when the fourteenth night was come, as we were driven up and down in Adria, about midnight the shipmen deemed that they drew near to some country;





Luther1912

27. Da aber die vierzehnte Nacht kam, daß wir im Adria-Meer fuhren, um die Mitternacht, wähnten die Schiffsleute, sie kämen etwa an ein Land.

RV'1862

27. Empero venida la catorcena noche, y siendo llevados de una a otra parte por el mar Adriático, los marineros a la media noche sospecharon que estaban cerca de alguna tierra.





RuSV1876

27 В четырнадцатую ночь, как мы носимы были в Адриатическом море, около полуночи корабельщики стали догадываться, что приближаются к какой-то земле,







FI33/38

28 Ja luodattuaan he huomasivat syvyyden olevan kaksikymmentä syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan he taas luotasivat ja huomasivat syvyyden viideksitoista syleksi.

TKIS

28 Luodattuaan he saivat tulokseksi kaksikymmentä syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan ja taas luodattuaan saivat tulokseksi viisitoista syltä.

Biblia1776

28. Ja heittivät ulos luotirihman ja löysivät kaksikymmentä kyynärää syväksi; kuin he tulivat vähää edemmä, heittivät he taas ulos luotirihman ja löysivät viisitoistakymmentä kyynärää.

CPR1642

28. Ja he heitit ulos luodirihman ja löysit caxikymmendä kynärätä sywäxi cosca he tulit wähä edemmä nackaisit he taas ulos luodirihman ja löysit wijsitoistakymmendä kynärätä.

UT1548

28. Ja he vlosheitit Lodhirihman/ ia leusit caxikymmende kyneret syuen/ Ja he tulit wehen paramin edes/ nin he taas wlosnackasit Lodhirihman/ ia leusit wisitoistakymmende kyneret syuen. (Ja he ulos heitit luotirihman/ ja löysit kaksikymmentä kyynärää sywän/ Ja he tulit wähän paremmin edessä/ niin he taas ulos nakkasit luotirihman/ ja löysit wiisitoista kymmentä kyynärät sywän.)







Gr-East

28. καὶ βολίσαντες εὗρον ὀργιὰς εἴκοσι, βραχὺ δὲ διαστήσαντες καὶ πάλιν βολίσαντες εὗρον ὀργιὰς δεκαπέντε·

Text Receptus

28. και βολισαντες ευρον οργυιας εικοσι βραχυ δε διαστησαντες και παλιν βολισαντες ευρον οργυιας δεκαπεντε 28. kai βolisantes eυron orgυias eikosi βrachυ de diastesantes kai palin βolisantes eυron orgυias dekapente





MLV19

28 And having sounded, they found twenty fathoms, and (after) a little bit (of) an interval (of time), having sounded again, they found fifteen fathoms.

KJV

28. And sounded, and found it twenty fathoms: and when they had gone a little further, they sounded again, and found it fifteen fathoms.





Luther1912

28. Und sie senkten den Bleiwurf ein und fanden zwanzig Klafter tief; und über ein wenig davon senkten sie abermals und fanden fünfzehn Klafter.

RV'1862

28. Y echando la sonda, hallaron veinte brazas; y pasando un poco más adelante, volviendo a echar la sonda, hallaron quince brazas.





RuSV1876

28 и, вымерив глубину, нашли двадцать сажен; потом на небольшом расстоянии, вымерив опять, нашлипятнадцать сажен.







FI33/38

29 Ja kun he pelkäsivät meidän viskautuvan karille, laskivat he laivan perästä neljä ankkuria ja odottivat ikävöiden päivän tuloa.

TKIS

29 Kun he pelkäsivät ajautuvansa* karille, he heittivät laivan perästä neljä ankkuria ja toivoivat päivän koittavan.

Biblia1776

29. Niin he pelkäsivät joutuvansa johonkuhun kariin, ja heittivät ulos neljä ankkuria perältä haahta, ja toivoivat päivän koittavan.

CPR1642

29. Nijn he pelkäisit louckanduwans johongun carihin ja heitit ulos neljä Anckurita peräldä hahtia ja toiwoit päiwän coittawan.

UT1548

29. Nin he pelkesit ette heiden piti louckaman iongun couan Carin päle/ Ja wlosheitit nelie Ankurita pereste Hachtia/ ia toiuoit peiuen coittauan. (Niin he pelkäsit että heidän piti loukkaaman jonkun kowan karin päälle/ Ja ulos heitit neljä ankkuria perästä haahtea/ ja toiwoit päiwän koittawan.)







Gr-East

29. φοβούμενοί τε μήπως εἰς τραχεῖς τόπους ἐκπέσωμεν, ἐκ πρύμνης ῥίψαντες ἀγκύρας τέσσαρας ηὔχοντο ἡμέραν γενέσθαι.

Text Receptus

29. φοβουμενοι τε μηπως εις τραχεις τοπους {VAR1: εκπεσωσιν } {VAR2: εκπεσωμεν } εκ πρυμνης ριψαντες αγκυρας τεσσαρας ηυχοντο ημεραν γενεσθαι 29. foβoυmenoi te mepos eis tracheis topoυs {VAR1: ekpesosin } {VAR2: ekpesomen } ek prυmnes ripsantes agkυras tessaras eυchonto emeran genesthai





MLV19

29 And fearing lest we might fall into rough places, they tossed (the) four anchors from the stern and was praying (for) it to become day.

KJV

29. Then fearing lest we should have fallen upon rocks, they cast four anchors out of the stern, and wished for the day.





Luther1912

29. Da fürchteten sie sich, sie würden an harte Orte anstoßen, und warfen hinten vom Schiffe vier Anker und wünschten, daß es Tag würde.

RV'1862

29. Y teniendo temor de dar en escollos, echando cuatro anclas de la popa, deseaban que se hiciese de día.





RuSV1876

29 Опасаясь, чтобы не попасть на каменистые места, бросили с кормы четыре якоря, и ожидали дня.







FI33/38

30 Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat venheen mereen sillä tekosyyllä, että muka aikoivat keulapuolesta viedä ulos ankkureita.

TKIS

30 Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat veneen mereen tekosyynä, että muka aikoivat keulasta laskea ankkureja.

Biblia1776

30. Mutta kuin haaksimiehet pyysivät haahdesta paeta, ja lykkäsivät venheen mereen, sanoen että he tahtoivat ankkuria viedä ulos haahden keulasta,

CPR1642

30. Mutta cuin haaximiehet pyysit hahdest paeta lyckäisit he wenhen mereen sillä ajatuxella että he tahdoit Anckurita wiedä ulos hahden keulasta.

UT1548

30. Mutta quin Haximiehet pysit paeta Hahdest/ nin he Wenhen meren lyckesit/ sille ionella/ ette he tadhoit Ankurita wloswiedhe Hadhen kieulast. (Mutta kuin haaksimiehet pyysit paeta haahdesta/ niin he wenheen meren lykkäsit/ sillä juonella/ että he tahdoit ankkurin ulos wiedä haahden keulasta.)







Gr-East

30. Τῶν δὲ ναυτῶν ζητούντων φυγεῖν ἐκ τοῦ πλοίου καὶ χαλασάντων τὴν σκάφην εἰς τὴν θάλασσαν, προφάσει ὡς ἐκ πρῴρας μελλόντων ἀγκύρας ἐκτείνειν,

Text Receptus

30. των δε ναυτων ζητουντων φυγειν εκ του πλοιου και χαλασαντων την σκαφην εις την θαλασσαν προφασει ως εκ πρωρας μελλοντων αγκυρας εκτεινειν 30. ton de naυton zetoυnton fυgein ek toυ ploioυ kai chalasanton ten skafen eis ten thalassan profasei os ek proras mellonton agkυras ekteinein





MLV19

30 But the sailors (were) seeking to flee out of the ship and having lowered the boat into the sea in pretext, as (though) they are about to heave out anchors from the prow,

KJV

30. And as the shipmen were about to flee out of the ship, when they had let down the boat into the sea, under colour as though they would have cast anchors out of the foreship,





Luther1912

30. Da aber die Schiffsleute die Flucht suchten aus dem Schiffe und den Kahn niederließen in das Meer und gaben vor, sie wollten die Anker vorn aus dem Schiffe lassen,

RV'1862

30. Mas procurando los marineros de huirse de la nave, echando el esquife a la mar, con parecer como que querían largar las anclas de proa,





RuSV1876

30 Когда же корабельщики хотели бежать с корабля испускали на море лодку, делая вид, будто хотят бросить якоря с носа,







FI33/38

31 Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua".

TKIS

31 Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotamiehille: "Jolleivät nuo pysy laivassa, ette voi pelastua."

Biblia1776

31. Niin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotamiehille: ellei nämät haahdessa pysy, ette suinkaan henkeänne pelasta.

CPR1642

31. Nijn Pawali sanoi Sadanpäämiehelle ja sotamiehille: ellei nämät hahdes pysy et te suingan hengenne päästä.

UT1548

31. Sanoi Pauali Sadhanpämiehelle/ ia Sotamiehille/ ellei nämet Hahdes pysy/ ette te swingan Hengene päste. (Sanoi Pawali sadanpäämiehelle/ ja sotamiehille/ ellei nämät haaahdessa pysy/ ette te suinkaan henkenne päästä.)







Gr-East

31. εἶπεν ὁ Παῦλος τῷ ἑκατοντάρχῃ καὶ τοῖς στρατιώταις· Ἐὰν μὴ οὗτοι μείνωσιν ἐν τῷ πλοίῳ, ὑμεῖς σωθῆναι οὐ δύνασθε.

Text Receptus

31. ειπεν ο παυλος τω εκατονταρχη και τοις στρατιωταις εαν μη ουτοι μεινωσιν εν τω πλοιω υμεις σωθηναι ου δυνασθε 31. eipen o paυlos to ekatontarche kai tois stratiotais ean me oυtoi meinosin en to ploio υmeis sothenai oυ dυnasthe





MLV19

31 Paul said to the centurion and to the soldiers, If these (sailors) do not remain in the ship, you° are not able to be saved.

KJV

31. Paul said to the centurion and to the soldiers, Except these abide in the ship, ye cannot be saved.





Luther1912

31. sprach Paulus zu dem Unterhauptmann und zu den Kriegsknechten: Wenn diese nicht im Schiffe bleiben, so könnt ihr nicht am Leben bleiben.

RV'1862

31. Pablo dijo al centurión, y a los soldados: Si estos no quedan en la nave, vosotros no podéis salvaros.





RuSV1876

31 Павел сказал сотнику и воинам: если они не останутся на корабле, то вы не можете спастись.







FI33/38

32 Silloin sotamiehet hakkasivat poikki venheen köydet ja päästivät sen menemään.

TKIS

32 Silloin sotamiehet hakkasivat poikki veneen köydet ja päästivät sen ajelehtimaan.

Biblia1776

32. Niin sotamiehet hakkasivat poikki venheen pestin, ja antoivat sen pudota.

CPR1642

32. Nijn sotamiehet hackaisit pois wenhen pestin ja annoit sen pudota.

UT1548

32. Nin Sotamiehet hackasit Wenhen pestin pois/ ia annoit sen pudhota. (Niin sotamiehet hakkasit weneen pestin pois/ ja annoit sen pudota.)







Gr-East

32. τότε οἱ στρατιῶται ἀπέκοψαν τὰ σχοινία τῆς σκάφης καὶ εἴασαν αὐτὴν ἐκπεσεῖν.

Text Receptus

32. τοτε οι στρατιωται απεκοψαν τα σχοινια της σκαφης και ειασαν αυτην εκπεσειν 32. tote oi stratiotai apekopsan ta schoinia tes skafes kai eiasan aυten ekpesein





MLV19

32 Then the soldiers cut off the ropes of the boat and permitted her to fall.

KJV

32. Then the soldiers cut off the ropes of the boat, and let her fall off.





Luther1912

32. Da hieben die Kriegsknechte die Stricke ab von dem Kahn und ließen ihn fallen.

RV'1862

32. Entónces los soldados cortaron las amarras del esquife, y dejáronle caer.





RuSV1876

32 Тогда воины отсекли веревки у лодки, и она упала.







FI33/38

33 Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet.

TKIS

33 Vähän ennen päivän koittoa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan ruokaa sanoen: "Tänään olette neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä, ettekä ole mitään nauttineet.

Biblia1776

33. Ja kuin päivä rupesi valkenemaan, neuvoi Paavali kaikkia heitä ruokaa ottamaan, sanoen: tänäpänä on neljästoistakymmenes päivä, kuin te odottaneet olette, ja syömättä olleet, ja ette mitään ole tykönne ottaneet:

CPR1642

33. JA cuin päiwä rupeis walkeneman neuwoi Pawali caickia heitä ruoca ottaman sanoden: tänäpän on neljästoistakymmenes päiwä cuin te odottanet oletta ja syömätä ollet ja ette mitän ole tygönne ottanet

UT1548

33. Ja quin peiue rupesi walkeneman/ nin Pauali heite caiki neuuoi/ ette heiden piti Roca ottaman/ sanoden/ Tenepene ombi neliestoistakymenes peiue/ ette te odhottaneet oletta ia söömet olluet/ ia ette miten ole ottaneet tygenne/ (Ja kuin päiwä rupesi walkenemaan/ niin Pawali heitä kaikkia neuwoi/ että heidän piti ruokaa ottaman/ sanoen/ Tänäpänä ompi neljästoista kymmenes päiwä/ että te odottaneet olette ja syömättä olleet/ ja että mitään ole ottaneet tykönne/)







Gr-East

33. Ἄχρι δὲ οὗ ἔμελλεν ἡμέρα γίνεσθαι, παρεκάλει ὁ Παῦλος ἅπαντας μεταλαβεῖν τροφῆς λέγων· Τεσσαρεσκαιδεκάτην σήμερον ἡμέραν προσδοκῶντες ἄσιτοι διατελεῖτε, μηδὲν προσλαβόμενοι.

Text Receptus

33. αχρι δε ου εμελλεν ημερα γινεσθαι παρεκαλει ο παυλος απαντας μεταλαβειν τροφης λεγων τεσσαρεσκαιδεκατην σημερον ημεραν προσδοκωντες ασιτοι διατελειτε μηδεν προσλαβομενοι 33. achri de oυ emellen emera ginesthai parekalei o paυlos apantas metalaβein trofes legon tessareskaidekaten semeron emeran prosdokontes asitoi diateleite meden proslaβomenoi





MLV19

33 Now till it was about to become day, Paul was encouraging (them) all to take some nourishment, saying, Today is the fourteenth day that you° were expecting (to arrive); you° are continuing without food, having taken nothing (to eat) for yourselves.

KJV

33. And while the day was coming on, Paul besought them all to take meat, saying, This day is the fourteenth day that ye have tarried and continued fasting, having taken nothing.





Luther1912

33. Und da es anfing licht zu werden, ermahnte sie Paulus alle, daß sie Speise nähmen, und sprach: Es ist heute der vierzehnte Tag, daß ihr wartet und ungegessen geblieben seid und habt nichts zu euch genommen.

RV'1862

33. Y como se comenzó a hacer de día, Pablo exhortaba a todos que comiesen, diciendo: Este es el catorceno día que esperáis y permanecéis ayunos, no comiendo nada.





RuSV1876

33 Перед наступлением дня Павел уговаривал всех принять пищу, говоря: сегодня четырнадцатый день, как вы, в ожидании, остаетесь без пищи, не вкушая ничего.







FI33/38

34 Sentähden minä kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä katoava."

TKIS

34 Sen vuoksi kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on teille pelastukseksi. Sillä ei keneltäkään teistä ole hiuskarvakaan päästä putoava."

Biblia1776

34. Sentähden neuvon minä teitä ruokaa ottamaan, joka on teille terveydeksi; sillä ei yhdenkään teidän päästänne ole hiuskarva putoova.

CPR1642

34. Sentähden neuwon minä teitä ruoca ottaman joca on teille terweydexi sillä ei yhdengän teidän päästän pidä hiuscarwacan catoman.

UT1548

34. Sen teden mine neuuon teite/ ette te otate roca tygen/ Sille se tule teiden terueydhexen/ Sille ettei ydhengen teiden päästen pidhe hiuscarua catoman. (Sen tähden minä neuwon teitä/ että te otatte ruokaa tykönne/ Sillä se tulee teidän terweydeksen/ Sillä ettei yhdenkään teidän päästän pidä hiuskarwa katoaman.)







Gr-East

34. διὸ παρακαλῶ ὑμᾶς μεταλαβεῖν τροφῆς· τοῦτο γὰρ πρὸς τῆς ὑμετέρας σωτηρίας ὑπάρχει· οὐδενὸς γὰρ ὑμῶν θρὶξ ἐκ τῆς κεφαλῆς πεσεῖται.

Text Receptus

34. διο παρακαλω υμας προσλαβειν τροφης τουτο γαρ προς της υμετερας σωτηριας υπαρχει ουδενος γαρ υμων θριξ εκ της κεφαλης πεσειται 34. dio parakalo υmas proslaβein trofes toυto gar pros tes υmeteras soterias υparchei oυdenos gar υmon thriks ek tes kefales peseitai





MLV19

34 Hence I am encouraging you° to take some nourishment; for* this is* for your° salvation; for* not a hair will be falling from the head of (any) one of you.

KJV

34. Wherefore I pray you to take some meat: for this is for your health: for there shall not an hair fall from the head of any of you.





Luther1912

34. Darum ermahne ich euch, Speise zu nehmen, euch zu laben; denn es wird euer keinem ein Haar von dem Haupt entfallen.

RV'1862

34. Por tanto os ruego que comáis, porque esto es para vuestra salud: que ni aun un cabello de la cabeza de ninguno de vosotros perecerá.





RuSV1876

34 Потому прошу вас принять пищу: это послужит к сохранению вашей жизни; ибо ни у кого из вас не пропадет волос с головы.







FI33/38

35 Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään.

TKIS

35 Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien edessä, mursi ja rupesi syömään.

Biblia1776

35. Ja kuin hän sen oli sanonut, otti hän leivän, ja kiitti Jumalaa kaikkein nähden, mursi, ja rupesi syömään.

CPR1642

35. Ja cosca hän sen oli sanonut otti hän leiwän ja kijtti Jumalata caickein nähden mursi ja rupeis syömän.

UT1548

35. Ja coska hen oli sen sanonut/ otti hen Leiuen/ ia kijtti Jumala caikein nähden/ ia mursi/ ia rupeis sömen. (Ja koska hän oli sen sanonut/ otti hän leiwän/ ja kiitti Jumalaa kaikkein nähden/ ja mursi/ ja rupesi syömään.)







Gr-East

35. εἰπὼν δὲ ταῦτα καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαρίστησε τῷ Θεῷ ἐνώπιον πάντων, καὶ κλάσας ἤρξατο ἐσθίειν.

Text Receptus

35. ειπων δε ταυτα και λαβων αρτον ευχαριστησεν τω θεω ενωπιον παντων και κλασας ηρξατο εσθιειν 35. eipon de taυta kai laβon arton eυcharistesen to theo enopion panton kai klasas erksato esthiein





MLV19

35 Now having said these things and having taken bread, he gave-thanks to God in the sight of all, and he broke (it) and began to eat.

KJV

35. And when he had thus spoken, he took bread, and gave thanks to God in presence of them all: and when he had broken it, he began to eat.





Luther1912

35. Und da er das gesagt, nahm er das Brot, dankte Gott vor ihnen allen und brach's und fing an zu essen.

RV'1862

35. Y habiendo dicho esto, tomando el pan, dió gracias a Dios en presencia de todos; y rompiéndolo, comenzó a comer.





RuSV1876

35 Сказав это и взяв хлеб, он возблагодарил Бога перед всеми и, разломив, начал есть.







FI33/38

36 Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa.

TKIS

36 Niin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa.

Biblia1776

36. Ja kuin he kaikki itsensä vahvistivat, rupesivat he myös syömään.

CPR1642

36. Nijn he caicki wircoisit ja rupeisit myös syömän.

UT1548

36. Nin he caiki wircosit/ Ja rupeisit he mös sömen. (Niin he kaikki wirkosit/ Ja rupesit he myös syömään.)







Gr-East

36. εὔθυμοι δὲ γενόμενοι πάντες καὶ αὐτοὶ προσελάβοντο τροφῆς·

Text Receptus

36. ευθυμοι δε γενομενοι παντες και αυτοι προσελαβοντο τροφης 36. eυthυmoi de genomenoi pantes kai aυtoi proselaβonto trofes





MLV19

36 (When) all became cheerful, they themselves also took nourishment.

KJV

36. Then were they all of good cheer, and they also took some meat.





Luther1912

36. Da wurden sie alle gutes Muts und nahmen auch Speise.

RV'1862

36. Entónces todos teniendo ya mejor ánimo, comieron ellos también.





RuSV1876

36 Тогда все ободрились и также приняли пищу.







FI33/38

37 Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä.

TKIS

37 Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä.

Biblia1776

37. Mutta meitä oli haahdessa kaikki yhteen kaksisataa ja kuusikahdeksattakymmentä henkeä.

CPR1642

37. Mutta meitä oli hahdesa caicki yhten caxi sata seidzemenkymmendä ja cuusi henge.

UT1548

37. Mutta oli meite Hahdesa caiki ychten/ caxi sata seitzemen kymmende ia cwsi Henge. (Mutta oli meitä haahdessä kaikki yhteen/ kaksisataa seitsemän kymmentä ja kuusi henkeä.)







Gr-East

37. ἦμεν δὲ ἐν τῷ πλοίῳ αἱ πᾶσαι ψυχαὶ διακόσιαι ἑβδομήκοντα ἕξ.

Text Receptus

37. ημεν δε εν τω πλοιω αι πασαι ψυχαι διακοσιαι εβδομηκονταεξ 37. emen de en to ploio ai pasai psυchai diakosiai eβdomekontaeks





MLV19

37 Now we were in the ship, all two hundred and seventy-six souls.

KJV

37. And we were in all in the ship two hundred threescore and sixteen souls.





Luther1912

37. Unser waren aber alle zusammen im Schiff zweihundert und sechundsiebzig Seelen.

RV'1862

37. Y éramos todas las personas en la nave doscientas y setenta y seis.





RuSV1876

37 Было же всех нас на корабле двести семьдесят шестьдуш.







FI33/38

38 Ja kun he olivat tulleet ravituiksi, kevensivät he laivaa heittämällä viljan mereen.

TKIS

38 Syötyään ruokaa kyllikseen, he kevensivät laivaa heittämällä viljan mereen.

Biblia1776

38. Ja kuin he olivat ravitut, kevensivät he haahden ja heittivät jyvät mereen.

CPR1642

38. Ja cosca he olit rawitut kewensit he hahte ja heitit jywät mereen.

UT1548

38. Ja coska he olit rauitetud/ nin he keuiensit Hahden/ ia vlosheitit Nisut Meren. (Ja koska he olit rawitetut/ niin he käänsiwät haahden/ ja ulos heitit nisut mereen.)







Gr-East

38. κορεσθέντες δὲ τροφῆς ἐκούφιζον τὸ πλοῖον ἐκβαλλόμενοι τὸν σῖτον εἰς τὴν θάλασσαν.

Text Receptus

38. κορεσθεντες δε τροφης εκουφιζον το πλοιον εκβαλλομενοι τον σιτον εις την θαλασσαν 38. koresthentes de trofes ekoυfizon to ploion ekβallomenoi ton siton eis ten thalassan





MLV19

38 Now having been satisfied from the nourishment, they lightened the ship, casting the grain out into the sea. {Nov. 1, 61 AD. Shipwreck on Malta.}

KJV

38. And when they had eaten enough, they lightened the ship, and cast out the wheat into the sea.





Luther1912

38. Und da sie satt geworden, erleichterten sie das Schiff und warfen das Getreide in das Meer.

RV'1862

38. Y hartados de comer, aliviaban la nave, echando el grano a la mar.





RuSV1876

38 Насытившись же пищею, стали облегчатькорабль, выкидывая пшеницу в море.







FI33/38

39 Päivän tultua he eivät tunteneet maata, mutta huomasivat lahden, jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos mahdollista, laskea laivan.

TKIS

39 Päivän tultua he eivät tunteneet maata. Mutta he huomasivat erään lahden, jossa olevaan rantaan päättivät antaa laivan ajautua, mikäli pystyivät.

Biblia1776

39. Mutta kuin päivä tuli, niin ei he tunteneet maata, mutta havaitsivat lahden, jossa ranta oli, jonka päälle he mielivät antaa haahden ajaa, jos he olisivat taitaneet.

CPR1642

39. COsca päiwä oli nijn ei he tundenet maata mutta astaitzit yhden lahden jonga randan he ajattelit hahden culkewan jos mahdollinen olis.

UT1548

39. Coska nyt peiue oli/ eiuet he tundeneet maata. Mutta he astasit ydhen Lahden/ iossa oli yxi randa/ iohonga he aijatelit Hahden piti cwlkeman/ ios se olis madholinen. (Koska nhyt päiwä oli/ eiwät he tunteneet maata. Mutta he astasit (hawaitsit) yhden lahden/ jossa oli yksi ranta/ johonka he ajattelin haahden piti kulkemaan/ jos se olis mahdollinen.)







Gr-East

39. Ὅτε δὲ ἡμέρα ἐγένετο, τὴν γῆν οὐκ ἐπεγίνωσκον, κόλπον δέ τινα κατενόουν ἔχοντα αἰγιαλὸν, εἰς ὃν ἐβουλεύσαντο, εἰ δύναιντο, ἐξῶσαι τὸ πλοῖον.

Text Receptus

39. οτε δε ημερα εγενετο την γην ουκ επεγινωσκον κολπον δε τινα κατενοουν εχοντα αιγιαλον εις ον εβουλευσαντο ει δυναιντο εξωσαι το πλοιον 39. ote de emera egeneto ten gen oυk epeginoskon kolpon de tina katenooυn echonta aigialon eis on eβoυleυsanto ei dυnainto eksosai to ploion





MLV19

39 Now when it became day, they were not recognizing the land, but were considering a certain bay, having a beach and they planned if possible to drive the ship into it.

KJV

39. And when it was day, they knew not the land: but they discovered a certain creek with a shore, into the which they were minded, if it were possible, to thrust in the ship.





Luther1912

39. Da es aber Tag ward, kannten sie das Land nicht; einer Anfurt aber wurden sie gewahr, die hatte ein Ufer; dahinan wollten sie das Schiff treiben, wo es möglich wäre.

RV'1862

39. Y como se hizo de día, no conocían la tierra; mas veían una ensenada, que tenía playa, a la cual acordaban de echar, si pudiesen, la nave.





RuSV1876

39 Когда настал день, земли не узнавали, а усмотрели только некоторый залив, имеющий отлогий берег, к которому и решились, если можно, пристать с кораблем.







FI33/38

40 Ja he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit mereen; samalla he päästivät peräsinten nuorat, nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti.

TKIS

40 He hakkasivat ankkurit irti ja jättivät ne mereen päästäen samalla peräsinten köydet. Ja nostettuaan keulapurjeen tuuleen he ohjasivat rantaa kohti.

Biblia1776

40. Ja kuin he ankkurit olivat ottaneet ylös, läksivät he mereen ja päästivät perälautain siteet, ja asettivat purjeen tuuleen, ja antoivat juosta rantaa kohden.

CPR1642

40. Ja cuin he Anckurit olit ylösottanet läxit he mereen ja päästit styrin sitet ja asetit purjen tuuleen ja annoit juosta randa cohden.

UT1548

40. Ja quin he Ankarit olit ylesottaneet/ lexit he Mereen/ ia ylespästit Styrin siteet/ Ja he asetit Puriehen twlehen/ ia annoit ioosta Randa codhen. (Ja kuin he ankkurit olit ylös ottaneet/ läksit he mereen/ ja ylös päästit styrin siteet/ Ja he asetit purjeen tuuleen/ ja annoit juosta rantaa kohden.)







Gr-East

40. καὶ τὰς ἀγκύρας περιελόντες εἴων εἰς τὴν θάλασσαν ἅμα ἀνέντες τὰς ζευκτηρίας τῶν πηδαλίων, καὶ ἐπάραντες τὸν ἀρτέμωνα τῇ πνεούσῃ κατεῖχον εἰς τὸν αἰγιαλόν.

Text Receptus

40. και τας αγκυρας περιελοντες ειων εις την θαλασσαν αμα ανεντες τας ζευκτηριας των πηδαλιων και επαραντες τον αρτεμονα τη πνεουση κατειχον εις τον αιγιαλον 40. kai tas agkυras perielontes eion eis ten thalassan ama anentes tas zeυkterias ton pedalion kai eparantes ton artemona te pneoυse kateichon eis ton aigialon





MLV19

40 And having taken off the (couplings to the) anchors, they were permitting them (to fall) in the sea, having laxed the rudders’ couplings at the same time. And having lifted up the foresail to the blowing (wind), they were heading toward the beach.

KJV

40. And when they had taken up the anchors, they committed themselves unto the sea, and loosed the rudder bands, and hoised up the mainsail to the wind, and made toward shore.





Luther1912

40. Und sie hieben die Anker ab und ließen sie dem Meer, lösten zugleich die Bande der Steuerruder auf und richteten das Segel nach dem Winde und trachteten nach dem Ufer.

RV'1862

40. Y alzando las anclas, se dejaron a la mar, largando también las ataduras de los gobernalles; y alzada la vela mayor al viento, íbanse a la playa.





RuSV1876

40 И, подняв якоря, пошли по морю и, развязав рули и подняв малый парус по ветру, держали к берегу.







FI33/38

41 Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä siihen; keulapuoli tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta peräpuoli hajosi aaltojen voimasta.

TKIS

41 Mutta he joutuivat ulkokarille ja antoivat aluksen törmätä siihen. Keula tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta perä hajosi aaltojen voimasta.

Biblia1776

41. Vaan kuin me tulimme yhden niemen tykö, loukkaantui haaksi, ja sen keula tarttui kiinni ja jäi seisomaan, mutta kastari tuli valallensa aaltoin väestä.

CPR1642

41. Ja cosca me tulimma yhden niemen tygö louckandui haaxi ja sen keula jäi carin päälle. Mutta castari tuli wallallens aldoin wäestä.

UT1548

41. Ja coska me tulima ydhen Niemen tyge/ nin he Hahden louckasit/ ia Hahden kieula iei Carin päle lijckumat seisoman. Mutta castari wallalans tuli aaldoin wäest. (Ja koska me tulimme yhden niemen tykö/ niin he haahden loukkasit/ ja haahden keula jäi karin päälle liikkumatta seisomaan. Mutta kastari wallallansa tuli aaltoin wäestä.)







Gr-East

41. περιπεσόντες δὲ εἰς τόπον διθάλασσον ἐπώκειλαν τὴν ναῦν, καὶ ἡ μὲν πρῷρα ἐρείσασα ἔμεινεν ἀσάλευτος, ἡ δὲ πρύμνα ἐλύετο ὑπὸ τῆς βίας τῶν κυμάτων.

Text Receptus

41. περιπεσοντες δε εις τοπον διθαλασσον επωκειλαν την ναυν και η μεν πρωρα ερεισασα εμεινεν ασαλευτος η δε πρυμνα ελυετο υπο της βιας των κυματων 41. peripesontes de eis topon dithalasson epokeilan ten naυn kai e men prora ereisasa emeinen asaleυtos e de prυmna elυeto υpo tes βias ton kυmaton





MLV19

41 But having fallen into a place at the intersection of two seas, they beached the cargo-ship, and indeed the prow stuck and remained unshakable, but the stern was being dissolved by the violence of the waves.

KJV

41. And falling into a place where two seas met, they ran the ship aground; and the forepart stuck fast, and remained unmoveable, but the hinder part was broken with the violence of the waves.





Luther1912

41. Und da wir fuhren an einen Ort, der auf beiden Seiten Meer hatte, stieß sich das Schiff an, und das Vorderteil blieb feststehen unbeweglich; aber das Hinterteil zerbrach von der Gewalt der Wellen.

RV'1862

41. Mas dando en un lugar de dos mares, la nave dió al través; y la proa hincada estaba sin moverse, mas la popa se abría con la fuerza de las olas.





RuSV1876

41 Попали на косу, и корабль сел на мель. Нос увяз и остался недвижим, а корма разбивалась силою волн.







FI33/38

42 Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla karkuun.

TKIS

42 Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, jottei kukaan pääsisi uimalla pakoon.

Biblia1776

42. Mutta sotamiesten neuvo oli vankeja tappaa, ettei joku uiden olisi karannut pois.

CPR1642

42. Mutta sotamiesten neuwo oli fangeja tappa ettei jocu uiden poiscarcais.

UT1548

42. Mutta Sotamiesten neuuo oli/ nijte Fangi tappaman/ ettei ios iocu wloswuidhen/ poiscarckaisi. (Mutta sotamiesten neuwo oli/ niitä wankia tappaman/ etti jos joku ulos uiden/ pois karkaisi.)







Gr-East

42. τῶν δὲ στρατιωτῶν βουλὴ ἐγένετο ἵνα τοὺς δεσμώτας ἀποκτείνωσι, μή τις ἐκκολυμβήσας διαφύγοι.

Text Receptus

42. των δε στρατιωτων βουλη εγενετο ινα τους δεσμωτας αποκτεινωσιν μη τις εκκολυμβησας διαφυγοι 42. ton de stratioton βoυle egeneto ina toυs desmotas apokteinosin me tis ekkolυmβesas diafυgoi





MLV19

42 Now the soldiers’ plan happened (to be) that* they should kill the prisoners, lest some, having swam out, should flee.

KJV

42. And the soldiers' counsel was to kill the prisoners, lest any of them should swim out, and escape.





Luther1912

42. Die Kriegsknechte aber hatten einen Rat, die Gefangenen zu töten, daß nicht jemand, so er ausschwömme, entflöhe.

RV'1862

42. Entónces el acuerdo de los soldados era que matasen a los presos; porque ninguno huyese escapándose nadando.





RuSV1876

42 Воины согласились было умертвить узников, чтобы кто-нибудь, выплыв, не убежал.







FI33/38

43 Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä maihin

TKIS

43 Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensin heittäytyä mereen ja mennä maihin

Biblia1776

43. Mutta sadanpäämies tahtoi Paavalia vapahtaa, ja esti heidät siitä neuvosta, ja käski niitä, jotka uida taisivat, että he ensin itsensä antaisivat ulos ja maalle pääsisivät.

CPR1642

43. Mutta Sadanpäämies tahdoi Pawalita wapahta ja asetti heidän sijtä neuwosta. Ja käski ne cuin uida taisit ensin idzens maan puoleen anda.

UT1548

43. Mutta se Sadhanpämies tachtoi Paualin wapautta/ ia asetti heiden sijte Neuuosta. Ja keski ette ne quin wuidha taisit/ ensin anda heidens maan polen. (Mutta se sadanpäämies tahtoi Pawalin wapauttaa/ ja asetti heidän siitä neuwosta. Ja käski että ne kuin uida taisit/ ensin antaa heidäns maan puoleen.)







Gr-East

43. ὁ δὲ ἑκατοντάρχης βουλόμενος διασῶσαι τὸν Παῦλον ἐκώλυσεν αὐτοὺς τοῦ βουλήματος, ἐκέλευσέ τε τοὺς δυναμένους κολυμβᾶν ἀπορρίψαντας πρώτους ἐπὶ τὴν γῆν ἐξιέναι,

Text Receptus

43. ο δε εκατονταρχος βουλομενος διασωσαι τον παυλον εκωλυσεν αυτους του βουληματος εκελευσεν τε τους δυναμενους κολυμβαν απορριψαντας πρωτους επι την γην εξιεναι 43. o de ekatontarchos βoυlomenos diasosai ton paυlon ekolυsen aυtoυs toυ βoυlematos ekeleυsen te toυs dυnamenoυs kolυmβan aporripsantas protoυs epi ten gen eksienai





MLV19

43 But the centurion, planning to save Paul, forbade them from the(ir) will, and commanded those who were able to swim, (after) they tossed (themselves) over first to go-out to land;

KJV

43. But the centurion, willing to save Paul, kept them from their purpose; and commanded that they which could swim should cast themselves first into the sea, and get to land:





Luther1912

43. Aber der Unterhauptmann wollte Paulus erhalten und wehrte ihrem Vornehmen und hieß, die da schwimmen könnten, sich zuerst in das Meer lassen und entrinnen an das Land,

RV'1862

43. Mas el centurión, queriendo salvar a Pablo estorbó este acuerdo; y mandó que los que pudiesen nadar, se echasen al agua los primeros, y saliesen a tierra:





RuSV1876

43 Но сотник, желая спасти Павла, удержал их от сего намерения, и велел умеющим плавать первым броситься и выйти на землю,







FI33/38

44 ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja näin kaikki pelastuivat maalle.

TKIS

44 ja muitten, minkä lautojen varassa, minkä laivan kappaleilla. Ja niin kaikki pelastuivat maalle.

Biblia1776

44. Mutta muita lautain päällä, muutamia taas haahden kappaleilla (kulkea). Ja niin tapahtui, että jokainen tuli hengissä maalle.

CPR1642

44. Ja muita laitain päälle muutamita taas hahden cappalilla. Ja tapahdui että jocainen hengi tuli terwenä maalle.

UT1548

44. Ja ne mwdh Laitain päle/ monicadhat Hahden cappaleilla. Ja nin tapachtui/ ette Jocainen Hengi teruene maalle tulit. (Ja ne muut laitain päälle/ monikahdat haahden kappaleilla. Ja niin tapahtui/ että jokainen henki terweenä maalle tulit.)







Gr-East

44. καὶ τοὺς λοιποὺς οὓς μὲν ἐπὶ σανίσιν, οὓς δὲ ἐπί τινων τῶν ἀπὸ τοῦ πλοίου. καὶ οὕτως ἐγένετο πάντας διασωθῆναι ἐπὶ τὴν γῆν.

Text Receptus

44. και τους λοιπους ους μεν επι σανισιν ους δε επι τινων των απο του πλοιου και ουτως εγενετο παντας διασωθηναι επι την γην 44. kai toυs loipoυs oυs men epi sanisin oυs de epi tinon ton apo toυ ploioυ kai oυtos egeneto pantas diasothenai epi ten gen





MLV19

44 and the rest, some upon planks and any (other) things from the ship. And so it happened, all (were) to be saved upon the land.

KJV

44. And the rest, some on boards, and some on broken pieces of the ship. And so it came to pass, that they escaped all safe to land.





Luther1912

44. die andern aber etliche auf Brettern, etliche auf dem, das vom Schiff war. Und also geschah es, daß sie alle gerettet zu Lande kamen.

RV'1862

44. Y los demás, parte en tablas, parte en cosas de la nave: y así aconteció que todos se salvaron a tierra.





RuSV1876

44 прочим же спасаться кому на досках, а кому на чем-нибудь от корабля; и таким образом все спаслись на землю.







 

Valitse
luku