33_38_jakeeton_luvuton - page 806

805 
Ester
Haaman kehuskeli heille rikkautensa loistoa ja poikiensa paljoutta,
ja kuinka kuningas kaikessa oli korottanut hänet ja ylentänyt hänet
ylemmäksi ruhtinaita ja kuninkaan palvelijoita. Ja Haaman sanoi:
Eipä kuningatar Esterkään antanut laittamiinsa pitoihin kuninkaan
kanssa tulla kenenkään muun kuin minun. Ja huomiseksikin minä
olen kuninkaan kanssa kutsuttu hänen luoksensa. Mutta tämä kaikki
ei minua tyydytä, niin kauan kuin minä näen juutalaisen Mordokain
istuvan kuninkaan portissa. Niin hänen vaimonsa Seres ja kaikki
hänen ystävänsä sanoivat hänelle: Tehtäköön hirsipuu, viittäkym-
mentä kyynärää korkea, ja pyydä huomenaamuna kuninkaalta, että
Mordokai ripustetaan siihen, niin voit mennä kuninkaan kanssa pi-
toihin iloisena. Tämä puhe miellytti Haamania, ja hän teetti hirsi-
puun.
Sinä yönä uni pakeni kuningasta. Niin hän käski tuoda muistetta-
vain tapahtumain kirjan, aikakirjan. Ja kun sitä luettiin kuninkaalle,
huomattiin kirjoitetun, kuinka Mordokai oli ilmaissut, että Bigtan ja
Teres, kaksi kuninkaan hoviherraa, ovenvartijoita, oli etsinyt tilai-
suutta käydäkseen käsiksi kuningas Ahasverokseen. Niin kuningas
kysyi: Mitä kunniaa ja korotusta on Mordokai tästä saanut? Kunin-
kaan palvelijat, jotka toimittivat hänelle palvelusta, vastasivat: Ei
hän ole saanut mitään. Kuningas kysyi: Kuka on esipihassa? Mutta
Haaman oli tullut kuninkaan palatsin ulompaan esipihaan pyytä-
mään kuninkaalta, että Mordokai ripustettaisiin hirsipuuhun, jonka
hän oli pystyttänyt Mordokain varalle. Niin kuninkaan palvelijat vas-
tasivat hänelle: Katso, esipihassa seisoo Haaman. Kuningas sanoi:
Tulkoon sisään. Kun Haaman oli tullut, kysyi kuningas häneltä: Mitä
on tehtävä miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa? Niin Haaman
ajatteli sydämessään: Kenellepä muulle kuningas tahtoisi osoittaa
kunniaa kuin minulle? Ja Haaman vastasi kuninkaalle: Miehelle, jota
kuningas tahtoo kunnioittaa, tuotakoon kuninkaallinen puku, johon
kuningas on ollut puettuna, ja hevonen, jolla kuningas on ratsasta-
nut ja jonka päähän on pantu kuninkaallinen kruunu. Puku ja hevo-
nen annettakoon jollekin kuninkaan ruhtinaista, ylimyksistä. Puetta-
koon siihen mies, jota kuningas tahtoo kunnioittaa, ja kuljetetta-
1...,796,797,798,799,800,801,802,803,804,805 807,808,809,810,811,812,813,814,815,816,...2070
Powered by FlippingBook