33_38_jakeeton_luvuton - page 802

801 
Ester
dokai oli ottanut tyttärekseen, tuli vuoro mennä kuninkaan tykö, ei
hän halunnut mukaansa muuta, kuin mitä Heegai, kuninkaan hovi-
herra, vaimojen vartija, neuvoi. Ja Ester sai armon kaikkien niiden
edessä, jotka näkivät hänet. Ester vietiin kuningas Ahasveroksen ty-
kö hänen kuninkaalliseen palatsiinsa kymmenennessä kuussa, se on
teebet-kuussa, hänen seitsemäntenä hallitusvuotenansa. Ja Ester tu-
li kuninkaalle kaikkia muita naisia rakkaammaksi ja sai hänen edes-
sään armon ja suosion ennen kaikkia muita neitsyitä, niin että tä-
mä pani kuninkaallisen kruunun hänen päähänsä ja teki hänet ku-
ningattareksi Vastin sijaan. Ja kuningas laittoi suuret pidot kaikille
ruhtinailleen ja palvelijoilleen, pidot Esterin kunniaksi, ja myönsi
maakunnille veronhuojennusta ja jakelutti lahjoja, kuninkaalliseen
tapaan. Kun neitsyitä koottiin toinen kerta ja Mordokai istuskeli ku-
ninkaan portissa - eikä Ester ollut ilmaissut syntyperäänsä eikä
kansaansa, sillä Mordokai oli häntä siitä kieltänyt; Ester näet teki,
mitä Mordokai käski, samoin kuin ollessaan hänen kasvattinansa-
niin siihen aikaan, Mordokain istuskellessa kuninkaan portissa, Big-
tan ja Teres, kaksi kuninkaan hoviherraa, ovenvartijoita, suuttuivat
ja etsivät tilaisuutta käydäkseen käsiksi kuningas Ahasverokseen.
Mutta se tuli Mordokain tietoon, ja hän ilmaisi sen kuningatar Este-
rille, ja Ester sanoi sen Mordokain nimessä kuninkaalle. Ja asia
tutkittiin, ja kun se havaittiin todeksi, ripustettiin ne molemmat hir-
sipuuhun. Ja se kirjoitettiin aikakirjaan kuningasta varten.
Näiden tapausten jälkeen kuningas Ahasveros korotti agagilaisen
Haamanin, Hammedatan pojan, ylensi hänet ja antoi hänelle ylim-
män sijan kaikkien ruhtinasten joukossa, jotka olivat hänen luonan-
sa. Ja kaikki kuninkaan palvelijat, jotka olivat kuninkaan portissa,
polvistuivat ja heittäytyivät maahan Haamanin edessä, sillä niin oli
kuningas käskenyt häntä kohdella. Mutta Mordokai ei polvistunut
eikä heittäytynyt maahan. Niin kuninkaan palvelijat, jotka olivat ku-
ninkaan portissa, sanoivat Mordokaille: Miksi sinä rikot kuninkaan
käskyn? Ja kun he joka päivä sanoivat hänelle näin, mutta hän ei
heitä totellut, ilmoittivat he tämän Haamanille, nähdäksensä, oliko
Mordokain sanoma syy pätevä; sillä hän oli ilmoittanut heille ole-
1...,792,793,794,795,796,797,798,799,800,801 803,804,805,806,807,808,809,810,811,812,...2070
Powered by FlippingBook