33_38_jakeeton_luvuton - page 803

802 
Ester
vansa juutalainen. Kun Haaman näki, ettei Mordokai polvistunut ei-
kä heittäytynyt maahan hänen edessään, tuli Haaman kiukkua täy-
teen. Kun hänelle oli ilmoitettu, mitä kansaa Mordokai oli, vähäksyi
hän käydä käsiksi yksin Mordokaihin: Haaman etsi tilaisuutta hävit-
tääkseen kaikki juutalaiset, Mordokain kansan, Ahasveroksen koko
valtakunnasta. Ensimmäisessä kuussa, se on niisan-kuussa, kuningas
Ahasveroksen kahdentenatoista vuotena, heitettiin Haamanin edessä
puur'ia, se on arpaa, jokaisesta päivästä ja jokaisesta kuukaudesta,
kahdenteentoista kuukauteen, se on adar-kuuhun, asti. Ja Haaman
sanoi kuningas Ahasverokselle: On yksi kansa hajallaan ja erillään
muiden kansojen seassa sinun valtakuntasi kaikissa maakunnissa.
Heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muiden kansojen, he
eivät noudata kuninkaan lakeja, eikä kuninkaan sovi jättää heitä
rauhaan. Jos kuningas hyväksi näkee, kirjoitettakoon määräys, että
heidät on tuhottava; ja minä punnitsen kymmenentuhatta talenttia
hopeata virkamiehille, vietäväksi kuninkaan aarrekammioihin. Niin
kuningas otti kädestään sinettisormuksensa ja antoi sen agagilaisel-
le Haamanille, Hammedatan pojalle, juutalaisten vastustajalle. Ja
kuningas sanoi Haamanille: Hopea olkoon annettu sinulle, ja sa-
moin se kansa, tehdäksesi sille, mitä hyväksi näet. Niin kutsuttiin
kuninkaan kirjurit ensimmäisessä kuussa, sen kolmantenatoista päi-
vänä, ja kirjoitettiin, aivan niinkuin Haaman käski, määräys kunin-
kaan satraapeille ja jokaisen maakunnan käskynhaltijoille ja jokai-
sen kansan ruhtinaille, kuhunkin maakuntaan sen omalla kirjoituk-
sella ja kullekin kansalle sen omalla kielellä. Kuningas Ahasveroksen
nimessä se kirjoitettiin ja sinetöitiin kuninkaan sinettisormuksella. Ja
juoksijain mukana lähetettiin kaikkiin kuninkaan maakuntiin kirjeet,
että oli hävitettävä, tapettava ja tuhottava kaikki juutalaiset, nuoret
ja vanhat, lapset ja vaimot, samana päivänä, kahdennentoista kuun,
se on adar-kuun, kolmantenatoista päivänä, ja että oli ryöstettävä,
mitä heiltä oli saatavana saalista. Kirjeen jäljennös oli julkaistava
lakina jokaisessa maakunnassa, tiedoksi kaikille kansoille, että olisi-
vat valmiit tuona päivänä. Juoksijat lähtivät kuninkaan käskystä kii-
ruusti matkaan kohta, kun laki oli annettu Suusanin linnassa. Ku-
1...,793,794,795,796,797,798,799,800,801,802 804,805,806,807,808,809,810,811,812,813,...2070
Powered by FlippingBook