1971
Ensimmäinen makkabealaisten kirja
sotajoukkoa levittäytyi vuorenhuipulle, osa tasangolle; ja ne tulivat
esiin varmasti ja hyvässä järjestyksessä. Ja kaikki vapisivat kuulles-
saan heidän joukkojensa pauhinan ja heidän askeltensa töminän ja
aseiden kalskeen, sillä sotajoukko oli ylen suuri ja vahva. Mutta
Juudas lähestyi sotajoukkoinensa ryhtyäkseen taisteluun, ja silloin
kaatui kuninkaan sotajoukosta kuusisataa miestä. Kun Eleasar Ava-
ran huomasi erään norsun, joka oli panssaroitu kuninkaallisella
panssarilla ja kaikkia muita suurempi, ja kun näytti siltä, että ku-
ningas oli sen selässä, niin hän antoi itsensä alttiiksi pelastaaksen-
sa kansansa ja hankkiaksensa itsellensä ikuisen nimen: hän kiiruhti
rohkeasti sitä vastaan taistelurivistön keskelle ja löi kuoliaaksi oike-
alta ja vasemmalta, niin että vihollinen hajautui eläimen luota
kummallekin puolelle. Sitten hän ryömi norsun alle, iski sitä vatsaan
ja tappoi sen, ja kun se kaatui maahan, jäi sen alle ja kuoli siihen.
Mutta kun Juudaan miehet näkivät miten vahva ja ripeäliikkeinen
kuninkaan sotajoukko oli, niin he väistyivät sen edestä. Kuninkaan
sotajoukko lähti nyt ylös Jerusalemiin asettuakseen juutalaisia vas-
taan, ja kuningas leiriytyi Juudeaa ja Siionin vuorta vastaan. Mutta
Beetsuurissa olevien kanssa hän teki rauhan. Heidän täytyi lähteä
kaupungista, sillä heillä ei ollut siellä elintarpeita voidakseen kestää
piiritystä; maassa oli näet silloin sapattivuosi. Ja kuningas valloitti
Beetsuurin ja pani sinne varusväen sitä puolustamaan. Sitten hän
piiritti pyhäkköä kauan aikaa ja asetti sen edustalle heitto- ja piiri-
tyskoneita, tulenheittäjiä, kivenheittäjiä ja skorpioneja nuolien am-
pumista varten sekä linkoja. Mutta piiritetytkin tekivät puolustuslait-
teita vihollisen laitteita vastaan ja pitivät kauan puoliaan. Mutta
heillä ei ollut elintarpeita varastoissa, koska se oli seitsemäs vuosi,
ja ne, jotka olivat pelastuneet Juudeaan pakanain käsistä, olivat
syöneet loputkin varastoista. Senvuoksi jäi pyhäkköön vain muuta-
mia miehiä, sillä nälkä voitti heidät, niin että he hajautuivat kukin
omalle paikkakunalleen. Kun Lysias kuuli, että Filippus, jonka kunin-
gas Antiokus vielä eläessään oli asettanut kasvattamaan poikaansa
Antiokusta kuninkaaksi, oli palannut Persiasta ja Meediasta niiden
joukkojen etunenässä, jotka olivat menneet sinne kuninkaan kanssa,
