1671
Paavalin toinen kirje korinttolaisille
rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; niin että teidän päin-
vastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä
menehtyisi liian suureen murheeseen. Sentähden minä kehoitan tei-
tä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan; sillä
sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte
koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset. Mutta kenelle te jotakin an-
teeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut
- jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa - sen olen an-
teeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä, ettei
saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meil-
le tuntemattomat. Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evan-
keliumia avautui minulle ovi työhön Herrassa, mutta minä en saa-
nut lepoa hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni. Sentähden
sanoin heille jäähyväiset ja lähdin Makedoniaan. Mutta kiitos olkoon
Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja
meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa
tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelas-
tuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman
haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on
tällaiseen kelvollinen? Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka
myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin
Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.
Alammeko taas suositella itseämme? Vai tarvinnemmeko, niinkuin
muutamat, suosituskirjeitä teille tai teiltä? Te itse olette meidän kir-
jeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset
tuntevat ja lukevat. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje,
meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Ju-
malan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin. Täm-
möinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, et-
tä meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi
meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton pal-
velijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta
Henki tekee eläväksi. Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin
