33_38_jakeeton_luvuton - page 1042

1041 
Jesajan kirja
hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy. Sinun
silmäsi saavat katsoa kuningasta hänen ihanuudessaan, saavat
nähdä avaran maan. Sinun sydämesi muistelee kauhuja: missä on
nyt veronlaskija, missä punnitsija, missä tornien lukija? Et näe enää
sitä röyhkeätä kansaa, kansaa, jolla on outo, käsittämätön puhe,
jonka sopertavaa kieltä ei kukaan ymmärrä. Katso Siionia, juhliem-
me kaupunkia. Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, rauhaisan asuin-
sijan, telttamajan, jota ei muuteta, jonka vaarnoja ei ikinä reväistä
irti, jonka köysistä ei yhtäkään katkaista. Sillä voimallinen on meillä
siellä Herra, siellä on joet, on virrat, leveät rannasta toiseen, joita
ei kulje soutualus, joiden poikki ei pääse uljas laiva. Sillä Herra on
meidän tuomarimme, Herra on johdattajamme, Herra on meidän
kuninkaamme; hän pelastaa meidät. Nyt ovat köytesi höltyneet, ei-
vät pidä mastoa kannassaan kiinni, eivät vedä lippua liehumaan.
Mutta silloin jaetaan riistosaalista runsaasti, rammatkin ryöstävät ja
raastavat. Eikä yksikään asukas sano: Minä olen vaivanalainen.
Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.
Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa.
Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mikä sii-
tä kasvaa. Sillä Herra on vihastunut kaikkiin kansoihin ja kiivastunut
kaikkiin heidän joukkoihinsa; hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi,
jättänyt heidät teurastettaviksi. Heidän surmattunsa viskataan pois,
ja niitten raadoista nousee löyhkä, ja vuoret valuvat heidän vertan-
sa. Kaikki taivaan joukot menehtyvät, taivas kääritään kokoon niin-
kuin kirja, ja kaikki sen joukot varisevat alas, niinkuin lehdet varise-
vat viinipuusta, niinkuin viikunapuusta raakaleet. Sillä minun miek-
kani taivaassa on juopunut vimmaan; katso, se iskee alas Edomiin,
tuomioksi kansalle, jonka minä olen vihkinyt tuhoon. Herran miekka
on verta täynnä, rasvaa tiukkuva, karitsain ja kauristen verta, oinas-
ten munuaisrasvaa. Sillä Herralla on uhri Bosrassa, suuri teurastus
Edomin maassa. Villihärkiä kaatuu yhteen joukkoon, mullikoita här-
kien mukana. Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän multansa
tiukkuu rasvaa. Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin
asian puolesta. Edomin purot muuttuvat pieksi ja sen multa tuliki-
1...,1032,1033,1034,1035,1036,1037,1038,1039,1040,1041 1043,1044,1045,1046,1047,1048,1049,1050,1051,1052,...2070
Powered by FlippingBook