SALOMON KORKEAVEISU.
6. Luku.
I. Morsiamen puhutellessa Jerusalemin tyttäriä, ilmoittaa ylkä itsensä, ja ylistää seurakunnan sisällistä tilaa. II. Lupaa seurakuntaansa holhoa, ja kutsuu sieluja osallisuuteen.
I. Kuhunka ystäväs on mennyt*, o sinä kaikkein kaunein vaimoin seassa! kuhunka ystäväs on kääntänyt itsensä? Me etsimme häntä sinun kanssas.
2. Minun ystäväni on mennyt kryytimaahansa, yrttisarkoihinsa, että hän siellä kryytimaassa kaitsis laumaansa, ja hakis ruusuja.
3. Minun ystäväni on minun ja minä olen hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä.
4. Sinä olet ihana, minun kultani, niinkuin Tirtsa, kaunis niinkuin Jerusalem*, peljättävä niinkuin sotajoukko+.
5. II. Käännä silmäs pois minusta; sillä ne minun sytyttävät; sinun hiukses ovat niinkuin vuohilauma, jotka Gileadin vuorella kerityt ovat.
6. Sinun hampas ovat niinkuin lammaslauma, jotka pesosta nousevat, ja kaikki kaksoisia kantavat, ja ei yksikään ole heistä hedelmätöin.
7. Sinun kasvos ovat niinkuin granatomenan lohkot sinun palmikkois välillä.
8. Kuusikymmentä on drottninkia ja kahdeksankymmentä vaimoa, ja neitseet ovat epälukuiset;
9. Mutta yksi on minun* kyhkyläiseni ja minun täydelliseni; yksi on äitinsä rakkain ja synnyttäjänsä valittu: koska tyttäret hänen näkivät, ylistivät he hänen autuaaksi, kuningattaret ja vaimot ylistivät häntä.
10. Kuka on tämä, joka nähdään* niinkuin aamurusko, ihana niinkuin kuu, valittu niinkuin aurinko+, peljättävä niinkuin sotajoukko§?
11. Minä olen mennyt alas* yrttitarhaani, katsomaan vesoja ojan reunalla+, kurkistelemaan, jos viinapuut kukoistivat§, jos granatomenat viheriöitsivät.
12. En minä tietänyt, että minun sieluni minun hamaan minun mieluisen kansani vaunuihin asti asettanut oli.
13. Palaja, palaja Sulamit: palaja, palaja nähdäksemme sinua*. Mitä te näitte Sulamitissa, paitsi sotajoukkoin tanssia?