ESTERIN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

10 Luku

10 Luku

 

 

Mordokain korkea arvo.

Päätökseksi mainitaan Ahasveruksen veronlaskemus, Mordekain arvo, niin myös huoli kansan menestyksestä.

 

 

1. Kuningas Ahasveros saattoi työveron alaiseksi sekä mannermaan että merensaaret.

1. Ja kuningas Ahasverus laski veron maan päälle ja luotoin päälle merellä.

2. Ja kaikki hänen valta- ja urotyönsä ja kertomus Mordokain suuruudesta, johon kuningas hänet korotti, ne ovat kirjoitettuina Meedian ja Persian kuningasten aikakirjassa.

2. Mutta kaikki hänen työnsä, voimansa ja väkevyytensä, ja Mordekain suuri kunnia, kuin kuningas hänen suureksi teki: eikö ne ole kirjoitetut Median ja Persian kuningasten aikakirjassa?

3. Sillä juutalainen Mordokai oli kuningas Ahasveroksen lähin mies ja oli suuri juutalaisten keskuudessa ja rakas lukuisille veljillensä, koska hän harrasti kansansa parasta ja puhui koko heimonsa onnen puolesta.

3. Sillä Mordekai, Juudalainen, oli toinen kuningas Ahasveruksesta, ja väkevä Juudalaisten seassa, ja otollinen veljeinsä paljouden keskellä, joka etsi kansansa parasta ja puhui parhain päin kaiken siemenensä puolesta.

 

 

1. Moos. 41:40 Hoida sinä minun taloani, ja sinun käskyäsi totelkoon kaikki minun kansani; ainoastaan valtaistuimen puolesta minä olen sinua korkeampi.

 

 

 

 

Esterin Kirjan loppu.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10