ESRAN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

2 Luku

2 Luku

 

 

Luettelo Kooreksen aikana palanneista pakkosiirtolaisista. Heidän tuomansa lahjat.

Luetellaan ne jotka 70 ajastajan perästä palasivat Babelista Jerusalemiin.

 

II. Palkolliset ja juhdat, jotka he myötänsä toivat.

 

III. Päämiesten lahjoitus tultuansa rakennuksen varaksi; kansa sioittaa itsensä kaupunkeihinsa.

 

 

1. Ja nämä olivat ne tämän maakunnan asukkaat, jotka lähtivät pakkosiirtolaisten vankeudesta Baabelista, jonne Nebukadnessar, Baabelin kuningas, oli vienyt heidät pakkosiirtolaisuuteen, ja jotka palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin kaupunkiinsa,

1. Nämät ovat maakunnan lapset jotka läksivät vankeudesta jotka Nebukadnetsar Babelin kuningas oli vienyt Babeliin, ja tulivat Jerusalemiin ja Juudaan jälleen, kukin kaupunkiinsa,

 

 

Esra 8:1 Nämä olivat ne heidän perhekunta-päämiehensä ja heidän sukuluetteloihinsa merkityt, jotka kuningas Artahsastan hallituksen aikana lähtivät minun kanssani Baabelista:

 

Neh. 7:5 Niin Jumala antoi minun sydämeeni, että minun oli koottava ylimykset, esimiehet ja kansa sukuluetteloon merkittäviksi. Silloin minä löysin niiden sukuluettelon, jotka ensin olivat tulleet sinne, ja huomasin siihen kirjoitetun:

 

 

 

2. ne, jotka tulivat Serubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Serajan, Reelajan, Mordekain, Bilsanin, Misparin, Bigvain, Rehumin ja Baanan kanssa. Israelin kansan miesten lukumäärä oli: .

2. Jotka tulivat Serubbabelin, Jesuan, Nehemian, Serajan, Reellajan, Mordekain, Bilsanin, Misparin, Bigvain, Rehumin ja Baanan kanssa; tämä on Israelin kansan miesten (a) luku: (a) nimittäin päämiesten,

 

 

 

Neh 7:5. Ja minun Jumalani lykkäsi mieleeni, että minä kokosin ylimmäiset ja päämiehet ja kansan, ja luin heidät; ja minä löysin heidän mieslukunsa kirjan, jotka ennen olivat tulleet vankeudesta, ja minä löysin siinä kirjoitettuna.

 

Neh 7:6. Nämät ovat maakunnan lapset, jotka palasivat poisviedyistä vangeista, jotka Nebukadnetsar Babelin kuningas oli vienyt pois; ja he palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, jokainen kaupunkiinsa,

 

 

3. Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sata seitsemänkymmentä kaksi;

3. Paroksen lapset, kaksituhatta, sata ja kaksikahdettakymmentä;

4. Sefatjan jälkeläisiä kolmesataa seitsemänkymmentä kaksi;

4. Sephatian lapset, kolmesataa ja kaksikahdeksattakymmentä;

5. Aarahin jälkeläisiä seitsemänsataa seitsemänkymmentä viisi;

5. Aran lapset, seitsemänsataa ja viisikahdeksattakymmentä;

6. Pahat-Mooabin jälkeläisiä, nimittäin Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä, kaksituhatta kahdeksansataa kaksitoista;

6. Pahatmoabin lapset, Jesuan ja Joabin lasten seassa, kaksituhatta, kahdeksansataa ja kaksitoistakymmentä;

7. Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä;

7. Elamin lapset, tuhannen kaksisataa ja neljäkuudettakymmentä;

8. Sattun jälkeläisiä yhdeksänsataa neljäkymmentä viisi;

8. Sattun lapset, yhdeksänsataa ja viisiviidettäkymmentä;

9. Sakkain jälkeläisiä seitsemänsataa kuusikymmentä;

9. Sakkain lapset, seitsemänsataa ja kuusikymmentä;

10. Baanin jälkeläisiä kuusisataa neljäkymmentä kaksi;

10. Banin lapset, kuusisataa ja kaksiviidettäkymmentä;

11. Beebain jälkeläisiä kuusisataa kaksikymmentä kolme;

11. Bebain lapset, kuusisataa ja kolmekolmattakymmentä;

12. Asgadin jälkeläisiä tuhat kaksisataa kaksikymmentä kaksi;

12. Asgadin lapset, tuhannen, kaksisataa ja kaksikolmattakymmentä;

13. Adonikamin jälkeläisiä kuusisataa kuusikymmentä kuusi;

13. Adonikamin lapset, kuusisataa ja kuusiseitsemättäkymmentä;

14. Bigvain jälkeläisiä kaksituhatta viisikymmentä kuusi;

14. Bigvain lapset, kaksituhatta ja kuusikuudettakymmentä;

15. Aadinin jälkeläisiä neljäsataa viisikymmentä neljä;

15. Adinin lapset, neljäsataa ja neljäkuudettakymmentä;

16. Aaterin, nimittäin Hiskian, jälkeläisiä yhdeksänkymmentä kahdeksan;

16. Aterin lapset Jehiskiasta, yhdeksänkymmentä ja kahdeksan;

17. Beesain jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä kolme;

17. Betsain lapset, kolmesataa ja kolmekolmattakymmentä;

18. Jooran jälkeläisiä sata kaksitoista;

18. Joran lapset, sata ja kaksitoistakymmentä;

19. Haasumin jälkeläisiä kaksisataa kaksikymmentä kolme;

19. Hasumin lapset, kaksisataa ja kolmekolmattakymmentä;

20. Gibbarin jälkeläisiä yhdeksänkymmentä viisi;

20. Gibbarin lapset, yhdeksänkymmentä ja viisi;

21. beetlehemiläisiä sata kaksikymmentä kolme;

21. Betlehemin lapset, sata ja kolmekolmattakymmentä;

22. Netofan miehiä viisikymmentä kuusi;

22. Netophan miehet, kuusikuudettakymmentä;

23. Anatotin miehiä sata kaksikymmentä kahdeksan;

23. Anatotin miehet, sata ja kahdeksankolmattakymmentä;

24. asmavetilaisia neljäkymmentä kaksi;

24. Asmavetin lapset, kaksiviidettäkymmentä;

25. kirjat-aarimilaisia, kefiralaisia ja beerotilaisia seitsemänsataa neljäkymmentä kolme;

25. Kirjatjearimin lapset Kephiran ja Berotin, seitsemänsataa ja kolmeviidettäkymmentä;

26. raamalaisia ja gebalaisia kuusisataa kaksikymmentä yksi;

26. Raman ja Gabaan lapset, kuusisataa ja yksikolmattakymmentä;

27. Mikmaan miehiä sata kaksikymmentä kaksi;

27. Mikmaan miehet, sata ja kaksikolmattakymmentä;

28. Beetelin ja Ain miehiä kaksisataa kaksikymmentä kolme;

28. Betelin ja Ain miehet, kaksisataa ja kolmekolmattakymmentä;

29. nebolaisia viisikymmentä kaksi;

29. Nebon lapset, kaksikuudettakymmentä;

30. Magbiin jälkeläisiä sata viisikymmentä kuusi;

30. Magbiksen lapset, sata kuusikuudettakymmentä;

31. toisen Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä;

31. Toisen Elamin lapset, tuhannen, kaksisataa ja neljäkuudettakymmentä;

32. Haarimin jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä;

32. Harimin lapset, kolmesataa ja kaksikymmentä;

33. loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia seitsemänsataa kaksikymmentä viisi;

33. Lodin, Hadidin ja Onon lapset, seitsemänsataa ja viisikolmattakymmentä;

34. jerikolaisia kolmesataa neljäkymmentä viisi;

34. Jerihon lapset, kolmesataa ja viisiviidettäkymmentä;

35. senaalaisia kolmetuhatta kuusisataa kolmekymmentä.

35. Senaan lapset, kolmetuhatta, kuusisataa ja kolmekymmentä;

36. Pappeja oli: Jedajan jälkeläisiä, nimittäin Jeesuan sukua, yhdeksänsataa seitsemänkymmentä kolme;

36. Papit: Jedajan lapset Jesuan huoneesta, yhdeksänsataa ja kolmekahdeksattakymmentä;

37. Immerin jälkeläisiä tuhat viisikymmentä kaksi;

37. Immerin lapset, tuhannen ja kaksikuudettakymmentä;

38. Pashurin jälkeläisiä tuhat kaksisataa neljäkymmentä seitsemän;

38. Pashurin lapset, tuhannen, kaksisataa ja seitsemänviidettäkymmentä;

39. Haarimin jälkeläisiä tuhat seitsemäntoista.

39. Harimin lapset, tuhannen ja seitsemäntoistakymmentä;

40. Leeviläisiä oli: Jeesuan ja Kadmielin jälkeläisiä, nimittäin Hoodavjan jälkeläisiä, seitsemänkymmentä neljä.

40. Leviläiset: Jesuan ja Kadmielin lapset, Hodavian lapsista, neljäkahdeksattakymmentä;

41. Veisaajia oli: Aasafin jälkeläisiä sata kaksikymmentä kahdeksan.

41. Veisaajat: Asaphin lapset, sata ja kahdeksankolmattakymmentä;

42. Ovenvartijain jälkeläisiä oli: Sallumin jälkeläisiä, Aaterin jälkeläisiä, Talmonin jälkeläisiä, Akkubin jälkeläisiä, Hatitan jälkeläisiä, Soobain jälkeläisiä, kaikkiaan sata kolmekymmentä yhdeksän.

42. Ovenvartiain lapset: Salumin lapset, Aterin lapset, Talmonin lapset, Akkubin lapset, Hatitan lapset ja Sobain lapset, kaikkiansa sata ja yhdeksänneljättäkymmentä;

43. Temppelipalvelijoita oli: Siihan jälkeläiset, Hasufan jälkeläiset, Tabbaotin jälkeläiset,

43. Netinimit: Zihan lapset, Hasuphan lapset, Tabaotin lapset,

44. Keeroksen jälkeläiset, Siiahan jälkeläiset, Paadonin jälkeläiset,

44. Keroksen lapset, Siahan lapset, Padonin lapset,

45. Lebanan jälkeläiset, Hagaban jälkeläiset, Akkubin jälkeläiset,

45. Lebanan lapset, Hagaban lapset, Akkubin lapset,

46. Haagabin jälkeläiset, Samlain jälkeläiset, Haananin jälkeläiset,

46. Hagabin lapset, Samlain lapset, Hananin lapset,

47. Giddelin jälkeläiset, Gaharin jälkeläiset, Reajan jälkeläiset,

47. Giddelin lapset, Gaharin lapset, Reajan lapset,

48. Resinin jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset, Gassamin jälkeläiset,

48. Resinin lapset, Rekodan lapset, Gassamin lapset,

49. Ussan jälkeläiset, Paaseahin jälkeläiset, Beesain jälkeläiset,

49. Ussan lapset, Pasean lapset, Besain lapset,

50. Asnan jälkeläiset, Meunimin jälkeläiset, Nefusimin jälkeläiset,

50. Asnan lapset, Meunimin lapset, Rephusimin lapset,

51. Bakbukin jälkeläiset, Hakufan jälkeläiset, Harhurin jälkeläiset,

51. Bakbukin lapset, Hakuphan lapset, Harhurin lapset,

52. Baslutin jälkeläiset, Mehidan jälkeläiset, Harsan jälkeläiset,

52. Batslutin lapset, Mehidan lapset, Harsan lapset,

53. Barkoksen jälkeläiset, Siiseran jälkeläiset, Taamahin jälkeläiset,

53. Barkoksen lapset, Siseran lapset, Taman lapset,

54. Nesiahin jälkeläiset, Hatifan jälkeläiset.

54. Netsian lapset, Hatiphan lapset;

55. Salomon palvelijain jälkeläisiä oli: Sootain jälkeläiset, Sooferetin jälkeläiset, Perudan jälkeläiset,

55. Salomon palveliain lapset: Sotain lapset, Sopheretin lapset, Perudan lapset,

56. Jaalan jälkeläiset, Darkonin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset,

56. Jaelan lapset, Darkonin lapset, Giddelin lapset,

57. Sefatjan jälkeläiset, Hattilin jälkeläiset, Pookeret-Sebaimin jälkeläiset, Aamin jälkeläiset.

57. Sephatian lapset, Hattilin lapset, PokeretZebaimin lapset, Amin lapset:

58. Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijain jälkeläisiä oli kaikkiaan kolmesataa yhdeksänkymmentä kaksi.

58. Kaikki Netinimit ja Salomon palveliain lapset kolmesataa, yhdeksänkymmentä ja kaksi.

59. Nämä olivat ne, jotka lähtivät Teel-Melahista, Teel-Harsasta, Kerub-Addanista ja Immeristä, voimatta ilmoittaa perhekuntaansa ja syntyperäänsä, olivatko israelilaisia: .

59. Nämät myös menivät ylös Telmelasta, Telharsasta: Kerub, Addani ja Immer, jotka ei tietäneet isäinsä huonetta sanoa ja siementänsä, olivatko Israelista:

60. Delajan jälkeläisiä, Tobian jälkeläisiä, Nedokan jälkeläisiä, kuusisataa viisikymmentä kaksi.

60. Delajan lapset, Tobijan lapset, Nekodan lapset, kuusisataa ja kaksikuudettakymmentä;

61. Ja pappien poikain joukossa olivat Habaijan jälkeläiset, Koosin jälkeläiset ja Barsillain jälkeläiset, sen, joka oli ottanut vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä ja jota kutsuttiin heidän nimellään.

61. Ja pappein lapsista: Habajan lapset, Hakotsin lapset, Barsillain lapset, joka otti itsellensä emännän Barsillain Gileadilaisen tyttäristä, ja kutsuttiin heidän nimellänsä.

 

 

2. Sam. 19:13 Ja Amasalle sanokaa: 'Olethan sinä minun luutani ja lihaani. Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta, jollet sinä kaikkea elinaikaasi ole minun sotapäällikköni Jooabin sijassa.'

 

 

 

62. Nämä etsivät sukuluetteloitaan, niitä löytämättä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi.

62. Nämät etsivät sukukuntansa polvilukukirjaa, ja ei sitä löydetty, sen tähden he pantiin pois pappeudesta.

63. Maaherra kielsi heitä syömästä korkeasti-pyhää, ennenkuin nousisi pappi, joka voi hoitaa uurimia ja tummimia.

63. Ja Tirsata sanoi heille, ettei heidän pitänyt syömän kaikkein pyhimmästä, ennen kuin pappi seisois valkeudessa ja täydellisyydessä.

 

 

2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.

2 Mos 28:30. Ja sinun pitää paneman virankilpeen valkeudet ja täydellisyydet*, jotka pitää oleman Aaronin sydämen päällä, koska hän menee Herran eteen. Ja niin pitää Aaronin kantaman Israelin lasten oikeuden sydämensä päällä aina Herran edessä.

4. Moos. 27:21 Ja hän astukoon pappi Eleasarin eteen, ja tämä kysyköön hänen puolestaan uurimin kautta Jumalan vastausta Herran edessä. Hänen käskystänsä he lähtekööt ja hänen käskystänsä he tulkoot, hän ja kaikki israelilaiset hänen kanssansa, koko seurakunta.

4 Mos 27:21. Ja hänen pitää papin Eleatsarin eteen astuman, hänen pitää kysymän neuvoa hänen edestänsä valkeuden säädyllä Herran edessä*, ja hänen suunsa jälkeen pitää hänen käymän ulos ja sisälle, sekä hänen että Israelin lasten hänen kanssansa, ja koko seurakunnan.

 

Neh 7:65. Ja Tirsata* sanoi heille, ettei heidän pitänyt syömän siitä kaikkein pyhimmästä, ennen kuin pappi seisois valkeudessa ja täydellisyydessä+.

 

 

64. Koko seurakunta oli yhteensä neljäkymmentä kaksi tuhatta kolmesataa kuusikymmentä,

64. Koko joukko yhteen oli kaksiviidettäkymmentä tuhatta, kolmesataa ja kuusikymmentä,

 

 

 

Neh 7:66. Koko joukko yhteen oli kaksiviidettäkymmentä tuhatta, kolmesataa ja kuusikymmentä,

 

 

65. paitsi heidän palvelijoitansa ja palvelijattariansa, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataa kolmekymmentä seitsemän. Lisäksi oli heillä kaksisataa mies- ja naisveisaajaa.

65. Paitsi heidän palvelioitansa ja piikojansa, joita oli seitsemäntuhatta, kolmesataa ja seitsemänneljättäkymmentä; ja heillä oli veisaajia, miehiä ja vaimoja, kaksisataa;

66. Hevosia heillä oli seitsemänsataa kolmekymmentä kuusi, muuleja kaksisataa neljäkymmentä viisi,

66. Seitsemänsataa ja kuusineljättäkymmentä heidän hevostansa; kaksisataa ja viisiviidettäkymmentä heidän muuliansa;

67. kameleja neljäsataa kolmekymmentä viisi, aaseja kuusituhatta seitsemänsataa kaksikymmentä.

67. Neljäsataa ja viisineljättäkymmentä heidän kameliansa; kuusituhatta, seitsemänsataa ja kaksikymmentä aasia.

68. Perhekunta-päämiehistä muutamat, tullessansa Herran temppelin sijalle, joka on Jerusalemissa, antoivat vapaaehtoisia lahjoja Jumalan temppelille, sen pystyttämiseksi paikallensa.

68. Ja monikahdat isäin päämiehistä, kuin he menivät Herran huoneesen, joka on Jerusalemissa, uhrasivat hyvällä mielellä Jumalan huoneen rakennukseksi paikallensa.

69. He antoivat sen mukaan, kuin voivat, rakennusrahastoon: kuusikymmentä yksi tuhatta dareikkia kultaa, viisituhatta miinaa hopeata ja sata papinihokasta.

69. Ja he antoivat varansa jälkeen rakennuksen tavaraksi yhdenseitsemättäkymmentä tuhatta kultapenninkiä (a), ja viisituhatta leiviskää hopiaa, ja sata papin hametta. (a) s. o. Drakma.

70. Sitten papit, leeviläiset ja osa kansaa sekä veisaajat, ovenvartijat ja temppelipalvelijat asettuivat kaupunkeihinsa, ja kaikki muut israelilaiset kaupunkeihinsa.

70. Niin papit, Leviläiset, ja muutamat kansasta, veisaajat, ja ovenvartiat ja Netinimit asuivat kaupungeissansa, ja koko Israel myös kaupungeissansa.

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10