NELJÄS MOOSEKSEN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

20 Luku

20 Luku

 

 

Mirjam kuolee Kaadeksessa. Vettä saadaan kalliosta. Edomilaiset kieltävät israelilaisia kulkemasta maansa läpi. Aaronin kuolema.

MirJam kuolee, ja kansa napisee veden puutteen tähden.

 

II. Moses Jumalan käskyn jälkeen antaa vettä kalliosta.

 

III. Moses pyytää vaeltaa Edomilaisten maan lävitse; mutta Edom kieltää sen.

 

IV. Israel vaeltaa Horiin, ja Aaron kuolee siellä 123 ajastaikaisena.

 

 

1. Senjälkeen israelilaiset, koko seurakunta, tulivat Siinin erämaahan ensimmäisenä kuukautena, ja kansa asettui Kaadekseen. Siellä Mirjam kuoli, ja hänet haudattiin sinne.

1. Ja Israelin lapset tulivat kaiken seurakunnan kanssa Sinin korpeen, ensimäisellä kuulla, ja kansa viipyi Kadeksessa. Ja MirJam kuoli siellä, ja myös haudattiin sinne.

2. Mutta kansalla ei ollut vettä; niin he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan.

2. Ja kansalla ei ollut vettä, ja he kokoontuivat Mosesta ja Aaronia vastaan.

 

 

 

2 Mos 17:2.etc. Ja kansa riiteli Moseksen kanssa, ja sanoi*: antakaat meille vettä juodaksemme. Moses sanoi heille: mitä te riitelette minun kanssani? Miksi te kiusaatte Herraa?

 

 

3. Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä!.

3. Ja kansa riiteli Moseksen kanssa, ja sanoivat: jospa olisimme hukkuneet siellä, kussa meidän veljemme hukkuivat* Herran edessä.

 

 

2. Moos. 16:2 Ja koko Israelin kansa napisi Moosesta ja Aaronia vastaan erämaassa;

4 Mos 11:33. Koska liha oli vielä heidän hammastensa välillä, ja ennen kuin se tuli kuluneeksi, julmistui Herran viha kansan päälle, ja Herra löi heitä sangen suurella rangaistuksella,

2. Moos. 17:2 Niin kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi: Antakaa meille vettä juoda! Mooses vastasi heille: Miksi riitelette minua vastaan? Miksi kiusaatte Herraa?

4 Mos 16:32. Ja maa avasi suunsa ja nieli heidät, ja heidän huoneensa, ja kaikki ne ihmiset, jotka Koran tykönä olivat, ja kaiken heidän tavaransa.

4. Moos. 11:1 Mutta kansa tuskitteli, ja se oli paha Herran korvissa. Kun Herra sen kuuli, vihastui hän, ja Herran tuli syttyi heidän keskellään, ja se kulutti ulommaisen osan leiriä.

 

4. Moos. 16:1 Mutta Koorah, Jisharin poika, joka oli Leevin pojan Kehatin poika, otti Daatanin ja Abiramin, Eliabin pojat, ja Oonin, joka oli Ruubenin pojan Peletin poika,

 

4. Moos. 21:5 Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.

 

 

 

4. Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne?.

4. Miksi olette vieneet tämän Herran kansan tähän korpeen, kuolemaan täällä, sekä meitä että karjaamme.

5. Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?.

5. Ja miksi olette johdattaneet meidät Egyptistä, tuodaksenne meitä tähän pahaan paikkaan, jossa emme taida kylvää, jossa ei myös ole fikunia, taikka viinapuita, ei myös granatin omenia, eipä ole vettäkään juodaksemme?

6. Mutta Mooses ja Aaron menivät seurakunnan luota ilmestysmajan ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Silloin näkyi Herran kirkkaus heille.

6. Niin Moses ja Aaron menivät kansan tyköä seurakunnan majan ovelle ja lankesivat kasvoillensa, ja Herran kunnia näkyi heille.

7. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: .

7. Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

8. Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan.

8. Ota sauva, ja kokoa kansa, sinä ja veljes Aaron, ja puhukaat kalliolle heidän silmäinsä edessä, ja se antaa vetensä. Ja näin sinun pitää saattaman heille vettä kalliosta, ja juottaman kansan ja heidän karjansa.

 

 

 

Ps 78:16. Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niin kuin virrat.

 

Ps 105:41. Hän avasi kallion*, niin vesi vuoti, ja virrat juoksivat kuivaa myöten.

 

Viis 11:4. Kuin he janosivat, rukoilivat he sinua, Ja heille annettiin vettä korkiasta vuoresta, ja he sammuttivat janonsa kovasta kivestä.

 

1 Kor 10:4. Ja kaikki yhtäläistä hengellistä juomaa juoneet*; sillä he joivat siitä hengellisestä kalliosta+, joka heitä seurasi; mutta se kallio oli Kristus.

 

 

9. Niin Mooses otti sauvan Herran kasvojen edestä, niinkuin hän oli häntä käskenyt.

9. Niin otti Moses sauvan Herran edestä, niin kuin hän käski hänelle.

10. Ja Mooses ja Aaron kokosivat seurakunnan kallion eteen, ja hän sanoi heille: Kuulkaa nyt, te niskurit! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?.

10. Ja Moses ja Aaron kokosivat kansan kallion eteen, ja sanoivat heille: kuulkaat nyt te niskurit: pitääkö meidän tästä kalliosta teille vettä saaman?

 

 

 

5 Mos 32:51. Että te olette rikkoneet minua vastaan Israelin lasten seassa, riitaveden tykönä Kadeksessa Sinin korvessa: ettette minua pyhittäneet Israelin lasten seassa.

 

 

11. Niin Mooses nosti kätensä ja iski kalliota kahdesti sauvallansa, ja siitä lähti runsaasti vettä, niin että kansa ja sen karja saivat juoda.

11. Ja Moses nosti kätensä ja löi kahdesti sauvallansa kallioon, niin juoksi siitä paljo vettä, ja kansa ja heidän karjansa saivat juoda.

 

 

2. Moos. 17:6 Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda. Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden.

 

Ps. 78:15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.

 

Ps. 105:41 Hän avasi kallion, ja vettä vuoti; se juoksi virtana kautta erämaan.

 

Jes. 48:21 Eivät he janoa kärsineet, kun hän heitä kuljetti erämaitten halki; hän vuodatti heille vettä kalliosta, hän halkaisi kallion, ja vettä virtasi.

 

1. Kor. 10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

 

 

 

12. Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan.

12. Ja Herra sanoi Mosekselle ja Aaronille: ettette uskoneet minun päälleni, pyhittääksenne minua Israelin lasten edessä, ei teidän pidä johdattaman tätä joukkoa siihen maahan, jonka minä heille annan.

 

 

4. Moos. 27:13 Ja kun olet sitä katsellut, niin sinutkin otetaan pois heimosi tykö, niinkuin veljesi Aaron otettiin,

2 Mos 27:14. Sillä te olitte minun sanalleni kovakorvaiset Sinin korvessa kansan toruessa, kuin teidän piti minua pyhittämän veden kautta heidän edessänsä. Se on se riitavesi Kadeksessa, Sinin korvessa.

5. Moos. 1:37 Myöskin minuun Herra vihastui teidän tähtenne ja sanoi: 'Et sinäkään sinne pääse.

5 Mos 1:37. Ja Herra vihastui myös minulle teidän tähtenne, ja sanoi: et sinäkään sinne tule;

5. Moos. 31:2 hän sanoi heille: Minä olen nyt sadan kahdenkymmenen vuoden vanha; en voi enää mennä ja tulla, ja Herra on sanonut minulle: 'Sinä et mene tämän Jordanin yli.'

5 Mos 31:2. Ja sanoi heille: minä olen tänäpänä sadan ja kahdenkymmenen ajastaikainen*, en minä voi enää käydä ulos ja sisälle; siihen on Herra myös sanonut minulle: ei sinun pidä menemän tämän Jordanin ylitse+.

5. Moos. 32:50 Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö, niinkuin sinun veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa tykö,

5 Mos 32:51. Että te olette rikkoneet minua vastaan Israelin lasten seassa, riitaveden tykönä Kadeksessa Sinin korvessa: ettette minua pyhittäneet Israelin lasten seassa.

 

 

13. Tämä oli Meriban vesi, jonka luona israelilaiset riitelivät Herraa vastaan ja hän näytti heille pyhyytensä. (Nimi merkitsee: riita. Vrt. 2. Moos. 17:7. ).

13. Tämä on se riitavesi*, josta Israelin lapset riitelivät Herran kanssa: ja hän pyhitettiin heidän seassansa.

 

 

3. Moos. 10:3 Niin Mooses sanoi Aaronille: Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni. - Mutta Aaron oli ääneti.

2 Mos 17:7. Ja kutsui sen paikan nimen Massa ja Meriba, Israelin lasten riidan tähden, ja että he kiusasivat Herraa*, sanoen: olleeko Herra meidän seassamme elikkä ei?

Ps. 106:32 He vihoittivat hänet Meriban vetten luona, ja Mooseksen kävi pahoin heidän tähtensä.

5 Mos 33:8. Ja hän sanoi Leville: sinun täydellisyytes ja sinun valkeutes* olkoon sinun pyhän miehes tykönä, jota sinä kiusasit Massassa, ja saatit hänen riitelemään riitaveden tykönä+.

 

Ps 106:32. Ja vihoittivat hänen riitaveden tykönä* ja tapahtui Mosekselle pahoin heidän tähtensä;

 

Hes 47:19. Mutta raja lounaasen päin on Tamarista aina Kadeksen riitaveteen saakka*, ja virtaan asti suuren meren tykönä; sen pitää oleman rajan lounaasen päin.

 

 

14. Mutta Mooses lähetti Kaadeksesta sanansaattajat Edomin kuninkaan tykö sanomaan: Näin sanoo veljesi Israel: Sinä tunnet kaiken vaivan, joka on meitä kohdannut,.

14. Ja Moses lähetti sanansaattajat Kadeksesta Edomin kuninkaan tykö*, (sanoen:) näin sanoo veljes Israel: sinä tiedät kaiken vaivan, joka meille on tapahtunut,

 

 

Tuom. 11:17 Ja Israel lähetti sanansaattajia Edomin kuninkaan luo sanomaan: 'Salli minun kulkea maasi läpi.' Mutta Edomin kuningas ei kuullut heitä. Ja he lähettivät sanan myöskin Mooabin kuninkaalle, mutta ei hänkään suostunut. Niin Israel asettui Kaadekseen.

Tuom 11:17. Ja Israel lähetti sanansaattajat Edomilaisten kuninkaan tykö, sanoen: anna minun käydä sinun maas lävitse*. Mutta Edomilaisten kuningas ei kuullut heitä. Ja hän lähetti myös Moabilaisten kuninkaan tykö, joka ei myöskään tahtonut. Niin oli Israel Kadeksessa,

 

 

15. kuinka isämme lähtivät Egyptiin, kuinka olemme asuneet Egyptissä kauan aikaa ja kuinka egyptiläiset kohtelivat pahoin meitä ja meidän isiämme.

15. Että meidän isämme menivät alas Egyptiin ja me asuimme Egyptissä pitkän ajan, ja Egyptiläiset vaivasivat meitä ja meidän isiämme,

16. Mutta me huusimme Herran puoleen, ja hän kuuli meidän huutomme ja lähetti enkelin, joka vei meidät pois Egyptistä. Ja katso, me olemme nyt Kaadeksessa, kaupungissa, joka on sinun maasi rajalla.

16. Ja me huusimme Herran tykö, ja hän kuuli äänemme, ja lähetti Enkelin*, ja vei meidät Egyptistä ulos. Ja katso, me olemme Kadeksessa, siinä kaupungissa, joka on sinun äärimäisillä rajoillas.

 

 

2. Moos. 14:19 Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa

2 Mos 14:19. Niin Jumalan enkeli nousi, joka Israelin joukon edellä kävi, ja meni heidän takansa: ja pilven patsas siirsi itsensä heidän kasvoinsa edestä, ja seisoi heidän takanansa,

2. Moos. 23:20 Katso, minä lähetän enkelin sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut.

 

 

 

17. Salli meidän kulkea maasi läpi. Me emme kulje peltojen emmekä viinitarhojen poikki emmekä juo vettä kaivoista. Poikkeamatta oikealle tai vasemmalle me kuljemme valtatietä, kunnes olemme päässeet alueesi läpi.

17. Anna meidän vaeltaa maas lävitse: emme poikkee peltoihin eli viinamäkiin, emme myös juo vettä kaivoista; me vaellamme oikiaa maantietä, ei poiketen oikialle eikä vasemmalle puolelle, siihen asti kuin tulemme sinun rajas ylitse.

18. Mutta Edom vastasi hänelle: Älä kulje minun maani läpi; muutoin minä käyn miekka kädessä sinua vastaan.

18. Edom sanoi hänelle: ei sinun pidä minun kauttani vaeltaman, taikka minä kohtaan sinua miekalla.

19. Mutta israelilaiset sanoivat hänelle: Maantietä me kuljemme, ja jos juomme vettäsi, me tai meidän karjamme, niin me maksamme sen, kun vain saamme jalkaisin kulkea sinun maasi läpi.

19. Ja Israelin lapset sanoivat hänelle: me vaellamme yhteistä maantietä, ja jos me ja meidän karjamme juovat sinun vettäs, niin me sen maksamme, emme ilman mitään tahdo; ainoastansa jalkaisin vaellamme sen lävitse.

20. Mutta hän vastasi: Tästä et kulje! Ja Edom lähti häntä vastaan suurella sotajoukolla ja vahvasti varustettuna.

20. Mutta hän sanoi: ei sinun pidä vaeltaman tästä lävitse. Ja Edomilaiset läksivät heitä vastaan paljolla väellä ja väkevällä kädellä.

21. Kun siis Edom kielsi Israelia kulkemasta maansa läpi, niin Israel väistyi sieltä pois.

21. Ja näin estivät Edomilaiset Israelin vaeltamasta maansa äären lävitse. Ja Israel käänsi itsensä heistä pois.

22. Ja he lähtivät liikkeelle Kaadeksesta. Ja israelilaiset, koko kansa, tulivat Hoorin vuorelle.

22. Ja Israelin lapset läksivät Kadeksesta ja tulivat kaiken joukon kanssa Horin vuoren tykö.

 

 

4. Moos. 33:37 Ja he lähtivät Kaadeksesta ja leiriytyivät Hoorin vuoren juurelle, Edomin maan rajalle.

4 Mos 33:37. Ja he matkustivat Kadeksesta, ja sioittivat itsensä Horin vuorelle, joka on Edomin maan rajoilla.

 

 

23. Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille Hoorin vuorella, Edomin maan rajalla, näin: .

23. Ja Herra puhui Mosekselle ja Aaronille Horin vuorella, Edomin maan rajalla, ja sanoi:

24. Aaron otetaan nyt pois heimonsa tykö, sillä hän ei pääse siihen maahan, jonka minä annan israelilaisille, koska te niskoittelitte minun käskyäni vastaan Meriban veden luona.

24. Kokoontukaan Aaron kansansa tykö; sillä ei hänen pidä tuleman siihen maahan, jonka minä Israelin lapsille antanut olen, että te olitte minun suulleni kovakorvaiset riitaveden tykönä.

25. Ota Aaron ja hänen poikansa Eleasar ja vie heidät Hoorin vuorelle.

25. Niin ota siis Aaron ja hänen poikansa Eleatsar, ja vie heidät Horin vuorelle.

 

 

 

4 Mos 27:13. Ja kuin sen nähnyt olet, niin sinäkin kootaan kansas tykö, niin kuin sinun veljes Aaron koottu on.

 

4 Mos 33:38. Siinä meni pappi Aaron Horin vuorelle*, Herran käskyn jälkeen, ja kuoli siellä neljäntenäkymmenentenä vuotena, sittekuin Israelin lapset olivat lähteneet Egyptin maalta, ensimäisenä päivänä viidennestä kuusta.

 

5 Mos 32:50. Sinun pitää kuoleman vuorella, johonkas menet, ja koottaman kansas tykö, niin kuin veljeskin Aaron kuoli Horin vuorella*, ja koottiin kansansa tykö,

 

 

26. Ja riisu Aaronilta vaatteet ja pue ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Aaron otetaan pois ja kuolee siellä.

26. Ja riisu Aaronin yltä vaatteet, puettaakses hänen poikansa Eleatsarin ylle: ja Aaron pitää siellä koottaman ja kuoleman.

 

 

2. Moos. 28:2 Ja teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi.

 

 

 

27. Ja Mooses teki, niinkuin Herra oli käskenyt; ja he nousivat Hoorin vuorelle koko kansan silmien edessä.

27. Ja Moses teki niin kuin Herra hänen käski, ja he astuivat Horin vuorelle kaiken kansan nähden.

28. Ja Mooses riisui Aaronilta vaatteet ja puki ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Niin Aaron kuoli siellä vuoren huipulla, mutta Mooses ja Eleasar astuivat alas vuorelta.

28. Ja Moses riisui Aaronilta hänen vaatteensa, ja puetti hänen poikansa Eleatsarin ylle. Ja Aaron kuoli siellä, vuoren kukkulalla*, mutta Moses ja Eleatsar astuivat vuorelta alas.

 

 

5. Moos. 10:6 Ja israelilaiset lähtivät liikkeelle Bene-Jaakanin kaivoilta ja vaelsivat Mooseraan. Siellä kuoli Aaron, ja hänet haudattiin sinne; ja hänen poikansa Eleasar tuli papiksi hänen sijaansa.

5 Mos 10:6. Ja Israelin lapset menivät BerotBeneJaakanista Moseraan*: siellä kuoli Aaron ja haudattiin**, ja hänen poikansa Eleatsar toimitti papin virkaa hänen siassansa+.

5. Moos. 32:50 Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö, niinkuin sinun veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa tykö,

 

 

 

29. Ja kun koko kansa sai tietää, että Aaron oli kuollut, niin he itkivät Aaronia kolmekymmentä päivää, koko Israelin heimo.

29. Ja koska kaikki kansa näki Aaronin kuolleeksi, itki koko Israelin huone häntä kolmekymmentä päivää.

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34 35 36