Paavalin toinen kirje korinttolaisille
2237
15 niinkuin kirjoitettu on: "Joka
oli paljon koonnut, sille ei jäänyt
liikaa, ja joka oli koonnut vähän,
siltä ei mitään puuttunut."
16 Mutta kiitos Jumalalle, joka
antaa Tiituksen sydämeen sa-
man innon teidän hyväksenne!
17 Sillä hän otti varteen minun
kehoitukseni, innostuipa niinkin,
että lähtee omasta halustaan
teidän tykönne.
18 Ja me lähetämme hänen
kanssaan veljen, jota evanke-
liumin julistamisesta kiitetään
kaikissa seurakunnissa
19 ja jonka seurakunnat vielä
sen lisäksi myös ovat valinneet
matkatoveriksemme viemään tätä
rakkauden lahjaa, joka on mei-
dän toimitettavanamme itse Her-
ran kunniaksi ja oman alttiu-
temme osoitukseksi.
20 Näin me teemme, ettei ku-
kaan pääsisi moittimaan meitä
mistään, mikä koskee tätä run-
sasta avustusta, joka on meidän
toimitettavanamme.
21 Sillä me ahkeroitsemme sitä,
mikä on hyvää ei ainoastaan
Herran, vaan myös ihmisten
edessä.
22 Ja näiden kanssa me lähe-
tämme vielä erään veljemme,
jonka intoa usein ja monessa
asiassa olemme koetelleet ja jo-
ka nyt on entistä paljon innok-
kaampi, koska hänellä on niin
suuri luottamus teihin.
23 Jos siis on puhe Tiituksesta,
niin hän on minun toverini ja
työkumppanini teidän hyväksen-
ne; meidän veljemme taas ovat
seurakuntien lähettiläitä, ovat
Kristuksen kunnia.
24 Kun te siis osoitatte heille
rakkauttanne ja näytätte todeksi
sen, mistä me olemme teitä ke-
huneet, niin teette sen seurakun-
tien edessä.
9 luku
Paavali sanoo kyllä tuntevansa
korinttolaisten alttiuden 1, 2,
mutta lähettää kuitenkin edelli-
sessä luvussa mainitut veljet
heidän tykönsä, 3 – 5; hän ke-
hoittaa auttamaan ilomielin ja
antamaan runsaasti 6, 7, johon
Jumalan siunaus on tekevä hei-
dät kykeneviksi; silloin avunsaa-
jat ylistävät Jumalaa siitä, että
korinttolaisten taattu mieli tulee
avustuksessa näkyviin ja että
