BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2883

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2882
jaantunut sotamies oli.
10. Mutta Nikanor ajatteli, että
hän vangituista Juudalaisista sen
rahan tahtoi saada, jonka kunin-
kaan vuosi vuodelta piti anta-
man Roomalaisille, nimittäin kak-
situhatta leiviskää.
11. Sentähden lähetti hän kohta
sinne ja tänne kaupunkeihin me-
ren tykö, ja antoi kuuluttaa,
kuinka hän Juudalaisia myydä
tahtoi, yhdeksänkymmentä yh-
teen leiviskään; sillä ei hän luul-
lut rangaistusta Jumalalta niin
läsnä olevan.
12. Kuin Juudas kuuli siitä jou-
kosta, joka Nikanorilla oli, sanoi
hän Juudalaisille, jotka hänen
tykönänsä olivat, että sotajoukko
tuleva oli.
13. Jotka pelkurit olivat, ja ei
ollut sitä uskallusta Jumalan ty-
kö, että hän rankaiseva oli, ne
juoksivat sieltä ja pakenivat.
14. Mutta ne muut myivät kaikki,
mitä heillä oli, ja rukoilivat Her-
raa, että hän pelastais ne, jotka
Nikanor myynyt oli, ennen kuin
hän heidät vangiksi saanut oli..
15. Ja vaikka ei hän sitä heidän
tähtensä tekisi, että hän kuiten-
kin tekis sen liiton tähden, jonka
hän heidän isäinsä kanssa teh-
nyt oli, ja kuuluisan suuren ni-
mensä tähden, jonka jälkeen he
nimitetyt ovat.
16. Kuin nyt Makkabealainen vä-
kensä oli koonnut, liki kuusitu-
hatta miestä, neuvoi hän heitä
ensisti, ettei he hämmästyisi vi-
hollisia, eikä pelkäisi pakanain
paljoutta, jotka heitä, vastoin oi-
keutta, vääryydellä vaivasivat,
vaan varjelisivat itsensä miehulli-
sesti,
17. Ja muistaisivat sitä pilkkaa,
jonka he pyhälle kaupungille
tehneet olivat, ja kuinka he kau-
pungin häväisseet ja vaivanneet
ja lain pois panneet olivat.
18. He luottavat (sanoi hän)
haarniskoihinsa, ja ovat täynnä
uhkausta, mutta me luotamme
meidän kaikkivaltiaan Jumalam-
me päälle, joka taitaa ei ainoasti
yhdessä silmänräpäyksessä niitä,
jotka nyt tulevat meitä vastaan,
mutta myös koko maailman
ylösalaisin kukistaa.
19. Hän luetteli myös heille
kaikki historiat, kuinka Jumala
niin usein armollisesti heidän
isiänsä auttanut oli; kuinka Sen-
naheribin alla sata viisiyhdeksät-
1...,2873,2874,2875,2876,2877,2878,2879,2880,2881,2882 2884,2885,2886,2887,2888,2889,2890,2891,2892,2893,...2932
Powered by FlippingBook