BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2653

SALOMON VIISAUS
2652
vaativat vieraita, jotka heille oli-
vat hyvää tehneet, orjuuteen.
14. (Ja ei siinä ainoasti, vaan
yksi rangaistus piti tuleman hei-
dän päällensä, että he pahaa
tekivät muukalaisille.)
15. Mutta muutamat vaivasivat
suurella tuskalla niitä, jotka he
ottivat ilolla vastaan, ja antoivat
kanssansa nautita kaupungin oi-
keutta.
16. Mutta ne myös tulivat so-
keudella lyödyksi (niinkuin ne,
vanhurskaan oven edessä) pak-
sulla pimeydellä saavutettiin, että
jokainen etsi tietä omaan
oveensa.
17. Sillä elementit kävivät toinen
toisensa sekaan edestakaisin,
niinkuin kanteleen kielet soivat
toinen toisensa jälkeen ja kau-
niisti kuuluvat, niinkuin silmäin
edessä nähdään.
18. Sillä joka tottunut oli maalla
olemaan, se oli vedessä, ja joka
vedessä oli tottunut olemaan, se
kävi maalla.
19. Tuli oli voimallinen vedessä
vastoin luontoansa, vesi unhotti
voimansa sammuttamisessa.
20. Sitä vastaan tulen liekki ei
kuluttanut kuolevaisten eläimien
lihaa, jotka siinä kävivät, eikä
sulattanut kuolematointa ruokaa,
joka kuitenkin niinkuin jää kohta
suli.
21. Herra, sinä olet kaikissa
kunnioittanut ja jaloksi tehnyt
sinun kansas, ja et katsonut hei-
tä ylön, vaan aina ja joka pai-
kassa olet ollut heille avullinen.
TOBIAN KIRJA
Mitä Juditin kirjasta sanottu on,
se taidetaan myös tästä Tobian
kirjasta sanoa. Jos se on histo-
ria, niin se on kaunis pyhä his-
toria; mutta jos se on ajateltu,
niin on se totisesti korkialla lah-
jalla lahjoitetun kirjoittajan oikia,
kaunis, terveellinen ja tarpeelli-
nen ajatus. Ja on tiettävä, että
Juudalaisten seassa on ollut
monta senkaltaista runoin aja-
tusta, joita he ovat harjoitelleet
pyhäpäivänä ja sabbatina, ja niin
iloisesti nuoruuden mieleen Ju-
malan sanan ja työt muistutta-
neet, erinomaisesti, kun he hy-
1...,2643,2644,2645,2646,2647,2648,2649,2650,2651,2652 2654,2655,2656,2657,2658,2659,2660,2661,2662,2663,...2932
Powered by FlippingBook