TOBIAN KIRJA
2657
14. Vaan pysyi lujana Jumalan
pelvossa ja kiitti Jumalaa kaiken
elinaikansa.
15. Ja niinkuin kuninkaat pyhää
Jobia nauroivat, niin myös Tobi-
aa nauroivat hänen ystävänsä,
16. Ja sanoivat: kussa nyt sinun
uskallukses on, jonka tähden si-
nä almujas jakanut ja niin paljo
kuolleita haudannut olet?
17. Ja Tobia nuhteli heitä ja sa-
noi: älkäät sanoko niin;
18. Sillä me olemme pyhäin lap-
set, ja odotamme elämää, jonka
Jumala antaa niille, jotka uskos-
sa vahvana ja lujana pysyvät
hänen edessänsä.
19. Mutta Hanna, hänen emän-
täinsä, teki viriästi työtä käsillän-
sä, ja ruokki hänen kehräämisel-
lä.
20. Mutta se tapahtui, että hän
nuoren vuohen toi kotia,
21. Ja kuin hänen miehensä To-
bia kuuli sen määkyvän, sanoi
hän: katsokaat ettei se varastet-
tu ole, antakaat häntä isännäl-
lensä jälleen; sillä ei meidän so-
vi syödä varastetusta kalusta,
eikä siihen ryhtyä.
22. Siitä puheesta vihastui hänen
emäntänsä, vastasi ja sanoi: täs-
tä nähdään, että sinun uskalluk-
ses ei ole mitään, ja sinun al-
mus ovat hukkuneet.
23. Senkaltaisilla ja muilla sa-
noilla soimasi hän hänelle hänen
viheliäisyyttänsä.
3. Luku
Vanha Tobia ja Saara rukoilevat
eri paikkakunnassa, ja tulevat
kuulluiksi yhtä haavaa.
Silloin huokasi Tobia raskaasti ja
rupesi itkemään ja rukoilemaan
la sanoi:
2. Herra, sinä olet hurskas, ja
kaikki sinun työs ovat oikiat, ja
sula hyvyys ja uskollisuus!
3. Ja nyt minun Herrani, ole mi-
nulle armollinen, ja älä kosta
minun syntiäni, älä muistele mi-
nun eli minun isäni pahoja teko-
ja;
4. Sillä ettemme sinun käskyjäs
pitäneet, niin me myös olemme
annetut meidän vihollisillemme,
että he meitä ryöstävät, vankina
pitävät ja tappavat, ja olemme
häväistykseksi, nauruksi ja pil-
kaksi tulleet muukalaisille, ku-
hunkas meidät hajoittanut olet.
