BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2254

APOSTOLITTEN TEOT, P. LUUKKAALTA KIRJOITETUT
2253
seksi; sillä hän oli sanansaattaja.
13. Ja Jupiterin pappi, joka hei-
dän kaupunkinsa edessä oli, toi
härkiä ja seppeleitä oven eteen,
ja tahtoi ynnä kaupungin väen
kanssa uhrata.
14. Kuin apostolit Barnabas ja
Paavali sen kuulivat, repäisivät
he vaatteensa* ja karkasivat
kansan sekaan, huutain,
15. Ja sanoen: miehet, miksi te
tätä teette? Mekin olemme ihmi-
set, puuttuvaiset kuin tekin*. Ja
me saarnaamme teille evanke-
liumia, että te näistä turhista
kääntyisitte elävän Jumalan tykö,
joka teki taivaan, ja maan, ja
meren, ja kaikki mitä niissä on+,
16. Joka entisillä ajoilla antoi
kaikki pakanat vaeltaa omilla
teillänsä.
17. Vaikka ei hän itsiänsä anta-
nut olla ilman todistusta, tehden
hyvää, antain meille taivaasta
sateen ja hedelmälliset ajat,
täyttäin meidän sydämemme
rualla ja ilolla.
18. Ja kuin he näitä sanoivat,
saivat he kansan tuskalla hilli-
tyksi, ettei he heille uhranneet.
19. III. Niin sinne myös tuli muu-
tamia Juudalaisia Antiokiasta ja
Ikoniosta, ja kuin he kansan oli-
vat saattaneet Paavalia kivittä-
mään*, riepoittivat he hänen
ulos kaupungista, ja luulivat hä-
nen kuolleeksi.
20. Mutta kuin opetuslapset hä-
nen ympärillänsä seisoivat, nousi
hän* ja meni kaupunkiin, ja
vaelsi toisena päivänä Barna-
baan kanssa Derbeen.
21. Ja kuin he olivat saarnan-
neet siinä kaupungissa evanke-
liumia ja monta opettaneet, pa-
lasivat he Lystraan ja Ikonioon
ja Antiokiaan,
22. Vahvistain opetuslasten sielu-
ja, ja neuvoivat heitä uskossa
pysymään* (sanoen): että mei-
dän pitää monen vaivan kautta
Jumalan valtakuntaan tuleman
sisälle+.
23. Ja kuin he olivat valinneet*
vanhimmat jokaiselle seurakun-
nalle, ja rukoilleet ja paaston-
neet, antoivat he heidät Herran
haltuun, jonka päälle he uskoi-
vat.
24. Ja he vaelsivat lävitse Pisidi-
an ja tulivat Pamphiliaan.
25. Ja kuin he olivat saarnan-
neet sanaa Pergessä, menivät he
alas Attaliaan,
1...,2244,2245,2246,2247,2248,2249,2250,2251,2252,2253 2255,2256,2257,2258,2259,2260,2261,2262,2263,2264,...2932
Powered by FlippingBook