Jobin kirja
1865
olen oikeassa siinä.
30. Olisiko minun kielelläni
vääryys? Eikö suulakeni tuntisi,
mikä turmioksi on?
7. Luku
1. Eikö ihmisen olo maan
päällä ole sotapalvelusta,
eivätkö hänen päivänsä ole
niinkuin palkkalaisen päivät?
2. Hän on orjan kaltainen, joka
halajaa varjoon, ja niinkuin
palkkalainen, joka odottaa
palkkaansa.
3. Niin olen minä perinyt
kurjuuden kuukaudet, ja vaivan
yöt ovat minun osakseni
tulleet.
4. Maata mennessäni minä
ajattelen: Milloinka saan
nousta? Ilta venyy, ja minä
kyllästyn kääntelehtiessäni
aamuhämärään asti.
5. Minun ruumiini verhoutuu
matoihin ja tomukamaraan,
minun ihoni kovettuu ja märkii.
6. Päiväni kiitävät nopeammin
kuin sukkula, ne katoavat
toivottomuudessa.
Job 17:11 Päiväni ovat
menneet, rauenneet ovat
aivoitukseni, mitä sydämeni
ikävöitsi.
Ps. 102:12 Minun päiväni ovat
kuin pitenevä varjo, ja minä
kuivun kuin ruoho.
7. Muista, että minun elämäni
on tuulen henkäys; minun
silmäni ei enää saa onnea
nähdä.
Job 8:9 Mehän olemme
eilispäivän lapsia emmekä
mitään tiedä, päivämme ovat
vain varjo maan päällä.
Ps. 78:39 Sillä hän muisti, että
he ovat liha, tuulahdus, joka
menee eikä enää palaja.
Ps. 90:9 Niin kaikki meidän
päivämme kuluvat sinun vihasi
alla, vuotemme päättyvät meiltä
kuin huokaus.
Jaak. 4:14 te, jotka ette tiedä,
mitä huomenna tapahtuu; sillä
mikä on teidän elämänne?
Savu te olette, joka hetkisen
näkyy ja sitten haihtuu -
8. Ken minut näki, sen silmä ei
minua enää näe; sinun silmäsi
etsivät minua, mutta minua ei
