1836
Juditin kirja
den hedelmät ovat kelvottomat, raa'at syötäviksi, eikä niitä voi
käyttää mihinkään. Sillä lapset, jotka syntyvät laittomasta vuoteesta,
ovat vanhempiensa pahuuden todistajia näitä vastaan, kun heitä
kerran tutkitaan. Mutta vanhurskas pääsee lepoon, vaikka hän var-
hainkin kuolee. Sillä kunnioitettu vanhuus ei ole sama kuin pitkä
ikä, eikä sitä mitata vuosien luvulla, vaan ymmärtäväisyys on ihmi-
sen oikea harmaapäisyys, ja nuhteeton elämä oikea vanhuus. Ju-
mala rakasti häntä, koska hän oli hänelle otollinen, ja hänet otet-
tiin pois, koska hän eli syntisten joukossa. Hänet temmattiin täältä,
ettei pahuus eksyttäisi hänen ymmärrystänsä, eikä vilppi johtaisi
harhaan hänen sieluansa. Sillä pahuuden lumous saa unhottamaan
hyvän, ja himon temmellys muuttaa viattoman mielen. Hän kypsyi
varhain ja saavutti siten pitkän iän. Sillä hänen sielunsa oli Herralle
otollinen, sentähden se riensi pois pahuuden keskeltä. Ihmiset nä-
kevät sen, mutta eivät ymmärrä, eivät myöskään ajattele sitä, että
armo ja laupeus on hänen valittujensa osa, ja että hänen hurskais-
tansa pidetään huoli. Mutta kuoltuaankin vanhurskas tuomitsee
elossa olevat jumalattomat, ja nuoruus, joka pian valmiiksi kypsyi,
väärämielisten korkean iän. Sillä he saavat nähdä viisaan lopun,
mutta eivät käsitä, mitä Herra on hänestä päättänyt ja miksi hän
on saattanut hänet turvaan. He saavat sen nähdä eivätkä sitä mi-
näkään pidä, mutta Herra nauraa heitä. Ja sitten he tulevat inho-
tuksi raadoksi ja pilkaksi kuolleitten joukossa iankaikkisesti. Sillä
hän syöksee heidät alas päistikkaa, ennenkuin he ehtivät suutansa
avata; ja ravistaa heidät pois perustuksiltansa. Ja heidät tuhotaan
loppuun asti, heidän osaksensa tulee vaiva, ja heidän muistonsa
häviää. Vapisten he tulevat, kun heidän syntinsä lasketaan yhteen,
ja heidän rikkomuksensa nousevat syyttäjinä heitä vastaa.
Silloin vanhurskas suurella rohkeudella astuu niiden eteen, jotka
häntä sortivat eivätkä välittäneet hänen vaivoistansa. Kun he sen
näkevät, vapisevat he hirmuisesta pelosta ja hämmästyvät hänen
odottamattomasta pelastuksestaan. Katuen he sanovat mielessänsä
ja huokaavat sielunsa ahdistuksessa: "Tätä me kerran pidimme
pilkkanamme ja ivalauselmanamme, me hullut. Me pidimme hänen
