1837
Juditin kirja
elämäänsä mielettömyytenä ja hänen loppuansa häpeällisenä. Kuin-
ka hänet on luettu Jumalan lasten joukkoon, ja kuinka hän on
saanut osansa pyhien parissa? Me olemme siis eksyneet totuuden
tieltä, eikä vanhurskauden valo ole loistanut meille eikä aurinko ole
meille noussut. Me olimme täynnä laittomuutta ja turmion poluilla,
me vaelsimme tiettömiä erämaita, mutta Herran tietä me emme
tunteneet. Mitä hyödytti meitä ylpeytemme, mitä auttoi meitä rikka-
us ja korskeus? Ne kaikki ovat haihtuneet niinkuin varjo ja niinkuin
sanoma, joka kiitää edelleen, niinkuin laiva, joka kulkee halki aaltoi-
levan meren: ei jälkeäkään sen vanasta voida löytää, eikä tietä,
jonka sen pohja teki aaltoihin; tai niinkuin ei havaita merkkiäkään
ilman halki lentävän linnun tiestä vain siipisulkien iskut pieksivät
kevyttä ilmaa, joka jakaantui liikkuvien siipien viuhinan voimasta,
kun lintu kiiti sen halki; sen jälkeen ei siinä havaittu merkkiäkään
lennosta; taikka niinkuin ilma, jonka maaliin ammuttu nuoli halkaisi,
heti taas virtaa yhteen, niin ettei nuolen tietä enää tunneta - niin
mekin kohta synnyttyämme jälleen erosimme elämästä, eikä ollut
meillä näyttää mitään merkkiä kunnostamme, vaan pahuudessamme
me olemme loppuun kuluneet." Sillä jumalattomien toivo on niinkuin
akanat, joita tuuli kuljettaa, niinkuin kevyt vaahto, jota myrsky ajaa,
niinkuin savu, jonka tuuli hajottaa, niinkuin yhden päivän viipyneen
vieraan pian häipyvä muisto. Mutta vanhurskaat elävät iankaikkises-
ti, ja Herrassa on heidän palkkansa, ja huolenpito heistä on Kor-
keimman huomassa. Sentähden he saavat osaksensa ihanuuden
valtakunnan ja kauniin kruunun Herran kädestä, sillä hän suojelee
heitä oikealla kädellänsä, ja hänen käsivartensa on heidän kilpensä.
Hän ottaa kiivautensa sota-asukseen ja luomakunnan hän aseistaa
kostoksi vihollisille. Hän pukee vanhurskauden haarniskaksensa ja
kypäräksi päähänsä hän panee lahjomattoman tuomion. Hän ottaa
pyhyyden voittamattomaksi kilveksensä ja teroittaa miekaksensa
ankaran vihan, ja maailma sotii yhdessä hänen kanssaan mielettö-
miä vastaan. Salamain sattuvat nuolet kiitävät, lentävät pilvistä,
niinkuin jännitetystä jousesta, kohti maaliansa. Ja vihaa uhkuvat ra-
keet viskautuvat niinkuin kivilingosta; meren vesi raivoaa heitä vas-
