33_38_jakeeton_luvuton - page 1184

1183 
Valitusvirret
pärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaski-
kahleisiin. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun ru-
koukseni. Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on
mutkistanut minun polkuni. Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa
väijyvä leijona. Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut
kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. Hän on jännittänyt jou-
sensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi. Hän on ampunut
munuaisiini nuolet, viinensä lapset. Minä olen joutunut koko kansani
nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. Hän on ravinnut
minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla. Hän on puretta-
nut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. Si-
nä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhot-
tanut onnen. Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran
odotus. Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja
myrkkyä. Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon. Herran ar-
moa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei
ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuu-
tensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä
panen toivoni häneen. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielul-
le, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. Hy-
vä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän
yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut. Laske-
koon suunsa tomuun - ehkä on vielä toivoa. Ojentakoon hän pos-
ken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä. Sillä ei Herra
hylkää iankaikkisesti; vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän
osoittaa laupeutta suuressa armossansa. Sillä ei hän sydämensä
halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia. Kun jalkojen alle polje-
taan kaikki vangit maassa, kun väännetään miehen oikeutta Kor-
keimman kasvojen edessä, kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen
riita-asiassaan - eikö Herra sitä näkisi? Onko kukaan sanonut, ja
se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt? Eikö lähde Korkeim-
man suusta paha ja hyvä? Miksi tuskittelee ihminen eläessään,
mies syntiensä palkkaa? Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä
1...,1174,1175,1176,1177,1178,1179,1180,1181,1182,1183 1185,1186,1187,1188,1189,1190,1191,1192,1193,1194,...2070
Powered by FlippingBook