33_38_jakeeton_luvuton - page 1193

1192 
Hesekiel
milloinkaan ole minun sieluni ollut saastutettu, minä en ole syönyt
itsestään kuollutta enkä kuoliaaksi raadeltua nuoruudestani tähän
asti, eikä ole mitään saastaista lihaa minun suuhuni tullut. Niin hän
sanoi minulle: Katso, minä annan sinulle eläimen lannan ihmisen
jäljen sijaan; valmista leipäsi sen päällä. Ja hän sanoi minulle: Ih-
mislapsi, katso, minä murran leivän tuen Jerusalemilta, ja he saavat
syödä leipää painon mukaan ja huolissansa sekä juoda vettä mitan
mukaan ja kauhuissansa, niin että he joutuvat leivän ja veden
puutteeseen ja yhdessä nääntyvät ja riutuvat syntivelkansa tähden.
Ja sinä, ihmislapsi, ota itsellesi terävä miekka; ota se partaveitsek-
sesi, ja ajele sillä hiuksesi ja partasi. Ota sitten vaaka ja jaa ne.
Polta kolmannes tulessa keskellä kaupunkia, sittenkuin piirityspäivät
ovat lopussa. Kolmannes ota ja lyö miekalla sen ympärillä. Kol-
mannes hajota tuuleen, ja minä ajan niitä takaa paljastetulla mie-
kalla; ota niistä sitten vähäinen määrä ja sido ne helmukseesi, ja
ota niistä vielä osa, viskaa ne tuleen ja polta ne tulessa. Siitä läh-
tee tuli koko Israelin heimoon. Näin sanoo Herra, Herra: Tämä on
Jerusalem; pakanain keskelle minä olen sen asettanut, ja niiden
maat ovat sen ympärillä. Mutta se on niskoitellut minun oikeuksiani
vastaan jumalattomammin kuin pakanat ja minun käskyjäni vastaan
jumalattomammin kuin maat, jotka ovat sen ympärillä; sillä minun
oikeuteni he ovat pitäneet halpoina ja minun käskyjeni mukaan he
eivät ole vaeltaneet. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska
teidän metelinne on ollut pahempi kuin pakanain, jotka ympärillän-
ne ovat, ja koska te ette ole vaeltaneet minun käskyjeni mukaan,
ette ole noudattaneet minun oikeuksiani ettekä ole tehneet niiden
pakanainkaan oikeuksien mukaan, jotka ympärillänne ovat, sentäh-
den, näin sanoo Herra, Herra: Katso, myös minä käyn sinun kimp-
puusi ja teen tuomiot sinun keskelläsi pakanain silmien edessä ja
teen sinulle kaikkien kauhistustesi tähden, mitä en ole ennen teh-
nyt ja minkäkaltaista en vasta ole tekevä. Sentähden tulevat sinun
keskelläsi isät syömään lapsiansa, ja lapset tulevat syömään isiän-
sä, ja minä teen sinussa tuomiot ja hajotan sinun jäännöksesi
kaikkiin tuuliin. Sentähden, niin totta kuin minä elän, sanoo Herra,
1...,1183,1184,1185,1186,1187,1188,1189,1190,1191,1192 1194,1195,1196,1197,1198,1199,1200,1201,1202,1203,...2070
Powered by FlippingBook