33_38_jakeeton_luvuton - page 1076

1075 
Jesajan kirja
lensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypä-
rin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui
kiivauteen niinkuin viittaan. Tekojen mukaan hän maksaa palkan:
vihan vastustajillensa, koston vihollisillensa; merensaarille hän kos-
taa. Ja päivän laskun äärillä he pelkäävät Herran nimeä ja päivän
koittamilla hänen kunniaansa. Sillä se tulee kuin padottu virta, jota
Herran henki ajaa eteenpäin. Mutta Siionille se tulee lunastajana,
niille Jaakobissa, jotka synnistä kääntyvät, sanoo Herra. Ja tämä
on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo Herra: minun Henkeni,
joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen,
eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi las-
ten suusta, sanoo Herra, nyt ja iankaikkisesti.
Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia
koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys
kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hä-
nen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat
sinun koitteesi kirkkautta kohti. Nosta silmäsi, katso ympärillesi:
kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi
tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan. Silloin sinä
saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja
avartuu, kun meren aarteet kääntyvät sinun tykösi, kansojen rik-
kaudet tulevat sinulle. Kamelien paljous peittää sinut, Midianin ja
Eefan varsat; kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta
ja Herran ylistystä ilmoittavat. Kaikki Keedarin laumat kokoontuvat
sinun tykösi, Nebajotin oinaat palvelevat sinua; minulle otollisina ne
nousevat minun alttarilleni, ja minä kirkastan kirkkauteni huoneen.
Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset
lakkoihinsa? Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat
Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultan-
sa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin
Pyhälle, sillä hän kirkastaa sinut. Ja muukalaiset rakentavat sinun
muurisi, ja heidän kuninkaansa palvelevat sinua; sillä vihassani minä
löin sinua, mutta mielisuosiossani minä sinua armahdan. Sinun
porttisi pidetään aina auki, ei niitä suljeta päivällä eikä yöllä, että
1...,1066,1067,1068,1069,1070,1071,1072,1073,1074,1075 1077,1078,1079,1080,1081,1082,1083,1084,1085,1086,...2070
Powered by FlippingBook