33_38_jakeeton_luvuton - page 1069

1068 
Jesajan kirja
rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haa-
voitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain te-
kojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha
olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme
kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle
tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän synti-
velkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa
avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas,
joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ah-
distettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen pol-
vikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maas-
ta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö
hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta
ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä,
lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi,
saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu
hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tu-
lee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palveli-
jani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat te-
konsa. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja vä-
kevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi
kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi
monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja
riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on
lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra. Tee avaraksi telt-
tasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä sääste-
le! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi. Sillä sinä olet leviävä
oikealle ja vasemmalle, sinun jälkeläisesi ottavat omiksensa kansat
ja tekevät autiot kaupungit asutuiksi. Älä pelkää, sillä et sinä häpe-
ään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi
häpeän sinä olet unhottava, leskeytesi pilkkaa et ole enää muista-
va. Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot
1...,1059,1060,1061,1062,1063,1064,1065,1066,1067,1068 1070,1071,1072,1073,1074,1075,1076,1077,1078,1079,...2070
Powered by FlippingBook