Jobin kirja
1057
ka häntä oli kohdannut, tulivat
he kukin kotipaikastansa: teema-
nilainen Elifas, suuhilainen Bildad
ja naemalainen Soofar; ja he
sopivat keskenänsä ja menivät
surkuttelemaan ja lohduttamaan
häntä.
12 Mutta kun he jonkun matkan
päässä nostivat silmänsä, eivät
he enää voineet tuntea häntä;
niin he korottivat äänensä ja it-
kivät, repäisivät kukin viittansa ja
viskasivat tomua taivasta kohti
päittensä päälle.
13 Sitten he istuivat hänen
kanssaan maassa seitsemän päi-
vää ja seitsemän yötä, eikä ku-
kaan heistä puhunut sanaakaan
hänelle, sillä he näkivät, että
hänen tuskansa oli ylen suuri.
3 luku
Job epätoivon vallassa kiroaa
syntymäpäivänsä.
1 Senjälkeen Job avasi suunsa
ja kirosi syntymäpäivänsä;
2 Job lausui ja sanoi:
3 Kadotkoon se päivä, jona mi-
nä synnyin, ja se yö, joka sanoi:
'Poika on siinnyt.'
4 Se päivä muuttukoon pimey-
deksi; älköön Jumala korkeudes-
sa sitä kysykö, älköönkä valon-
säde sille paistako.
5 Omistakoon sen pimeys ja
pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon
sen päälle, peljästyttäkööt sitä
päivänpimennykset.
6 Sen yön ryöstäköön pimeys;
älköön se iloitko vuoden päivien
parissa, älköön tulko kuukausien
lukuun.
7 Katso, hedelmätön olkoon se
yö, älköön siinä riemuhuuto rai-
kuko.
8 Kirotkoot sen päivänmanaajat,
ne, jotka saavat hereille Leviata-
nin.
9 Pimentykööt sen kointähdet,
odottakoon se valoa, joka ei tu-
le, älköön se aamuruskon silmä-
ripsiä nähkö,
10 koska se ei sulkenut minulta
kohdun ovia eikä kätkenyt vai-
vaa minun silmiltäni.
11 Miksi en kuollut heti äidin
helmaan, miksi en menehtynyt
kohdusta tullessani?
12 Miksi olivat minua vastaanot-
tamassa polvet, minkätähden
rinnat imeäkseni?
13 Sillä makaisinhan rauhassa
