PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2719

Toinen makkabealaisten kirja
2718 
laiksi, että näitä juhlapäiviä oli
joka vuosi pidettävä.
9. Sellaisen lopun sai Antiokus,
lisänimeltään Epifanes.
10. Nyt tahdomme kertoa, mitä
tapahtui Antiokus Eupatorin,
tuon jumalattoman Antiokuksen
pojan, aikana ja kosketella lyhy-
esti sotien raskaita onnetto-
muuksia.
11. Sillä kun tämä oli ottanut
kuninkuuden, nimitti hän erään
Lysiaan valtionhoitajaksi sekä
Koile-Syyrian ja Foinikian ylim-
mäksi päälliköksi.
12. Sillä Ptolemaios, jota kutsut-
tiin Makroniksi ja joka esikuvalli-
sella tavalla noudatti oikeamieli-
syyttä juutalaisia kohtaan, koska
heille aikaisemmin oli tapahtunut
niin paljon vääryyttä, koetti jär-
jestää heidän asiansa rauhallista
tietä.
13. Siitä syystä Eupatorin ystä-
vät syyttivät häntä tämän edes-
sä, ja kaikkialla hän sai kuulla
olevansa petturi, koska hän oli
jättänyt Kypron, jonka Filometor
oli uskonut hänen hoitoonsa, ja
siirtynyt Antiokus Epifaneen
luokse. Ja kun hänen jalo me-
nettelynsä ei ollut riittänyt osoit-
tamaan hänen viranhoitoansa ja-
loksi, niin hän lopetti elämänsä
myrkyttämällä itsensä.
14. Kun sitten Gorgias tuli näi-
den seutujen päälliköksi, piti hän
palveluksessaan palkkasotureita,
ja kaikkialla hän piti vireillä so-
taa juutalaisia vastaan.
15. Yhdessä näiden kanssa ah-
distivat juutalaisia myöskin idu-
mealaiset, joilla oli hallissaan
linnoituksia sopivissa paikoissa.
He antoivat suojaa Jerusalemista
karkoitetuille pakolaisille ja koet-
tivat pitää sotaa vireillä.
16. Mutta Makkabilainen ja hä-
nen väkensä toimittivat rukousta
anoen, että Jumala sotisi heidän
auttajanansa, ja hyökkäsivät sit-
ten idumealaisten linnoituksia
vastaan.
17. He ryntäsivät ankarasti nii-
den kimppuun ja valtasivat pai-
kat ajaen pakoon kaikki, jotka
taistelivat muurilla, ja surmaten
ne, jotka joutuivat heidän käsiin-
sä. Näin he ottivat hengiltä kaik-
kiaan kaksikymmentä tuhatta
miestä.
18. Mutta kun kokonaista yhdek-
sän tuhatta oli paennut kahteen
erittäin lujaan torniin, joissa oli
1...,2709,2710,2711,2712,2713,2714,2715,2716,2717,2718 2720,2721,2722,2723,2724,2725,2726,2727,2728,2729,...2766
Powered by FlippingBook