Toinen makkabealaisten kirja
2708
ja kun hän oli kuolemaisillansa,
niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi
pettämistä. Sillä me saamme
kärsiä näitä omasta syystämme,
koska olemme tehneet syntiä
Jumalaamme vastaan. Me olem-
me ansainneet tämän ylen ou-
don kohtalon.
19. Mutta älä luule välttäväsi
rangaistusta, sinä, joka olet ru-
vennut taistelemaan Jumalaa
vastaan."
20. Mutta erittäinkin oli äiti ihail-
tava ja ansaitsee, että häntä
kiittäen muistetaan. Sillä vaikka
hän sai nähdä seitsemän poi-
kansa menettävän henkensä yh-
den ainoan päivän kuluessa, niin
hän kesti sen rohkealla mielellä,
koska hän pani toivonsa Her-
raan.
21. Ja jalon mielenlaadun täyt-
tämänä sekä miehen uljuudella
rohkaisten naisellista mieltään
hän isiensä kielellä lohdutti jo-
kaista heistä, sanoen heille:
22. "Minä en tiedä, kuinka te
olette minuun kohtuuni ilmesty-
neet, enkä minä ole lahjoittanut
teille henkeä enkä elämää, en
myöskään minä ole yhteenliittä-
nyt kunkin teidän alkuaineitanne.
23. Niinpä on siis maailman
Luoja, joka on muodostanut ih-
misen ja jonka tiedossa kaikkien
olentojen synty on, armollisesti
antava teille jälleen sekä hengen
että elämän, niinkuin he nyt pi-
dätte itsenne vähäarvoisina hä-
nen lakinsa tähden."
24. Mutta vaikka Antiokus luuli
halveksittavan itseänsä ja epäili
puhetta pilkalliseksi, niin hän ei
ainoastaan ystävällisin sanoin
puhutellut nuorinta, joka vielä oli
jäljellä, vaan myös valalla va-
kuutti tekevänsä hänet rikkaaksi
ja onnelliseksi ja ottavansa hä-
net ystäväkseen sekä uskovansa
hänelle virkoja, jos hän luopuisi
isiensä laista.
25. Mutta kun nuorukainen ei
välittänyt tästä mitään, kutsutti
kuningas äidin luoksensa ja ke-
hoitti häntä neuvomaan nuorinta
poikaansa, että tämä pelastuisi.
26. Kuninkaan innokkaista kehoi-
tuksista äiti vihdoin ryhtyi taivut-
tamaan poikaansa.
27. Hän kumartui tätä kohti ja
pilkaten julmaa tyrannia puhui
isiensä kielellä näin: "Poikani,
armahda minua, joka yhdeksän
kuukautta olen sinua kantanut
