PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2699

Toinen makkabealaisten kirja
2698 
lupaamiensa rahojen suorittami-
sesta hän ei mitään välittänyt,
28. vaikka Soostrates, linnan
päällikkö, niitä vaati; sillä tälle
kuului rahojen periminen. Siitä
syystä kuningas kutsui heidät
molemmat eteensä.
29. Menelaus jätti silloin veljensä
Lysimakuksen sijaisenansa hoi-
tamaan ylimmäisen papin virkaa,
Soostrates taas pani sijaiseksen-
sa Krateen, Kypron päällikön.
30. Kun asiat olivat tällä kannal-
la, sattui, että Tarson ja Mallok-
sen asukkaat tekivät kapinan,
koska nämä kaupungit oli annet-
tu lahjaksi kuninkaan Antiokis
nimiselle sivuvaimolle.
31. Sentähden kuningas lähti
sinne niin nopeasti kuin suinkin
rauhoittamaan oloja, jättäen si-
jaiseksensa Andronikuksen, erään
korkea-arvoisimmista palvelijois-
tansa.
32. Silloin Menelaus arveli saa-
neensa sopivan tilaisuuden ja
anasti muutamia temppelin kul-
taesineitä sekä lahjoitti ne And-
ronikukselle; toisia hän oli saa-
nut myydyksi Tyyroon ja ympä-
rillä oleviin kaupunkeihin.
33. Kun Onias oli saanut varman
tiedon asiasta, lausui hän siitä
ankaran paheksumisensa, vetäy-
dyttyään ensiksi turvapaikkaan,
Antiokian läheisyydessä olevaan
Dafneen.
34. Sentähden Menelaus otti
Andronikuksen kahdenkesken ja
kehoitti häntä väkivaltaan Onias-
ta kohtaan. Niin hän lähtikin
Oniaan tykö. Ja Andronikuksen,
joka oli saatu taivutetuksi käyt-
tämään petosta, onnistui anta-
malla valallinen vakuutus ja
ojentamalla sen vahvistukseksi
hänelle oikea kätensä, houkutella
Onias, vaikka tämä epäilikin
häntä, tulemaan esiin turvapai-
kasta. Silloin Andronikus kohta
pisti hänet kuoliaaksi, vähääkään
välittämättä siitä, mikä oikein on.
35. Siitä syystä eivät ainoastaan
juutalaiset, vaan monet muista-
kin kansoista olivat järkytetyt ja
täynnä suuttumusta tämän mie-
hen epävanhurskaasta murhasta.
36. Kun siis kuningas palasi ta-
kaisin Kilikian paikkakunnilta, te-
kivät kaupungissa asuvat juuta-
laiset valituksen siitä, että Onias
niin oli surmattu ilman syytä, ja
kreikkalaisetkin ilmaisivat tästä
ilkityöstä paheksumisensa.
1...,2689,2690,2691,2692,2693,2694,2695,2696,2697,2698 2700,2701,2702,2703,2704,2705,2706,2707,2708,2709,...2766
Powered by FlippingBook