PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2692

Toinen makkabealaisten kirja
2691 
sääntöjä.
29. Sillä niin kuin uuden talon
rakentajan on huolehdittava ra-
kennustyöstä kokonaisuudessaan,
mutta sen, joka ottaa suorit-
taaksensa polttokoristus- ja
maalaustyöt, on otettava selko
vain siitä, mikä on sopivaa koris-
teeksi, samoin on mielestäni lai-
ta meidänkin.
30. Kaikkiin yksityiskohtiin syven-
tyminen, niiden kaikinpuolinen
tarkastelu ja huolellinen tutkimi-
nen kuuluu alkuperäiselle histo-
riankirjoittajalle,
31. mutta mukailijan on sallittava
tavoitella sanonnan lyhyyttä ja
vapautua kertomusten tyhjentä-
västä esittämisestä.
32. Nyt siis, kun olemme lisän-
neet vain tämän siihen, mitä
edellä on sanottu, tahdomme
alottaa kertomuksen. Sillä olisi
typerää venyttää esipuhe laajak-
si, mutta supistaa itse kertomus
varsin lyhyeksi.
3 luku
Heliodorus lähetetään Jerusale-
miin ryöstämään temppelin aar-
teen, mutta Jumala estää tämän
aikeen ihmeellisellä tavalla.
1. Silloin kun pyhässä kaupun-
gissä elettiin kaikessa rauhassa
ja lakeja erittäin tarkoin nouda-
tettiin, koska ylimmäinen pappi
Onias oli hurskas ja vihasi pa-
haa,
2. tapahtui monesti, että kunin-
kaatkin osoittivat kunnioitustansa
tälle paikalle ja kunnioittivat
temppeliä mitä parhaimmilla lah-
joilla.
3. Niinpä Aasian kuningas Se-
leukos suoritti omista tuloistansa
kaikki ne kustannukset, joita uh-
ripalvelus vaati.
4. Mutta eräs Simon, Benjaminin
sukukunnasta, jolla oli pyhäkön
esimiehen toimi, oli joutunut
ylimmäisen papin kanssa riitaan
kaupungin torikaupan valvomi-
sesta.
5. Ja kun hän ei voinut päästä
voitolle Oniaasta, meni hän tar-
solaisen Apolloniuksen luo, joka
siihen aikaan oli Koile-Syyrian ja
Foinikian käskynhaltijana,
6. ja kertoi hänelle, että Jerusa-
lemin aarrekammio oli niin täyn-
nä suunnattomia rikkauksia, ettei
rahojen määrää voitu laskea ja
1...,2682,2683,2684,2685,2686,2687,2688,2689,2690,2691 2693,2694,2695,2696,2697,2698,2699,2700,2701,2702,...2766
Powered by FlippingBook