PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2695

Toinen makkabealaisten kirja
2694 
hosi suuri pimeys, nostettiin hä-
net ylös ja laskettiin paareille;
28. ja hänet, joka juuri oli suu-
ren seurueen ja koko henkivar-
tioston kanssa mennyt sisälle
edellämainittuun aarrekammioon,
kannettiin nyt pois kokonaan
avuttomana, kun hän näin oli
ilmeisesti saanut tuntea Jumalan
väkevyyden.
29. Siinä hän nyt makasi maas-
sa Jumalan voiman vaikutukses-
ta, puhumattomana ja ilman mi-
tään pelastuksen toivoa.
30. Mutta juutalaiset ylistivät
Herraa, joka oli tuottanut sellai-
sen kunnian asumuksellensa. Ja
temppeli, joka vähää aikaisem-
min oli ollut täynnä pelkoa ja
hämminkiä, täyttyi nyt ilolla ja
riemulla, kun Herra, Kaikkivaltias,
oli ilmoittanut itsensä.
31. Mutta pian jotkut Heliodo-
ruksen ystävistä pyysivät Oniasta
huutamaan avuksi Korkeinta ja
siten lahjoittamaan elämän hä-
nelle, joka jo makasi aivan hen-
kitoreissansa.
32. Ja kun ylimmäinen pappi
pelkäsi, että kuningas saattaisi
luulla juutalaisten harjoittaneen
jotakin pahuutta Heliodorusta
kohtaan, uhrasi hän uhrin mie-
hen pelastumiseksi.
33. Ylimmäisen papin toimittaes-
sa sovitusuhria ilmestyivät samat
nuorukaiset jälleen Heliodoruk-
selle, puettuina samoihin vaattei-
siin, astuivat hänen luokseen ja
sanoivat: "Ole suuresti kiitollinen
ylimmäiselle papille Oniaalle, sil-
lä hänen tähtensä Herra on lah-
joittanut sinulle elämän.
34. Mutta sinä, joka olet saanut
kuritusta taivaasta, julista kaikille
Jumalan suurta voimaa." Tämän
sanottuansa he katosivat.
35. Mutta kun Heliodorus oli uh-
rannut uhrin Jumalalle ja tehnyt
suuria lupauksia hänelle, joka oli
säilyttänyt hänen elämänsä, pa-
lasi hän, sanottuaan Oniaalle
jäähyväiset, sotajoukkoinensa ta-
kaisin kuninkaan tykö.
36. Ja hän todisti kaikille niistä
korkeimman Jumalan teoista,
jotka hän omin silmin oli nähnyt.
37. Kun kuningas sitten kysyi
Heliodorukselta, kuka olisi sove-
lias lähetettäväksi vielä kerran
Jerusalemiin, vastasi tämä: "Jos
sinulla on joku vihamies tai joku,
joka juonittelee sinun hallitustasi
vastaan, niin lähetä hänet sinne,
1...,2685,2686,2687,2688,2689,2690,2691,2692,2693,2694 2696,2697,2698,2699,2700,2701,2702,2703,2704,2705,...2766
Powered by FlippingBook