530
Toinen Samuelin kirja
tien ja pleettien päällikkönä. Adoram oli verotöiden valvojana, ja
Joosafat, Ahiludin poika, oli kanslerina. Seja oli kirjurina, ja Saadok
ja Ebjatar olivat pappeina. Myöskin jaairilainen Iira oli Daavidilla
pappina.
Daavidin aikana oli nälänhätä, jota kesti kolme vuotta peräkkäin;
silloin Daavid etsi Herran kasvoja. Herra vastasi: Saulin tähden, ve-
rivelan alaisen suvun tähden, koska hän surmasi gibeonilaiset. Niin
kuningas kutsui gibeonilaiset ja puhutteli heitä. Mutta gibeonilaiset
eivät olleet israelilaisia, vaan amorilaisten jätteitä, ja israelilaiset
olivat vannoneet heille valan, mutta Saul oli kiivaillessaan israeli-
laisten ja Juudan puolesta koettanut hävittää heidät. Daavid sanoi
gibeonilaisille: Mitä minun on tehtävä teidän hyväksenne, ja millä
minun on teidät sovitettava, että siunaisitte Herran perintöosaa?
Gibeonilaiset vastasivat hänelle: Ei ole meidän ja Saulin sekä hänen
sukunsa välillä kysymys hopeasta eikä kullasta, eikä meillä ole val-
taa surmata ketään Israelissa. Hän sanoi: Mitä sitten vaaditte mi-
nua tekemään teidän hyväksenne? He vastasivat kuninkaalle: Sen
miehen, joka tahtoi meidät lopettaa ja joka aikoi hävittää meidät,
niin ettei meillä olisi missä olla koko Israelin alueella, sen miehen
jälkeläisistä luovutettakoon meille seitsemän miestä lävistääksemme
heidät paaluihin Herralle Saulin, Herran valitun, Gibeassa. Kuningas
sanoi: Minä luovutan. Mefibosetin, Saulin pojan Joonatanin pojan,
kuningas kuitenkin säästi Herran valan tähden, joka oli heidän välil-
länsä, Daavidin ja Joonatanin, Saulin pojan, välillä. Mutta kuningas
otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin,
jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären,
viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Bar-
sillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävis-
tivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitse-
män sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun
ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. Silloin Rispa, Aijan ty-
tär, otti säkin ja levitti sen kalliolle, ja se oli hänen vuoteenaan
elonleikkuun alusta siihen asti, kunnes sade taivaasta vuoti heidän
päällensä, eikä hän sallinut taivaan lintujen päivällä eikä metsän
