33_38_jakeeton_luvuton - page 1203

1202 
Hesekiel
ei ole silmillänsä näkevä maata. Minä levitän verkkoni hänen ylit-
sensä, ja hän takertuu minun pyydykseeni; minä vien hänet Baabe-
liin, kaldealaisten maahan, mutta sitä hän ei saa nähdä, ja sinne
hän kuolee. Ja kaikki, keitä hänellä on ympärillään apunansa, ja
kaikki hänen sotajoukkonsa minä hajotan kaikkiin tuuliin, ja minä
ajan niitä takaa paljastetulla miekalla. Ja he tulevat tietämään, että
minä olen Herra, kun minä hajotan heidät pakanain sekaan ja siro-
tan heidät muihin maihin. Mutta vähäisen määrän heitä minä jätän
miekasta, nälästä ja rutosta jäljelle kertomaan pakanain seassa,
siellä, minne he joutuvat, kaikista kauhistuksistansa; ja ne tulevat
tietämään, että minä olen Herra. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
Ihmislapsi, syö leipäsi vavisten, juo vetesi väristen ja huolenalaisena
ja sano maan kansalle: Näin sanoo Herra, Herra Jerusalemin asuk-
kaista Israelin maassa: He tulevat syömään leipänsä huolenalaisina
ja juomaan vetensä kauhun vallassa, ja sen maa tulee autioksi kai-
kesta, mitä siinä on, kaikkien siinä asuvaisten väkivaltaisuuden täh-
den. Asutut kaupungit joutuvat raunioiksi, ja maa tulee autioksi; ja
te tulette tietämään, että minä olen Herra. Ja minulle tuli tämä
Herran sana: Ihmislapsi, miksi teillä on tämä pilkkalause Israelin
maasta, kun sanotte: 'Aika venyy pitkälle, ja tyhjään raukeavat
kaikki näyt?' Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Minä
teen lopun tästä pilkkalauseesta, niin ettei sitä enää lausuta Israe-
lissa. Sano heille päinvastoin: Lähellä on aika ja kaikkien näkyjen
täyttymys. Sillä ei ole oleva enää petollista näkyä, ei liukasta en-
nustelua Israelin heimon keskuudessa. Sillä minä, Herra, minä pu-
hun; ja minkä sanan minä puhun, se tapahtuu eikä enää viivy. Sillä
teidän aikananne, uppiniskainen suku, minä sanan puhun ja sen
myös täytän, sanoo Herra, Herra. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
Ihmislapsi, katso, Israelin heimo sanoo: 'Niihin näkyihin, joita tämä
näkee, on päiviä paljon, ja hän ennustaa kaukaisista ajoista.' Sen-
tähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Ei viivy enää yksikään
minun sanani: Minkä sanan minä puhun, se tapahtuu, sanoo Herra,
Herra.
1...,1193,1194,1195,1196,1197,1198,1199,1200,1201,1202 1204,1205,1206,1207,1208,1209,1210,1211,1212,1213,...2070
Powered by FlippingBook