Sananlaskut
1305
tensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.
SAARNAAJAN KIRJA
1 luku
Kaikki on turhuutta ja iäti yhtä-
läistä. Myöskin pyrkimys viisau-
teen on tuulen tavoittelua.
1 Saarnaajan sanat, Daavidin
pojan, joka oli kuninkaana Jeru-
salemissa.
2 Turhuuksien turhuus, sanoi
saarnaaja, turhuuksien turhuus;
kaikki on turhuutta!
3 Mitä hyötyä on ihmiselle kai-
kesta vaivannäöstänsä, jolla hän
vaivaa itseänsä auringon alla?
4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi
tulee, mutta maa pysyy iäti.
5 Ja aurinko nousee, ja aurinko
laskee ja kiiruhtaa sille sijallen-
sa, josta se jälleen nousee.
6 Tuuli menee etelään ja kiertää
pohjoiseen, kiertää yhä kiertä-
mistään, ja samalle kierrollensa
tuuli palajaa.
7 Kaikki joet laskevat mereen,
mutta meri ei siitänsä täyty; sa-
maan paikkaan, johon joet ovat
laskeneet, ne aina edelleen las-
kevat.
8 Kaikki tyynni itseänsä väsyttää,
niin ettei kukaan sitä sanoa saa-
ta. Ei saa silmä kylläänsä näke-
misestä eikä korva täyttänsä
kuulemisesta.
9 Mitä on ollut, sitä vastakin on;
ja mitä on tapahtunut, sitä vas-
takin tapahtuu. Ei ole mitään
uutta auringon alla.
10 Jos jotakin on, josta sano-
taan: Katso, tämä on uutta, niin
on sitä kuitenkin ollut jo ennen,
ammoisina aikoina, jotka ovat
olleet ennen meitä.
11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä
jälkeläisistäkään, jotka tulevat,
jää muistoa niille, jotka heidän
jälkeensä tulevat.
12 Minä, saarnaaja, olin Israelin
kuningas Jerusalemissa.
13 Ja minä käänsin sydämeni
viisaudella tutkimaan ja mietti-
mään kaikkea, mitä auringon al-
