Jobin kirja
1919
se, joka murheelliset lohduttaa.
30. Luku
1. Mutta nyt nauravat minua
elinpäiviltään nuoremmat,
joiden isiä minä pidin liian
halpoina pantaviksi
paimenkoiraini pariin.
2. Ja mitäpä hyödyttäisi minua
heidän kättensä voima, koska
heidän nuoruutensa tarmon on
vienyt
3. puute ja kova nälänhätä! He
kaluavat kuivaa maata, jo
ennestään autiota erämaata;
4. he poimivat suolaheiniä
pensaiden ympäriltä, ja heidän
ruokanaan ovat kinsteripensaan
juuret.
5. Heidät karkoitetaan ihmisten
parista; heitä vastaan
nostetaan hälytys niinkuin
varasta vastaan.
6. Heidän on asuttava
kaameissa rotkoissa,
maakoloissa ja kallioluolissa.
7. Pensaiden keskellä he
ulisevat, nokkospehkojen
suojaan he sulloutuvat -
8. nuo houkkioiden ja
kunniattomain sikiöt, jotka on
hosuttu maasta pois.
9. Heille minä olen nyt tullut
pilkkalauluksi, olen heidän
jutuksensa joutunut;
Job 17:6 Minut on pantu
kansoille sananlaskuksi; silmille
syljettäväksi minä olen tullut.
Ps. 69:12 Minä pukeuduin
säkkipukuun, mutta tulin
sananparreksi heidän suussaan.
Valit. 3:14 Minä olen joutunut
koko kansani nauruksi, heidän
jokapäiväiseksi
pilkkalauluksensa.
Valit. 3:63 Istuivatpa he tai
nousivat, katso: minä olen
heillä pilkkalauluna.
10. he inhoavat minua,
väistyvät minusta kauas eivätkä
häikäile sylkeä silmilleni.
Job 19:19 Kaikki seuratoverini
inhoavat minua, ja ne, joita
minä rakastin, ovat kääntyneet
minua vastaan.
11. Sillä Jumala on höllentänyt
jouseni jänteen ja nöyryyttänyt
minut, eivätkä he enää suista
julkeuttaan minun edessäni.
