BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 996

TOINEN AIKAKIRJA
995
IV. Juudan kansa rangaistaan ja
Joas murhataan.
I. Joas oli seitsemän ajastaikai-
nen tullessansa kuninkaaksi, ja
hallitsi neljäkymmentä ajastai-
kaa Jerusalemissa. Ja hänen
äitinsä nimi oli Zibia Bersabas-
ta.
2. Ja Joas teki sitä, mikä oikein
oli Herran edessä, niinkauvan
kuin pappi Jojada eli.
3. Ja Jojada otti hänelle kaksi
emäntää ja hän siitti poikia ja
tyttäriä.
4. Ja tapahtui sen jälkeen, että
Joas aikoi uudistaa Herran
huonetta.
5. Ja hän kokosi papit ja Levi-
läiset ja sanoi heille: menkäät
ulos Juudan kaupunkeihin ja
kootkaat rahaa kaikelta Israelil-
ta, vuosi vuodelta, teidän Ju-
malanne huoneen parannuksek-
si, ja kiiruhtakaat tekemään si-
tä; mutta Leviläiset ei kiiruhta-
neet.
6. Silloin kutsui kuningas Joja-
dan, ylimmäisen papin, ja sanoi
hänelle: miksi et ota vaaria Le-
viläisistä, että he toisivat veron
Juudasta ja Jerusalemista, jon-
ka Moses Herran palvelia pani
päälle*, kuin piti Israelista koot-
taman todistuksen majaksi?
7. Sillä jumalatoin Atalia on
poikinensa särkenyt Jumalan
huoneen, ja kaiken Herran huo-
neesen pyhitetyn olivat he teh-
neet Baalille.
8. Niin kuningas käski; ja he
tekivät arkun, jonka he panivat
Herran huoneen portin ulkoisel-
le puolelle.
9. Ja he kuuluttivat Juudassa ja
Jerusalemissa tuomaan Herralle
veroa, jonka Jumalan palvelia
Moses oli pannut Israelin päälle
korvessa.
10. Silloin iloitsivat kaikki pää-
miehet ja kaikki kansa; ja he
toivat ja panivat arkkuun, sii-
henasti että se tuli täyteen.
11. Ja kuin aika tuli, että arkku
kannettiin edes Leviläisiltä ku-
ninkaan käskyn jälkeen (ja he
näkivät siinä olevan paljon ra-
haa), tuli kuninkaan kirjoittaja ja
se joka ylimmäiseltä papilta us-
kottu oli, ja he tyhjensivät ar-
kun ja kantoivat sen jälleen
siallensa. Näin he tekivät joka
päivä siihenasti että he kokosi-
vat paljon rahaa.
1...,986,987,988,989,990,991,992,993,994,995 997,998,999,1000,1001,1002,1003,1004,1005,1006,...2932
Powered by FlippingBook