BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 1004

TOINEN AIKAKIRJA
1003
kelvollinen, kaiketi niinkuin hä-
nen isänsä Ussia tehnyt oli,
paitsi sitä, ettei hän käynyt
Herran templissä, ja kansa tur-
meli vielä itsensä.
3. Hän rakensi ylisen portin*
Herran huoneesen, ja Ophelin+
muuria hän paljon rakensi.
4. Ja hän rakensi kaupungit
Juudan vuorelle, ja metsiin ra-
kensi hän linnat ja tornit.
5. II. Ja hän soti Ammonin las-
ten kuninkaan kanssa, ja voitti
heidät, niin että Ammonin lap-
set antoivat sinä vuonna hänel-
le sata leiviskää hopiaa, kym-
menentuhatta koria nisuja ja
kymmenentuhatta koria ohria.
Niin paljon antoivat myös Am-
monin lapset hänelle toisena ja
kolmantena vuonna.
6. Näin tuli Jotam voimalliseksi;
sillä hän toimitti tiensä oikein
Herran Jumalan edessä.
7. Mitä enempää Jotamista sa-
nomista on, ja kaikista hänen
sodistansa ja teistänsä: katso,
ne ovat kirjoitetut Israelin ja
Juudan kuningasten kirjassa.
8. Viidenkolmattakymmenen
vuoden vanha oli hän tulessan-
sa kuninkaaksi, ja hallitsi kuusi-
toistakymmentä vuotta Jerusa-
lemissa.
9. Ja Jotam nukkui isäinsä
kanssa, ja he hautasivat hänen
Davidin kaupunkiin. Ja hänen
poikansa Ahas tuli kuninkaaksi
hänen siaansa.
28. Luku.
I. Ahas on jumalatoin. II. Juuda
ahdistetaan Syrialaisilta ja Is-
raelilta. III. Prophetan Odedin
neuvosta päästää Israel Juudan
vangit irrallensa. IV. Edom, Phi-
listealaiset ja Tiglat Pilneser va-
hingoitsevat Juudaa. V. Ahas
enentää pahuutensa, ja kuolee.
I. Ahas oli kahdenkymmenen
ajastaikainen tullessansa kunin-
kaaksi, ja hallitsi kuusitoista-
kymmentä ajastaikaa Jerusale-
missa, ja ei tehnyt, mitä Herral-
le kelvollinen oli, niinkuin hänen
isänsä David;
2. Vaan hän vaelsi Israelin ku-
ningasten teillä, ja teki myös
Baalille valetuita kuvia.
3. Ja hän suitsutti Hinnomin
poikain laaksossa, ja poltti poi-
kansa tulella* pakanain kauhis-
1...,994,995,996,997,998,999,1000,1001,1002,1003 1005,1006,1007,1008,1009,1010,1011,1012,1013,1014,...2932
Powered by FlippingBook