JOBIN KIRJA
26. Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette
sanoillanne epäileväisen mielen.
27. Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne
kuoppaa.
28. Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä
teidän edessänne valhettelen.
29. Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: tulkaat jälleen; minun vastaukseni
pitää oikia oleman.
30. Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä
vaivoja?
Job.27:4. Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei
pidä petosta ottaman eteensä.
7. Luku.
I. Job surkuttelee kaikkein ihmisten viheliäisyyttä, osoittaen sen omalla
esimerkillänsä. II. Valittaa surkeuttansa Jumalan edessä. III. Luulee, ettei
hän niin suurta kipua yli niiden ole ansainnut; toivottaa, että hän sais
lievityksen, taikka kuoleman eli armon kautta.
I. Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen
päivänsä ovat niin kuin orjan päivät?
2. Niin kuin palvelia halajaa varjoa, ja orja* työnsä loppua,
Job.14:6. Luovu hänestä, että hän sais levätä, niin kauvan kuin hänen
aikansa tulee, jota hän odottaa niin kuin palkollinen.
3. Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta
murheellista yötä ollut.
Ps.6:7. Minä olen niin väsynyt huokauksista: minä uitan vuoteeni yli yötä,
ja kastan leposiani kyynelilläni.
