JOBIN KIRJA
pois, jota en minä jälleen palaja.
10. Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää
tunne.
11. Sen tähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa,
ja juttelen sieluni murheessa.
III. 12. Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13. Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun
kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14. Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15. Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16. Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun
päiväni ovat turhat.
Ps.39:14. Luovu minusta, että minä virkoaisin, ennen kuin minä menen
pois, ja en silleen tässä ole.
II. Ps.62:10. Mutta ihmiset ovat kuitenkin turhat, voimalliset myös
puuttuvat: he painavat vähemmän kuin ei mitään*, niin monta kuin heitä
on.
Ps.144:4. On sittekin ihminen tyhjän verta*: hänen aikansa katoo niin
kuin varjo+.
17. Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen
sydämees?
II. Ps.8:5. Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat? eli ihmisen poika, ettäs
häntä etsiskelet?
Hebr.2:6. Mutta yksi sen todistaa toisessa paikassa ja sanoo: mikä on
ihminen, että sinä häntä muistat, eli ihmisen poika, ettäs häntä
etsiskelet?
18. Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19. Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni
