33_38_jakeeton_luvuton - page 1304

1303 
Hoosea
sunaan Gibeassa, vaskitorveen Raamassa, nostakaa sotahuuto Beet-
Aavenissa. Ovat jo sinun kintereilläsi, Benjamin! Efraim on tuleva
autioksi kurituksen päivänä. Israelin heimokuntia vastaan minä il-
moitan, mikä totta on. Juudan ruhtinaat ovat tulleet rajan siirtäjäin
kaltaisiksi. Minä vuodatan heidän päällensä vihani niinkuin vedet.
Sorrettu on Efraim, loukattu hänen oikeutensa, sillä hän tahtoi
vaeltaa ihmiskäskyjen mukaan. Minä olen Efraimille kuin koi ja Juu-
dan heimolle kuin mätä. Mutta kun Efraim näki sairautensa ja Juu-
da paiseensa, meni Efraim Assuriin, lähetti sanan sotaiselle kunin-
kaalle; mutta tämä ei voinut teitä parantaa, ei tehdä terveeksi tei-
dän paisettanne. Sillä minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan
heimolle kuin nuori jalopeura: minä, minä raatelen, menen ja kan-
nan pois, eikä pelastajaa ole. Minä menen takaisin paikoilleni, kun-
nes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdis-
tuksessansa he minua etsivät.
Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja
parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee
meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän
meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tunte-
kaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma
kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka
kostuttaa maan. Mitä on minun tehtävä sinulle, Efraim, mitä on mi-
nun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun
pilvi, kuin varhain haihtuva kaste? Sentähden minä olen antanut
heille iskuja profeettain kautta, olen kuolettanut heitä suuni sanoil-
la. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo. Sillä laupeutta mi-
nä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polt-
touhreja; mutta he ovat ihmisten tavalla rikkoneet liiton: siinä he
ovat olleet minulle uskottomat. Gilead on pahantekijäin kaupunki,
täynnä veren jälkiä. Ja väijyväisten rosvojen kaltainen on pappien
joukko: he murhaavat Sikemin tiellä; ilkitöitä he tekevät. Israelin
heimon keskuudessa minä olen nähnyt kauhistuttavia tekoja: siellä
on Efraimin haureus, Israel on itsensä saastuttanut. Myös sinun va-
1...,1294,1295,1296,1297,1298,1299,1300,1301,1302,1303 1305,1306,1307,1308,1309,1310,1311,1312,1313,1314,...2070
Powered by FlippingBook