33_38_jakeeton_luvuton - page 1308

1307 
Hoosea
sen maa oli, sitä parempia patsaita se pystytti. Liukas oli heidän
sydämensä; nyt he saavat siitä kärsiä: hän särkee heidän alttarin-
sa, hävittää heidän patsaansa. Nyt he saavat sanoa: Ei ole meillä
kuningasta, sillä me emme ole peljänneet Herraa; ja mitä hyvää
kuningas meille tekisi? He puheita pitävät, väärin vannovat, liittoja
tekevät; mutta tuomio versoo kuin koiruoho pellon vaosta. Beet-
Aavenin vasikkain tähden joutuvat pelkoon Samarian asukkaat. Sillä
vasikan tähden vaikeroi sen kansa, ja vasikan tähden sen papit va-
pisevat, sen kunnian tähden, kun se siltä vaeltaa pois. Se itsekin
viedään Assuriin lahjaksi sotaiselle kuninkaalle. Häpeän saa Efraim,
ja häpeään joutuu Israel neuvonpiteistänsä. Hukassa on Samaria
kuninkaineen, on kuin vaahto veden pinnalla. Aavenin uhrikukkulat,
Israelin synti, hävitetään; orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava
heidän alttareillansa. Ja he sanovat vuorille: Peittäkää meidät, ja
kukkuloille: Langetkaa meidän päällemme. Gibean päivistä asti sinä
olet syntiä tehnyt, Israel. Sinne he ovat asettuneet. Eikö saavuttaisi
heitä Gibeassa sota, sota vääryyden miehiä vastaan? Haluni mu-
kaan minä olen heitä kurittava, ja heitä vastaan kokoontuvat kan-
sat, kun minä kytken heidät kiinni heidän kahteen rikokseensa. Ef-
raim on lehmä, joka on totutettu mielellänsä puimaan, mutta minä
käyn käsiksi hänen kauniiseen kaulaansa. Minä valjastan Efraimin:
Juuda saa kyntää, Jaakob äestää. Kylväkää itsellenne vanhurskau-
den kylvö, niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsel-
lenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee
ja antaa sataa teille vanhurskautta. Te olette kyntäneet jumalatto-
muutta, leikanneet vääryyttä ja syöneet valheen hedelmää; sillä si-
nä olet luottanut omaan tiehesi, sankariesi paljouteen. On nouseva
pauhina sinun kansojesi kesken, ja kaikki sinun linnoituksesi hävite-
tään, niinkuin Salman hävitti Beet-Arbelin sodan päivänä: äiti ruhjo-
taan lastensa päälle. Tämän tekee teille Beetel teidän ylenpalttisen
pahuutenne tähden: aamunkoitossa Israelin kuningas tuhotaan.
Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin
poikani. Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän
kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalil-
1...,1298,1299,1300,1301,1302,1303,1304,1305,1306,1307 1309,1310,1311,1312,1313,1314,1315,1316,1317,1318,...2070
Powered by FlippingBook